Miina Supinen: Kultainen peura

 

Kultaisen peuran minäkertoja on neiti Mathilda (Tilda) Sommer, joka pääsee opiskelemaan Sortavalan opettajaseminaariin sen aloittaessa toimintansa vuonna 1880. Tilda hakeutuu seminaariin vastoin vanhempiensa tahtoa. Hän on varakkaasta viipurilaisesta saksalaissukuisesta kauppiasperheestä, ja hänen odotetaan menevän naimisiin ja tuottavan perheen liiketoimille jatkajan. Sitä Tilda ei halua tehdä.

Tilda tutustuu jo pääsykokeessa salaperäiseen Jelena Päästäiseen. Opintojen alkaessa Jelena valitsee Tildan huonetoverikseen asuntolassa. Tytöistä tulee sydänystävät, mutta Jelenaa ja tämän Kenobiitiksi kutsuttua setää ympäröivästä arvoituksellisuudesta Tilda ei pääse perille. Heidän sukunsa on Mantsin saarelta, ja vierailu siellä selvittää paljon.

Opiskeluelämän kuvausten välissä on Tildan muistikirjaansa kirjoittamia tarinoita, satuja, loitsuja ja runoja, joita hän on kuullut seminaarin palvelijoilta tai joita kerrotaan kaupungilla. Niissä on paikallista kansanperinnettä, mutta myös hurjia juttuja kuten piika Hiekla Koivumäen kertomus käärmeistä, jotka menevät suusta ihmisen sisälle. Yhdessä arkkiveisussa lauletaan murhasta, jonka uhrin seminaarin miesopiskelijat tuntevat. Muistikirjan tarinat eivät ole irrallaan muusta kirjasta.

Tilda on rakastettava henkilöhahmo, alkuun epävarma itsestään, vaikka on tehnyt rohkean päätöksen.

”En ollut hurskas, laupias, nöyrä enkä älykäs, enkä muutenkaan opettajattareksi sovelias. Kansallisen sarastuksen pasuuna ei ollut konsanaan törähtänyt mielessäni, ja miten se olisi voinutkaan, kun olin saksalaista sukua eikä suonissani virrannut pisaraakaan kyseisen heräävän kansan verta.”

Kirjan mittaan Tilda löytää itsensä, monellakin tavalla, ja ratkaisee loppukohtauksen rohkeudellaan. Muutenkin pidin Kultaisesta peurasta. Kirjoitustyyli on aivan mainio, omalla tavallaan humoristinen. Loppua kohti tunnelma muuttuu pahaenteiseksi, mutta ei liikaa.

Oma sukutaustani on Sortavalassa, mutta Kultaisen peuran tavat, uskomukset tai karjalan kieli eivät ole suvussa kulkeneet. Sortavala kiinnosti kuitenkin niin, että otin kirjan luettavakseni. Viimeisen sysäyksen antoi Donna Mobilen postaus.

Miina Supinen: Kultainen peura
Otava 2024, 416 s.

***********

Kultainen peura on ensimmäinen tänä vuonna lukemani kirja. Se sopisi Helmet-haasteessa moneen kohtaan. Siinä on lausahduksia monella kielellä, ruotsiksi, saksaksi, livvinkarjalaksi ym., joten valitsen kohdan 42. Kirjassa on sanoja tai lauseita toisella kielellä.