Max Frisch: Siniparta

 

Luin viime vuonna sveitsiläisen Max Frischin hienon romaanin Ihminen astuu holoseeniin. Nyt lainasin Siniparran, vaikka sen nimi ei ollutkaan houkutteleva. Turhaan epäilin, Frischin käsittelyssä tämäkin aihe onnistuu.

"Vapauttava tuomio todisteiden puuttuessa –
Miten sellaisesta selviää?
Minä olen viidenkymmenenneljän."

Tohtori Schaadia on syytetty ex-vaimonsa murhasta. Hän ei pääse eroon oikeudenkäynnistä, vaan hänen ajatuksensa palaavat siihen jatkuvasti. Hän kertaa sana sanalta, repliikki repliikiltä oikeudenkäynnissä käytyjä kuulusteluja, omiaan ja todistajien. Todistajina on muun muassa hänen nykyinen vaimonsa ja viisi entistä vaimoa, joista kukaan ei pidä tohtori Schaadia väkivaltaisena. Nykyisen vaimon kuulustelusta:

"– Rouva Schaad, oletan, että te tiesitte syytetyn menneisyydestä solmiessanne hänen kanssaan avioliiton vuosi sitten; esimerkiksi hänen kuudesta avioliitostaan, vai saitteko te tietää niistä vasta tämän oikeudenkäynnin kautta?

– Minä olin suurin piirtein selvillä asiasta.
– Mutta se ei pelottanut teitä?
– Minulla on myös oma menneisyyteni.

– Onko totta, rouva Schaad, että te olette toisinaan kutsunut syytettyä Ritari Siniparraksi?

– Se on vain lempinimi...
– Niinkö teidän mielestänne?
– Felix on ritarillinen."

Tarinan edetessä kuulusteluihin ilmestyy kuvitteellisuutta, unia ja Schaadin kuollut äiti.

Kuulustelumuistojen välissä Schaad yrittää keksiä keinoja, joilla pääsisi niistä vapaaksi. Biljardinpeluu auttaa parhaiten, ulkomaanmatkat eivät auta. Vastaanottonsa hän myy. Tuntuu, että hän ei pääse irti syyllisyydestä, joka ei ilmeisesti ole todellinen, ei ainakaan vaimon murhasta. Mutta mihin hän tunsi olevansa syyllinen? Syyllisyys ja syyllisyydentunne nousevat Siniparran aiheeksi.

Siniparta on kooltaan pieni, mutta sisällöltään ajatteluttava teos. Siinä näkyy selvästi myös Frischin tausta näytelmäkirjailijana.

Max Frisch: Siniparta
Suomentanut Markku Mannila
Weilin+Göös 1987, 118 s.
Saksankielinen alkuteos Blaubart 1982