Albert
Camus’n klassikkoteos Rutto kertoo algerialaisesta Oranin kaupungista,
joka joutuu ruton valtaan. Kirja on ilmestynyt 1947 eli pian toisen
maailmansodan jälkeen, joten ruton voi ajatella tarkoittavan paljon muutakin
kuin vain fyysistä sairautta. Tämä ajatus nousee esimerkiksi kun ruumiita
poltetaan krematorioissa. Nyt pandemia-aikaan rutto vertaantui suoraan
koronaan.
Aluksi
kuolevat rotat. Sen jälkeen ihmisiin alkaa ilmestyä paiseruton oireita.
Kuolleita on aluksi vähän, ja lääkärit epäröivät diagnoosia. Kun he ovat
varmoja, viranomaiset eivät heti usko tautiin. Rutonhan piti olla hävitetty.
Kun
kuolleita alkaa tulla enemmän, kaupunki eristetään. Jotkut pyrkivät rikkomaan
kaupungin saarron.
”Totta
joka tapauksessa oli, että tyytymättömyys kasvoi kasvamistaan, ja peläten
pahinta viranomaiset harkitsivat tiukkoja toimenpiteitä siltä varalta, että
epidemian kiihottama väestö nousisi kapinaan.”
Sairastuneet
kuljetetaan sairaalaan, ja heidän läheisensä joutuvat karanteeniin.
Tilapäissairaaloita pystytetään. Ihmisille raskainta on se, että he eivät voi
tavata rakkaitaan. Aluksi luullaan, että rutto kestää vain hetken. Taudin
pitkittyessä ja kuolleisuuden koko ajan noustessa ihmiset eivät enää jaksa
noudattaa suojautumisohjeita.
”Kaupungissamme
kuljeskeli paljon uusmoralisteja, jotka todistelivat, ettei mistään ollut
mitään hyötyä ja että oli vain alistuttava. Tarrou, Rieux ja heidän ystävänsä
saattoivat vastata heille niin tai näin, mutta johtopäätös oli aina sama:
ruttoa vastaan on taisteltava tavalla tai toisella eikä polvilleen saanut
painua.”
Ruton
vaivaamaa kaupunkia ja sen asukkaita katsotaan tohtori Rieux´n ja muutaman
hänen tuttavansa silmin. Ruttoon ei ollut varsinaista hoitokeinoa.
”Lääkäreitten
ja sairaanhoitajien ei tarvinnut kuluttavien ponnistustensa jatkoksi kuvitella
vieläkin ankarampia koettelemuksia. Heidän oli vain niin sanoaksemme tasaisessa
tahdissa jatkettava yli-inhimillistä työtään.”
Lopulta
rutto häviää, salaperäisesti niin kuin oli tullutkin, häviää ainakin tällä
erää.
Ei ole
mikään ihme, että Otava on ottanut Rutosta tänä vuonna uuden painoksen. Se
on klassikkomaineensa veroinen kirja. Kuitenkin, jos korona kovasti ahdistaa, Ruttoa
ei kannata lukea.
Albert Camus: Rutto
Uuden tarkistetun käännöksen laatinut Jukka Mannerkorpi
Otava 2021, 414 s. (ilmestynyt ensimmäisen kerran 1948)
Ranskankielinen alkuteos La peste 1947
Nyt korona-aikana olen miettinyt tämän Ruton lukemista, mutta aikomukseksi se on vielä jäänyt. Kylläpä kuulostaa jotenkin tutulta tuo, että taudin pitkittyessä ihmiset eivät jaksa enää noudattaa suojautumisohjeita. Samoin hoitohenkilöstön yli-inhimilliset ponnistelut.
VastaaPoistaRutossa oli paljon samaa kuin meidän elämässämme koronan keskellä.
PoistaLuin tämän koronapandemia alkuvaiheessa - huh, miten kauan siitä tuntuu olevan.
VastaaPoistaJo silloin kaikki kirjassa tapahtuva tuntui tutulta.
Nyt pitää vain toivoa, että covid häipyisi kuten ruttokin, hiipuisi pois ja jättäisi meidät rauhaan.
Kyllä, saisi jo loppua tämä "tietynlainen vankeudentila" (ilmaus, jota on käyttänyt Daniel Defoe Camus'n Ruttoon valitsemassa motossa).
PoistaHuh, lainaukset kuulostavat kyllä ihan korona-ajan kuvaukselta!
VastaaPoistaJotkut kohdat kirjasta olivat hyvin sattuvia tähän aikaan.
PoistaYllättäen taas ajankohtaiseksi noussut kirja. Minustakin lainaukset tuntuivat hirveän tutuilta tämän elämämme pandemian vuoksi. Hurjaa!
VastaaPoistaRutto on suorastaan pelottavan ajankohtainen.
Poista