Joistakin kirjoista tietää heti ensimmäisen sivun luettuaan, että kirjan lukee mielellään. Me orvot on sellainen. Kertoja Christopher Banks on menestynyt ja kuuluisa salapoliisi Lontoossa 1930-luvulla. Hän muistelee lapsuuttaan Shanghaissa ja 30-luvun lopulla hän palaa Shanghaihin selvittämään vanhempiensa katoamistapausta. Jo kirjan alussa saamme tietää, että Christopher menetti vanhempansa lapsena ja joutui sen jälkeen Englantiin tätinsä hoidettavaksi.
Muistoissaan Christopher leikkii naapurissa asuneen japanilaisen Akira-pojan kanssa. Tai pelkää yhdessä hänen kanssaan lapsellisia mielikuvitusjuttuja. Christopherin isän kadottua pojat leikkivät salapoliiseja. Muistoissa on onnellisia hetkiä vanhempien, varsinkin äidin, kanssa. Vanhemmat kutsuivat Christopheria Puffiniksi.
Christopher haluaa tietää, mihin ja miksi hänen vanhempansa hävisivät. Kun hän yrittää tarpeeksi, hän muistaa välähdyksiä tapahtumista, jotka saattavat liittyä katoamisiin.
Silloin tällöin Christopherin elämä leikkaa neiti Sarah Hemmingsin elämää, jopa Shanghaissa. Sarahkin on orpo. Hän on päättänyt löytää miehen, joka " todella toimii. Siis ihmiskunnan, paremman maailman hyväksi."
Christopher saapuu Shanghaihin kohta Kiinan ja Japanin välisen sodan alettua 1937. Shanghain länsimaalaiset yrittävät jatkaa elämäänsä ikäänkuin sotaa ei olisikaan.
Christopher on valmistautunut tutkimuksiin hyvin. Hän on selvittänyt, mitä on voinut Lontoosta käsin ja nyt hän tietää, mitä haluaa. Hän olettaa, että vanhempien katoaminen liittyy oopiumikauppaan, länsimaisten yritysten moraalittomuuteen, kiinalaisiin sotaherroihin ja tietysti rahaan. Jotkut oletuksista ovat oikein, toiset väärin, mutta lopulta Christopher saa tietää totuuden.
Kirjassa on pitkä jakso, jossa Christopher harhailee Shanghain tuhotulla slummialueella kiinalaisten ja japanilaisten linjojen välissä etsimässä taloa, jossa hän uskoo vanhempiaan pidettävän vankeina. Osan aikaa hänellä on mukana (kuviteltu ?) lapsuudenystävänsä Akira. Harhailu tuntuu pitkältä ja turhalta, ja raa'alta, mutta kirjailija on pitänyt sitä varmasti tärkeänä jakson pituuden ja sijoittelun perusteella. Christopherin löytäneiden joukkojen eversti sanoo kyllä jotakin, jota voi pitää kirjan Me orvot kannalta tärkeänä:
Eversti nyökkäsi. " Meidän lapsuutemme tuntuu nyt olevan niin kaukana. Tämä kaikki" - hän osoitti auton ulkopuolelle - "niin paljon kärsimystä. Eräs meidän japanilaisista runoilijoistamme, vuosien takainen hovineiti, kirjoitti siitä, kuinka surullista se on. Hän kirjoitti, että kun olemme kasvaneet aikuisiksi, lapsuutemme alkaa muistuttaa vierasta maata."
Kazuo Ishiguro: Me orvot
Suomentanut Helene Bützow
Tammi, Keltainen kirjasto 2002. 418 s.
Rakastuin tähän kirjaan! En yhtään muista, mitä kirjassa tapahtui. Se, mihin rakastuin, liittyi tunnelmaan. Kirja on hyllyssä. Pitäisi lukea se uudestaan. Tämä on paras Ishiguroni, sen jälkeen luin kaiken, minkä käsiini sain.
VastaaPoistaMe orvot on ensimmäinen Ishigurolta lukemani kirja. Tämän jälkeen luen varmasti muitakin.
VastaaPoistaMinulla tämä odottaa lukemistaan hyllyssä. Palaan arvosteluusi kun olen kirjan lukenut. Rakastin kahta ensin lukemaani Ishiguroa, kolmas oli pienoinen pettymys. Katsotaan miten tämän kanssa käy.
VastaaPoistaLuin tämän uudestaan kesällä mökillä, ja jotenkin tämän tunnelma tuntui sopivan mainiosti pimeisiin syyskesän iltoihin ja kynttilänvaloon. Valkoisen kirahvin tavoin minulla oli vain hyvin vahva mielikuva kirjan herättämästä positiivisesta tunteesta, itse tapahtumat olivat aika lailla jääneet unholaan. Niinpä pääsin nautiskelemaan tarinasta kunnolla. Tämä on minulle toiseksi paras Ishiguro Pitkän päivän illan jälkeen.
VastaaPoistaMinulla on tämä juuri kesken, ja tykkään ihan hirveästi! En lukenut tekstiäsi kunnolla, mutta ymmärsin että sinäkin pidit kirjasta paljon. :)
VastaaPoistaOlen puolivälissä ja erityisesti Englantiin sijoittuvat kohdat ovat olleet kovasti mieleeni. Kirja on kuitenkin vahvan oloinen kokonaisuus, ja myös kuvaukset Banksin lapsuudesta Shanghaissa ovat kiehtovia... Palaan lukemaan arviosi paremmin kunhan saan kirjan luettua loppuun.
Kommenteista päätellen olen aloittanut Ishiguroon tutustumisen kirjasta, josta muutkin ovat pitäneet.
VastaaPoistaSara, minäkään en lue muiden arvioita, ainakaan tarkasti, ennenkuin olen lukenut kirjan. Ja kirjoitan oman arvionikin ensin, luen vasta sitten muiden kirjoituksia. On kivempi muodostaa ihan oma mielipide.
Luin tämän kesällä, oli nimittäin unohtunut vuosikausiksi kirjahyllyyni. Mielenkiintoinen kirja ehdottamasti - ja kovin yllättävä!
VastaaPoistaMinulta on lukematta tuo Pitkän päivän ilta, elokuvan olen kyllä joskus nähnyt, ja aika houkuttelevalta ja taas erilaiselta tuntuisi sekin. Olisipa enemmän aikaa lukea!
Olen juuri aloittanut Ishiguron Yösoittoja. Se on tainnut saada vaihtelevia arvioita, toisin kuin esimerkiksi Pitkän päivän ilta; katsotaan.
VastaaPoistaMinua hämmensi kirjan jälkeen, mitkä osat oli ns. totta, kun oli aika uskomatonta seassa. Tuli ahaa-elämys kun mietit oliko sota-alueella tavattu Akira kuviteltua. Ehkä myös suurten juhlien suunnittelut jne myös olivat?
VastaaPoistaKiitos kommentista! Nyt kirjan lukemisesta on niin paljon aikaa, että enpä osaa ottaa kantaa kysymykseesi.
Poista