Franz Kafka: Oikeusjuttu

 

Kävin muutama vuosi sitten Prahassa ja osallistuin opastetulle Kafka-kävelykierrokselle. Olin lukenut Kafkalta vain Muodonmuutoksen ja joitakin muita novelleja. Päätin jo tuolloin, että luen vielä joko Oikeusjutun tai Linnan.

Oikeusjuttu julkaistiin vuonna 1925 Kafkan kuoleman jälkeen. Kirja on keskeneräinen. Sen loppuun on liitetty kesken jääneitä lukuja ja kirjailijan pyyhkimiä kohtia.

Oikeusjutussa on paljon unille tyypillisiä piirteitä. Jossakin kohtauksessa ihmiset saattavat olla ensin tuntemattomia ja osoittautuvatkin kohta tutuiksi. Osa tapahtumapaikoista on outoja. Oikeuden istuntosali on kurjan vuokrakerrostalon yläkerrassa ja oikeuden kansliat vielä kummallisemmin ullakolla.

Minulla oli kirjasta joitakin vääriä ennakkokäsityksiä. Päähenkilö, loppumattomaan oikeusjuttuun syytetyksi joutunut Josef K. ei ole mikään oppimaton jokamies, vaan korkeassa virassa pankissa. Hänen lisäkseen kirjassa esiintyy runsaasti muitakin henkilöitä, tärkeimpinä hänen asianajajansa ja asianajajan hoitajatar. "Minä houkuttelen itselleni auttajia, ajatteli hän melkein ihmeissään. Ensin neiti Bürstnerin, sitten oikeudenpalvelijan vaimon ja vihdoin tämän pikku hoitajattaren, joka näyttää käsittämättömällä tavalla kiintyneen minuun." Pitkät pohdinnat oikeusjutun etenemättömyydestä ja siitä, pitäisikö asianajaja sanoa irti vai ei, ovatkin kirjan puuduttavinta luettavaa.

Oikeusjutusta jäi aika hämmentynyt olo. Käsitteleekö se lainkaan oikeusjuttua? Eikö ennemminkin elämää yleensä. "Kaikkihan liittyy tuomioistuimeen." "Kuinka ihminen voi ylimalkaan olla syyllinen. Olemmehan me kaikki ihmisiä, samanlaisia." Oikeusjutusta ei pääse vapaaksi millään keinolla, ja kaikki me saamme lopuksi samanlaisen tuomion kuin Josef K.

Oikeusjutusta on äskettäin kirjoittanut Raisa Kirjaurakka 2011 -blogissa  ja sitä on käsitelty myös blogeissa 100 kirjaa ja Kirjojen maailma.

Franz Kafka: Oikeusjuttu

Suomentanut Aarno Peromies

Otava, 4. painos 2011. 244 s.