Jenny Offill: Ilmastoja

 

Jenny Offillin Ilmastoja osui silmiin kirjaston ekohyllyltä.

Lizzie on töissä yliopiston kirjastossa, vaikka ei ole suorittanut sopivaa tutkintoa. Hän on tasapainoisen onnellisesti naimisissa Benin kanssa. Heidän poikansa Eli on alakoululainen. Avioliitto kestää Lizzien hetkellisen ihastumisen toimittaja ja erämaaretkeilijä Williin. Lizzielle tärkeimmältä ihmiseltä tuntuu hänen veljensä Henry, joka pyristelee irti huumeista. Lizzie pitää huolta Henrystä, vaikka tällä on kirjan kuvaamana aikana tyttöystävä, josta tulee ensin vaimo ja pian ex-puoliso.

Nimi Ilmastoja vie ajatukset ilmastonmuutokseen. Se tulee mukaan Lizzien entisen opettajan ja ystävän Sylvian kautta. Sylvia työskentelee säätiössä, joka pyrkii valistamaan ihmisiä. Hänellä on hyvin suosittu podcast, ja hän pyytää Lizzietä avustajakseen vastaamaan saamiinsa sähköposteihin. Sylvian työ kaatuu Trumpin ensimmäiseen valintaan presidentiksi.

”Tätä ei kestä kukaan, Sylvia sanoo. Tällaista työtä tekevät murtuvat, sairastuvat ja kuolevat. Muistan mitä hän hoki, kun soitin heti seuraavana päivänä. Koko työ haihtuu savuna ilmaan! Savuna ilmaan!”

Ilmastoja on kirjoitettu fragmentaarisesti. Palasista koostuu kokonaisuus, jonka sisälle pääseminen kestää hetken. Rakenne on niin kevyt ja ilmava, että kun jouduin lyhyen kirjan lukemisen aikana pitämään päivän tauon, minulla oli vaikeuksia muistaa, mitä olin lukenut.

Lopulta Ilmastoja on enemmän ihmissuhderomaani kuin kirja ilmastonmuutoksesta. Jonkinlaisia ilmoja ihmissuhteissakin on, ja Lizzie on niin sympaattinen, että hänen ympärillään ne ovat positiivisia.

Jenny Offill: Ilmastoja
Suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2020, 203 s.
Englanninkielinen alkuteos Weather 2020

***********

Ben ja Eli menevät lomalle ilman Lizzietä, joka ei halua jättää veljeään, vaan jää kotiin. Sijoitan Ilmastoja Helmet-haasteen kohtaan 22. Kirjassa lomaillaan.

Khaled Khalifa: Death Is Hard Work

 

Syyrialaisen Khaled Khalifan Death Is Hard Work vie lukijan keskelle sekasortoista sisällissotaa. Nelikymppiset sisarukset Bolbol (oikealta nimeltään Nabil), Hussein ja Fatima lähtevät Damaskoksesta viemään isänsä ruumista tämän synnyinkaupunkiin Anabiyaan. He kulkevat Husseinin käytössä olevalla pikkubussilla, ja periaatteessa matka pitäisi voida tehdä päivässä, mutta lukuisat tarkastuspisteet ja muut sodan aiheuttamat häiriöt hidastavat heitä. Matka kestää kolme päivää. Isän ruumis on haisevassa hajoamistilassa, kun he pääsevät perille.

Maa on kaaoksessa. Joka puolella näkyy ruumiita. Tarkka-ampujia pitää varoa ja pommituksia vältellä. Välillä kirjassa on synkkää huumoria. Yhdellä tarkastuspisteellä sotilaat huomaavat, että isä, joka oli ollut kapinallisten puolella, oli etsintäkuulutettu. Hänet pidätetään siitä huolimatta, että hän on kuollut. Lahjuksilla saadaan ruumis vapaaksi.

Death Is Hard Work on hajonneen maan kuvauksen lisäksi kertomus hajonneesta perheestä. Sisarusten välit ovat etäiset. Bolbol on näkökulmahenkilö. Hän on ajatellut, että yhteisellä matkalla voisi keskustella, mutta siitä ei tule mitään – paitsi yksi tappelu. Kukaan lapsista ei ollut täyttänyt isän heihin kohdistamia odotuksia. Bolbol on vaatimaton virkamies, eronnut vaimostaan. Fatima on myös eronnut valittuaan väärän miehen. Hussein on lähtenyt kotoa jo nuorena ja päätynyt rikollisiin piireihin.

Bolbol on aikanaan menettänyt mahdollisuuden mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa, koska oli ollut liian arka tunnustaakseen rakkautensa. Hän toistaa siinä isänsä tarinan. Kirjassa on kaunis vertaus, kuinka virrassa kelluva ruusukimppu pitää ottaa kiinni silloin kun se on mahdollista. Isä oli onnistunut saamaan ruusukimppunsa jäätyään leskeksi.

Isä halusi tulla haudatuksi siskonsa Laylan viereen. Layla oli aiottu naittaa miehelle, jota ei ollut rakastanut. Hän oli polttanut itsensä hengiltä hääpäivänään häävieraiden katsellessa. Laylasta oli tullut legenda, jonka haudalle tytöt kävivät salaa viemässä kukkia.

Death Is Hard Work on rankka kirja sodasta ja ihmisen elämästä, joka päättyy väistämättä kuolemaan. Nykyisessä maailmantilassa sen näyttämä kuva tuntuu karmean todelliselta.

”They left the village at dawn. The weak light revealed the extent of the devastation. It seemed as if souls were still moaning under the rubble, shreds of clothing and body parts strewn over the abandoned fields and mixing with the skeletons of their goats and mules. The dogs had scavenged what they could and left the rest for the flies. It was complete and utter ruin. They had heard about scenes like this, but here they were facing them and smelling them for the first time in person, and it was quite a different thing.”

Death Is Hard Work oli käännöskirjallisuuden National Book Award -finalisti vuonna 2019. Kirjastosta lainaamani kirjan kansi ei vastaa lainkaan kirjan sisältöä ja on muutenkin niin ruma, että en liittänyt kuvaa siitä postaukseen.

Khaled Khalifa: Death Is Hard Work
Englanniksi kääntänyt Leri Price
Faber & Faber 2019, 180 s.
Arabiankielinen alkuteos الموت عمل شاق vuodelta 2016

***********

Maailmanvalloitus: Syyria.

#luemaailmavuodessa – Huhtikuu: Lähi-itään kuuluvan maan kirjailijan kirjoittama kirja.

Sjón: Skugga-Baldur

 

”Punaruskeat napaketut muistuttavat ihmeellisen paljon kiviä. Kun ne makaavat kivien vieressä talvisin, niitä on toivotonta erottaa kivikosta.”

Skugga-Baldur kertoo, miten paha saa palkkansa. Paha on pastori Baldur Skuggason. Muita hahmoja ovat opiskelunsa Kööpenhaminassa keskeyttänyt kasvitieteilijä Friðrik B. Friðjónsson ja Abba, kehitysvammainen tyttö, jonka Friðrik on pelastanut kauhealta kohtalolta ja ottanut hoiviinsa.

Tarinan kertomiseen tarvitaan lisäksi napakettu, haulikko, myrsky ja lumivyöry. Sekä 1800-luvun lopun uskomuksia.

Skugga-Baldurissa rakenne ja tyyli tukevat kertomusta. Muodostuu pienellä annoksella islantilaista mystiikkaa silattu kostotarina. Erinomainen kirja!

”Punaruskea napakettu makaa tiiviisti kivensä vieressä ja antaa lumen kinostua päälleen. Se kääntää peräpäänsä tuulta päin, käpertyy kokoon ja työntää kuononsa reiden alle. Se sulkee silmänsä melkein kiinni niin että pupillit juuri ja juuri näkyvät. Niin se tarkkailee miestä, joka ei ole liikahtanutkaan käytyään kinoksen suojaan makaamaan täällä Ásheimarin korkeimmilla rinteillä – kahdeksantoista tuntia sitten.”

”Eläimen täytyy pitää huolta siitä, ettei unohda miehen olevan metsästäjä.”

Sjón: Skugga-Baldur
Suomentanut Tuomas Kauko
Like 2005, 112 s.
Islanninkielinen alkuteos Skugga-Baldur 2003

***********

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005 saanut Skugga-Baldur oli nostettu kirjaston suosituspöydälle. Sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

Marilar Aleixandre: Las malas mujeres

 

Marilar Aleixandren Las malas mujeres (Pahat naiset; ei suomennettu) on historiallinen romaani, jonka keskuksena on La Coruñassa sijainnut naisvankila. Päähenkilöitä on kaksi. Sisca on köyhän perheen tytär, joka tuomitaan 15-vuotiaana neljäksi vuodeksi vankilaan avustamisesta abortissa. Avustaminen tarkoitti sitä, että Sisca oli äitinsä mukana, kun tälle tehtiin abortti. Äiti kuoli operaatioon. Sisca on fiktiivinen hahmo, mutta toinen päähenkilö Concepción Arenal (Concha) on historiallinen. Hänet nimitetään vankilan tarkastajaksi. Siscan ja Conchan tiet leikkaavat vankilassa.

Concepción Arenal toimii tarkastajana vajaat kolme vuotta 1863–1865. On ennenkuulumatonta, että virkaan nimitetään nainen. Hän pyrkii parantamaan vankien oloja, esimerkiksi ruoan laatua, mutta vielä tärkeämpänä hän pitää vankien valmentamista elämään vankilan ulkopuolella. Hän perustaa naisyhdistyksen vapaaehtoisten avulla koulun, jossa vankeja opetetaan lukemaan. Suurin osa heistä on lukutaidottomia. Hän yrittää saada heille ompelutöitä ja niiden tekemiseen ohjausta, jotta he voisivat ansaita elantonsa. Vankilan johtaja vastustaa kaikkia uudistuksia, eikä Concha saa apua hänen esimiehiltäänkään. Koulu täytyy lopettaa, eivätkä naiset saa enää käydä edes vierailuilla ilmoittamatta hyvissä ajoin etukäteen. Concha tuntee olevansa ratas, joka ei sovi systeemiin.

Concepción Arenal oli opiskellut lakia yliopistossa. Tutkintoa hän ei naisena voinut suorittaa, mutta sai kuunnella luentoja. Hän oli kirjailija, runoilija ja espanjalaisen feminismin pioneeri. Hänellä on laaja kirjallinen tuotanto. Kirjassa luetaan vangeille teosta Cartas a los delincuentes (Kirjeitä rikollisille). Kirjassa on myös Conchan ystävilleen kirjoittamia kirjeitä, joissa hän purkaa turhautumistaan. Toinen ajankohdan aktiivinen liberaali toimija, joka asui La Coruñassa, oli kreivitär Juana María de la Vega. Hän oli Conchan ystävä, joka tuki tätä tarkastajan toimessa.

Siscan kautta tutustutaan vankilan olosuhteisiin. Las malas mujeres alkaa, kun Sisca astuu vankilaan, ja hänen kauniit hiuksensa nyrhitään lyhyiksi. Siscan äiti hankki tuloja pesijänä, ja tytär joutui auttamaan häntä jo pienenä. Äiti pesi Juana Marían talon pyykkejä. Siellä Siscaan mieltyi luottopalvelija Paquita, joka näki tytössä itsensä lapsena. Paquita opetti Siscaa lukemaan. Tyttö oli nopeaoppinen. Niinpä hänellä oli tuo tärkeä taito joutuessaan vankilaan. Lyhytikäiseksi jääneessä koulussa Sisca auttaa muita vankeja. Kirjassa on muutamasta muustakin vangista kerrottu, millaisista rikoksista tuohon aikaan vankilaan tuomittiin. ”¿Hay justicia en todas las leyes?”, kysyy Concha. (Ovatko kaikki lait oikeudenmukaisia?)

Las malas mujeres sisältää paljon tietoa, mutta se on romaani, eikä tietokirja. Se on romaani naisista, jotka taistelevat miesten hallitsemassa yhteiskunnassa omista oikeuksistaan.

Marilar Aleixandre sai tästä kirjasta Espanjan kulttuuriministeriön palkinnon Premio Nacional de Narrativa vuonna 2022. Palkinto myönnetään espanjalaiselle kirjailijalle edellisen vuoden parhaasta romaanista, joka on kirjoitettu millä tahansa espanjalaisella kielellä. Las malas mujeres on alun perin kirjoitettu galiciaksi, ja kirjailija on itse kääntänyt sen espanjaksi.

Marilar Aleixandre: Las malas mujeres
Espanjaksi kääntänyt kirjailija
Xordica 2022, 270 s.
Galiciankielinen alkuteos As malas mulleres 2021

***********

Helmet-haaste: kohta 41. Kirjan tapahtumat sijoittuvat aikakauteen, jolla et haluaisi elää.

Minna Canth: Salakari

@Yöpöydän kirjat

Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä osallistun blogin Yöpöydän kirjat haasteeseen Minulla on Canthia kirjoittamalla pienoisromaanista Salakari.

Salakari oli minusta ihan parasta Canthia. Se on psykologinen romaani rehtorinrouva Alma Karellin elämän käänteentekevistä hetkistä. Alma on kolmekymppinen neljän lapsen äiti. Hänen miehensä John on vakaa suomalaisuusmies, joka on valittu valtiopäiväedustajaksi.

”Yhtenä yksimielisenä, yksikielisenä kansana me jotakin voimme, hajaantuneina olemme heikot ja helposti murretut.”

Alma tuntee jäävänsä toiseksi suomalaisuudelle ja isänmaalle. Hän houkuttuu komean lehtori Nymarkin imarteluista. Nymark saa hänet ajattelemaan, että rakkaus laimenee avioliitossa. Alma alkaa haaveilla. Hän lukee ajan muotikirjailijoita, Zolaa, Maupassantia, Strindbergia. John sanoo kirjoista, että ne ovat hyviä, mutta niitä pitää osata lukea. Tässä tulee mieleen Rouva Bovary, kuten professori Liisi Huhtalakin sanoo esipuheessaan. Alman ja Nymarkin suhde kehittyy liian läheiseksi.

”Alman täytyi se itsekin myöntää. Ei hänen maailmansa enää ollut sama kuin ennen. Hänen silmänsä oli ulottunut vähän kauvemmaksi, oivaltanut uusia näköaloja, jotka vetivät häntä puoleensa, viehättivät, vaikk’ei hän niitä vielä selvemmin eroittanut, ei tiennyt hyvääkö sieltä tuli vastaan vai pahaa, eikä huolinut tarkemmin juuri tutkiakaan. Vapaampaa se ainakin oli ja iloisempaa; uutuuden huumauksella se häntä valloitti.”

Tämä tarina ei voi päättyä muuten kuin traagisesti.

Pienoisromaanina Salakari on hyvin tiivis. Siinä on paljon taitavaa dialogia, josta pääsee käsiksi muihinkin henkilöihin kuin Almaan. SKS:n sarjassa Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on aina mukana muutama aikalaisarvostelu. Salakarin arvioissa korostuu mielipide, jonka mukaan Alman käytös ei ole mahdollista, koska hän kuuluu pikkukaupungin sivistyneistöön. Minusta kummallisempi on aviomies. John jättäytyy taustalle, eikä reagoi mitenkään Nymarkiin.

Jos joku ei ole vielä lukenut Canthia, Salakari voisi olla sopiva teos aloittaa.

Minna Canth: Salakari
SKS 1996, 107 s. + esipuhe ja aikalaisarviointeja
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1887

***********

Salakarissa on kaksikin tärkeää kohtausta, joissa ollaan järvellä. Toisessa soudetaan, toisessa luistellaan. Helmet-haasteessa kirja sopii siis kohtaan 28. Kirjassa ollaan järvellä.

José Luís Peixoto: Saramago & José

 

José on yhden ei kovin menestyneen kirjan julkaissut kirjailija. Hän tuskailee toisen romaaninsa kanssa, kun kustantaja ehdottaa hänelle José Saramagon elämäkerran kirjoittamista. José suostuu, vaikka hän arvostaa Saramagoa niin, että ensimmäinen tapaaminen kauhistuttaa häntä. Elämäkerran kirjoittaminen takkuaa myös, ja José käyttääkin yritelmästään nimitystä elämäkerran luontoinen fiktiivinen teksti.

”José ei itsekään osannut sanoa, miten kauan hän seisoi tarkkailemassa Saramagoa. Minuuttien taju meni sekaisin rajoja ylittäessä. Yhtenä hetkenä hän katsoi kirjailijaa ja analysoi uskomattomia yksityiskohtia aikalaisestaan ja seuraavan hetken tullen, tai sen kuluessa, näki omat kasvonsa tämän paikalla, oman hahmonsa tämän hahmossa.”

Saramago & José on kunnianosoitus nobelisti Saramagolle, mutta samalla se on romaani kirjoittamisesta ja varsinkin kirjailijan suhteesta luomiinsa henkilöhahmoihin. Siihen viittaa jo alkuteoksen nimi Autobiografia. Saramago & Josén on kirjoittanut Peixoto (José hänkin), osia siitä kirjoittaa José ja ajatuksia kieputetaan niin, että kirjoittaahan sitä Saramagokin.

Omaelämäkertaan sopivasti Josén elämästä kerrotaan paljon, eikä kaikki ole peilausta Saramagoon. Hänellä on ongelmia alkoholin ja uhkapelin kanssa. Hän löytää kapverdeläisen tyttöystävän. Hänellä on iäkäs ystävä, joka paljastuu Saramagon lapsuudenystäväksi – tässä taas jotakin yhteistä.

Muutamassa kohdassa Peixoto kommentoi tekstiään, kun loppupuolella kaksi sivuhenkilöä lukee tätä kirjaa yhdessä. Ajassakin hypitään niin, että tapahtumia ei kerrota järjestyksessä. Lukija havahtuu yhtäkkiä: tämähän on tapahtunut ennen tuota toista. Saramago & José pitää lukijan tarkkaavaisena monella tavalla.

Saramago & José on monitasoinen romaani, jossa Saramagon ja Josén välinen yhteys tiivistyy loppua kohti. Lukemiseen olisi voinut tuoda lisää syvyyttä, jos pohjalla olisi ollut enemmän kuin kaksi lukemaani Saramagon romaania. Näinkin kirja oli ajatuksia virkistävä lukukokemus, jonka hienovarainen huumori aiheutti hymynväreitä.

Muualla blogeissa mm. Kirjaluotsi ja Kirjavinkit.

Muuten hienosti suomennetusta kirjasta löytyi käännösvirhe, jonka olen huomannut muuallakin joskus aikaisemmin. ”– – Benfican, Sportingin tai Brasilian paidoissa kädet taskussa seisoskelevilla pojilla oli kaksi kuukautta maailman cupiin.” Alkutekstissä lienee Copa do Mundo (engl. World Cup), joka ei ole suomeksi maailman cup, vaan jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut.

José Luís Peixoto: Saramago & José
Suomentanut Tarja Härkönen
Aviador 2021, 275 s.
Portugalinkielinen alkuteos Autobiografia 2019

***********

Helmet-haaste: kohta 18. Kirjailijan nimessä on enemmän kuin kaksi osaa.

Satu Rämö: Hildur

 

Satu Rämön dekkareista on tullut ilmiö. Minäkin päätin lukea niistä ensimmäisen eli Hildurin. Viimeisen sysäyksen sain Helmet-haasteen kohdasta, jossa pitää lukea suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen. Koska ’kaikki muut’ jo tuntevat kirjan, tuntuu siltä, että mitäpä minä siitä enää kirjoitan.

Yritetään kuitenkin. Hildur on rikosetsivä Ísafjörðurin kylässä Islannin Länsivuonojen alueella. Hän saa työparikseen suomalaisen Jakobin, joka tulee työvaihtoon. Jakobin erikoisuus on neulomisharrastus. Hänen osuutensa Hildurin rikosten tutkinnassa jää ymmärrettävästi pieneksi. Kitkerää huoltajuuskiistaa ex-vaimon kanssa seurataan jonkin verran.

Hildurin kipeä kohta on hänen pikkusiskojensa selittämätön katoaminen vuosia sitten. Muistuttaa hieman Arnaldur Indriðasonin dekkareiden päähenkilön Erlendurin tuskaa, joka johtuu hänen pikkuveljensä häviämisestä myrskyyn. Hieman vierastin Hildurin kykyä saada ennakkotuntemuksia tulevista pahoista tapahtumista. Pidän täysin realistisina pysyvistä rikoskirjoista.

”Hildur ei tiennyt tulevasta mitään tarkkaa. Hän tiesi vain, jos jotain kamalaa tapahtuisi pian, mutta ei sitä, mitä, missä tai milloin. Hetkeä ennen pahan tapahtumista painava aalto hänen sisällään kasvoi, mutta Hildur ei tiennyt mistä se tuli eikä siksi voinut tehdä sille mitään.”

Hildurissa tapahtuu Islannissa ennennäkemätön sarja toisiinsa liittyviä murhia. Niiden tutkinta etenee verkkaisesti. Reykjavikissakin käydään ja sikäläisen päätutkijan kanssa on hieman skismaa. Mitään raakoja kuvauksia väkivallanteoista ei onneksi ole. Juoni oli minusta hyvin sommiteltu, ja erityisesti pidin loppuratkaisusta.

Tulin siihen tulokseen, että Rämön dekkareiden suurin vetovoimatekijä on Islanti, sen tavat ja maisemat. Ei Hildur muuten niin paljon poikennut dekkarivirrasta. On tietysti positiivista, että juuri suomalainen dekkaristi on saavuttanut suuren suosion.

Satu Rämö: Hildur
WSOY 2022, 364 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 46. Suosittu kirja, jonka kaikki muut vaikuttavat lukeneen.