Patti Smith: Ihan kakaroita

Ihan kakaroita on Patti Smithin omaelämäkerrallinen teos hänen ajastaan Robert

Mapplethorpen kanssa. Smith aloittaa kertomalla lyhyesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan ennen Mapplethorpea. Kirjan alkupuoli yllätti minut kirjallisella tasollaan, se oli erinomaista kerrontaa. Siinä vaiheessa, kun Smith ja Mapplethorpe muuttavat asumaan Chelsea Hoteliin, kirjoitus vähän puuroutuu. On liikaa yksityiskohtia, liian paljon tuntemattomia ihmisiä, joita ei jaksa pitää muistissa. Tunnettujakin on toki paljon, kuten tässä:

”Gregory Corso, Allen Ginsberg ja William Burroughs olivat minun opettajiani, ja kaikki liikuskelivat Chelsea-hotellin aulassa, joka oli minun uusi yliopistoni.”

Smith ja Mapplethorpe olivat kumpikin tahollaan päättäneet tulevansa kuuluisiksi. Yhdessä asuessaan he pysyivät tavoitteessaan, ja aluksi molemmat yrittivät kuvataiteilijoina. Smith piirsi ja Mapplethorpe teki kollaaseja ja installaatioita. Tuo aika oli melkoista nälkätaiteilijahaahuilua. Molemmat löysivät oman alansa ikään kuin hieman vahingossa, Mapplethorpe valokuvauksen ja Smith musiikin. Runoja Smith oli kirjoittanut jo ennen kuin alkoi tehdä musiikkia.

Smith ja Mapplethorpe pysyivät hyvinä ystävinä senkin jälkeen, kun eivät enää olleet rakastavaisia ja Mapplethorpe aloitti suhteet miehiin. Joskus Smith ihmetteli ystävänsä brutaaleja valokuvia ja maailmaa, jota ei itse tuntenut.

”Suhteessaan minuun Robert ei muuttunut. Olin silti huolissani hänestä, sillä aika ajoin hän tunsi vetoa yhä pimeämmille, vaarallisemmille alueille. Parhaimmillaan ystävyytemme oli kuin turvapaikka, jonne hän saattoi vetäytyä piiloon tai mennä kiepille kuin väsynyt käärmeenpoikanen.”

Kirjassa on valokuvia, joiden käyttämiseen tarvitaan kustantajan lupa. Siksi en liitä kirjoitukseeni edes kannen kuvaa.

Patti Smith: Ihan kakaroita
Suomentanut Antti Nylén
WSOY 2010, 279 s.
Englanninkielinen alkuteos Just Kids 2010

***********

Helmet-haaste: kohta 21. Kirjassa on muusikko.