Kuukauden nobelisti Orhan Pamuk: Musta kirja

Päätin aloittaa sarjan nobelisteista, koska olen Nobel-palkittuja kirjailijoita harrastanut. En tee mitään tietopakettia, vaan kerron omasta suhteestani kirjailijaan jonkun juuri luetun teoksen kautta. Vaikka laitoin otsikoksi ’Kuukauden nobelisti’, niin tuskin kirjoitan sarjaa joka kuukausi. Minusta olisi myös mukava kuulla, mikä on muiden lukijoiden suhde käsittelemääni nobelistiin.

Luin Pamukin Istanbulin heti hänen palkitsemisensa jälkeen. Istanbul on haikean surumielinen kirja, jossa on paljon toistoa. Mustassa kirjassa on myös hieman haikeutta ja aika paljon toistoa, mutta muuten se on erilainen kirja kuin Istanbul. Kuvaan sitä sanalla runsas.

Juoni on lyhyesti kerrottu. Lakimies Galipin vaimo (ja serkku) Rüya lähtee tiehensä. Galip alkaa etsiä vihjeitä ja merkkejä, joiden perusteella hän löytäisi Rüyan. Rüyan velipuoli, kuuluisa kolumnisti Cêlal on myös tavoittamattomissa ja Galip etsii myös häntä. Aikaa kuluu viikko.

Tästä kirjasta juoni ei sano paljonkaan. Kirjassa joka toinen luku kertoo Galipista ja joka toinen luku on Cêlalin kolumni. Luvut kietoutuvat toisiinsa niin, että välillä tuntuu kuin Pamuk kommentoisi omaa tekstiään. Musta kirja on täynnä tarinoita, jopa sisäkkäisiä tarinoita. Galipin kohtaamat ihmiset kertovat hänelle tarinoita ja Cêlalin kolumneissa on tarinoita. Aiheita on valtavan paljon.

Toistuvat ajatukset ovat elämän mysteeri, kirjoituksen mysteeri, kaksoisolennot ja omana itsenään oleminen. 

"Cêlalin pitkä kolumni oli koristeltu muiden mystikoiden hienoilla klassisilla runonsäkeillä etsijän ja etsityn samastumisesta, mutta niiden perään runokäännöksiä inhoava Cêlal oli lisännyt proosamuotoisina Mevlanan kuuluisat sanat, jotka uupunut runoilija lausahti Damaskoksessa kuukausia kestäneen etsiskelyn jälkeen: ”Jos minä olen hän”, oli kaupungin mysteereihin kadonnut runoilija eräänä päivänä sanonut, ”niin miksi minä oikeastaan enää etsin?”"

Koin Mustan kirjan aika raskaaksi lukea. Yksi syy näkyy edellä olevasta lainauksesta. En tunne Turkin historiaa enkä islamilaista kulttuuria niin, että ymmärtäisin viittaukset, joita kirja on täynnä. Lopussa on pieni sanasto, joka kertoo esimerkiksi, kuka Mevlana oli. Kirjan vaikealukuisuus ei synny pelkästä kulttuurin vieraudesta. Monet tarinat tuntuvat hajoavan eri suuntiin, enkä käsittänyt niiden tarkoitusta. Ehkä ei tarvinnutkaan. Elämä on suuri mysteeri, jossa tarinat ovat ”ainokainen lohtumme”.

Minusta tuntuu, että kestää jonkin aikaa, ennen kuin ryhdyn lukemaan jotakin toista Pamukin kirjaa.

Seuraavassa on joitakin linkkejä blogikirjoituksiin Pamukin muista kirjoista: Valkoinen linna (Kirjavinkit), Uusi elämä (Kulttuuri kukoistaa), Nimeni on Punainen (Satun luetut), Lumi (Nulla dies sine legendo), Muita värejä (Lukemisen kartasto), Viattomuuden museo (Keltainen kirjasto), Hiljainen talo (Sinisen linnan kirjasto).

Orhan Pamuk: Musta kirja

Suomentanut Tuula Kojo

Tammen Keltainen kirjasto 1998, 612 s

Päällyksen suunnittelu: Eero Heikkinen

Turkinkielinen alkuteos Kara Kitap, 1990