Tämä on 100. dekkaripostaukseni. Haluan tässä
kunnioittaa viime vuonna edesmennyttä Henning Mankellia ja luin hänen
ensimmäisen Kurt Wallander -kirjansa Mördare
utan ansikte. Olen toki lukenut sen aiemmin, mutta vuosia sitten, ja
muistikuvani kirjasta olivat hämäriä.
Mankellin dekkareissa rikokset ovat yleensä
julmia. Niin tässä ensimmäisessäkin. Vanha maanviljelijäpariskunta murhataan
raa’asti. Vuonna 1991 ilmestynyt kirja tuntui tällä lukukerralla
suomalaisittain ajankohtaiselta. Kun lähtee liikkeelle pieni huhu, että tekijät
voisivat olla ulkomaalaisia, alkaa turvapaikanhakijoihin kohdistua uhkauksia,
pientä ilkivaltaa, vakavaa häirintää ja lopulta yksi todella paha teko. Wallander
työtovereineen joutuu välillä lähes keskeyttämään kaksoismurhan tutkimukset
selvittääkseen ruotsalaisten ääriryhmien tekoja.
Mankell tuo Kurt Wallanderin heti esille
samanlaisena kuin hän esiintyy myöhemmissä kirjoissa. Wallanderin vaimo on
juuri jättänyt hänet, tytär Linda kulkee omia teitään ja vanha isä sekoilee
välillä. Wallander on hyvä poliisi, sanoo kollega Rydberg, joka tässä kirjassa
on vielä töissä. Myöhemminhän Wallander muistelee Rydbergiä eräänlaisena
oppi-isänään.
Wallander tuskailee paino-ongelmien ja
liiallisen alkoholinkäytön kanssa, ja tuntee itsensä yksinäiseksi.
Henkilökohtaisen elämän ongelmista huolimatta hän on ennen kaikkea poliisi,
joka omistautuu työlleen. Samalla häntä vaivaavat omantunnonkysymykset ja
Ruotsin yhteiskunnan kehitys. Tiedän, että kaikki eivät pidä ruotsalaisista
yhteiskunnallisista rikosromaaneista, mutta minusta Mankell oli niiden
ylittämätön mestari.
Henning
Mankell: Mördare utan ansikte
Leopard 2006, 308 s.
Ilmestynyt ensimmäisen kerran
1991
Hyvä idea lukea näitä ruotsiksi. Tämäkin oli hyvä ja tässä saatiin monia teemoja käsitellyksi. Minusta Wallander on inhimillinen hahmo, ja siksi uskottava. Onnittelut sadasta dekkaripostauksesta :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaWallander on arkinen ja sympaattinen, eikä mikään teräsmies.
Onpas komea määrä dekkaripostauksia! En olekaan laskenut omia dekkarijuttujani, mutta tuskinpa vielä hätyyttelen satasen rajapyykkiä. Mankellia luin joskus ennen blogiaikaa, mutta en oikein innostunut... teemat tuntuivat jotenkin raskailta, mutta ehkä nyt osaisin arvostaa hänen kirjojaan enemmän.
VastaaPoistaOnhan noita tullut luettua!
PoistaOstin tämän kirjan viikonloppuna. Minulla on uskomaton määrä kirjailijan kirjoja, mutta tuntuu, että puolet puuttuu. Minusta tuntuu, että minulla on Mankellin kirjoja eniten. Olen lukenut hänen teoksensa sikin sokin, joten päätin hankkia ne omaksi. Olisi kiva tietää, kenen kirjoja omistaa eniten, ehkä Waltari, Woolf, Irving, Mankell tai Hesse. Huomioin laskuissa enkun matskun niin Woolfissa kuin Hessessä. Ja Hesseä minulla on myös ruotsiksi.
VastaaPoistaOlen lainannut melkein kaikki Mankellini kirjastosta. Sen sijaan Waltaria, Irvingiä ja Hesseä minunkin hyllyssäni on paljon.
Poista