perjantai 4. maaliskuuta 2016

Kaari Utrio: Paperiprinssi

Kaari Utrio jatkaa 1800-luvun alkupuolen Suomen ja pääkaupungiksi rakentuvan Helsingin kuvaamista. Edellisissä kirjoissa on ollut aiheena lasin valmistus ja tervanpoltto. Nyt ollaan paperiruukilla, ja mikä olisikaan tyypillisempää suomalaista teollisuutta. Kirjan alkupuolella kuvataan, miten paperia valmistettiin käsin, kun lukija kierrätetään prosessin läpi lumppuhuoneesta kuivausvintille.

On kirjassa tietysti myös romantiikkaa. Paperiprinssi on ruukilta aikanaan merille lähtenyt perijä Sebastian Ross, joka on joutunut pahaan onnettomuuteen ja jonka on siksi jätettävä merimieselämä. Neito Wilhelmine Falkensten asuu isänsä kanssa ruukin lähistöllä ja on auttanut kirjanpidossa ja kirjeenvaihdossa. Käytännössä hän on hoitanut molemmat työt, mutta eihän aatelisneidistä toki voi sanoa, että hän olisi käynyt töissä.

Tällä kertaa pääparin jahkailu toistensa ympärillä oli välillä puuduttavaa, kun mitään varsinaisia esteitä ei ollut, pelkkiä luuloja ja kuvitelmia vain. Heidät piti kuitenkin saada joksikin aikaa maalta kaupunkiin, jotta päästiin seuraamaan Helsingin rakentamista sekä herrasväen elämää, tapoja ja juhlimista. Runsaaseen henkilökaartiin kuului itsekeskeisiä vanhoja aatelismiehiä, heidän velttoja tai alistettuja lapsiaan sekä yksi juonitteleva kaunotar, Utrion tapaan. Vilahtivatpa kirjan sivuilla myös Runeberg ja Lönnrot.

Kaari Utrio on usein korostanut kirjoissaan naisten huonoa asemaa. Tässäkin Wilhelmine joutuu isänsä kuoltua kaukaisen sukulaismiehen vallan alle, koska naimaton nainen ei voinut olla ilman holhoojaa. Säätyläisnaisen ainoa mahdollisuus oli pyydystää itselleen mies. Muuten hän joutui sukulaisten nurkkiin ilmaiseksi palvelijaksi, ”seuraneidiksi” tai parhaimmillaan kotiopettajaksi.

Kaari Utrio: Paperiprinssi
Amanita 2015, 470 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.