Kuukauden nobelisti Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Tänään on Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden vuosipäivä. Räjähdys tapahtui kolmekymmentä vuotta sitten. Valkovenäläisen Svetlana Aleksijevitšin kirja Tšernobylista nousee rukous perustuu valtavaan määrään haastatteluja, joita hän on tehnyt monen vuoden aikana. Ihmisten oma ääni puhuu näissä haastatteluissa.

Minun oli hyvin vaikea lukea tätä kirjaa. Ahdisti ja pelotti. Pystyin lukemaan sitä puolisen tuntia kerrallaan ja sitten oli pakko lopettaa. Muistot tulivat mieleen. Olin onnettomuuden sattuessa jo aikuinen ja ymmärsin, mistä oli kysymys. Seurasin uutisia, mutta Suomessakin sai tietoa aluksi hajanaisesti ja tipoittain.

Aleksijevitš aloittaa kirjan karmivilla lehtileikkeillä. Niiden jälkeen ensimmäinen silminnäkijän kuvaus on naisen, jonka mies oli palomies ja joutui voimalalle pian räjähdyksen tapahduttua.

”Voimalan katto oli valettu bitumista. Hän kertoi myöhemmin, että he tarpoivat siinä kuin täit tervassa, tukahduttivat liekkejä. Hän painui vuoroin matalaksi, vuoroin kohottautui. He potkivat kuumaa grafiittia jaloillaan alas… He olivat lähteneet liikkeelle ilman suojavaatteita, tavallisissa paidoissa.”

Mies ja hänen työtoverinsa kuolivat parin viikon sisällä.

Aleksijevitš on antanut haastateltujen kertomuksille otsikot tyyliin ”Monologi siitä, miten ruumiiseen matelee ja ryömii jokin täysin tuntematon”, ”Monologi vapaudesta ja haaveesta saada kuolla tavallinen kuolema”, ”Monologi kuun maisemasta”.

Monologit kertovat, mitä tapahtui. Ihmiset katselivat palavaa reaktoria ja pitivät sitä yöllä kauniina. Maanviljelijät muokkasivat peltoja. Lapset leikkivät ulkona. Evakuointien aloittamisessa hidasteltiin. Virkamiehet odottivat ylempien määräyksiä johtoajatuksenaan, että paniikkia ei saanut aiheuttaa. Ihmiset olivat tietämättömiä. Koska säteilyä ei nähnyt, siinä ei voinut olla mitään vaarallista. Ja jos oli, niin vaikutukset voi neutralisoida juomalla votkaa.

Ihmisiä houkuteltiin raivaustöihin taloudellisilla eduilla, kuten kolminkertaisella palkalla. Jotkut tulivat vapaaehtoisesti, halusivat olla sankareita. ” Tuollaisissa tilanteissa venäläinen osoittaa suuruutensa! - - Meillä ei ikinä tule olemaan kestävää asfalttia eikä hoidettuja nurmikenttiä. Mutta sankareita, niitä löytyy aina!”

Myöhemmin tulivat seuraukset: invalidisoituneita raivaajia, epämuodostuneita lapsia, valtava määrä abortteja. Voimalan ympärillä olevan kielletyn vyöhykkeen ovat vallanneet eläimet. Onnettomuus tapahtui neuvostoaikaan. Sen jälkeen on vaihdettu talousjärjestelmää ja mitä nyt tehdäänkään? Myydään elämysmatkoja Tšernobyliin, kertoo kirjan viimeinen luku Epilogin sijasta.

Mikään kuvitteellinen dystopia ei voi olla yhtä pelottava kuin Tšernobylista nousee rukous, koska Tšernobyl on totta.

Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Suomentanut Marja-Leena Jaakkola

Tammi, Keltainen kirjasto 2015, 392 s.

Venäjänkielinen alkuteos Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego 1997