sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Lee Child: Tilinteko

Tilinteko on ensimmäinen lukemani Jack Reacher -trilleri. Ja viimeinen.

Olin kuullut kehuja Lee Childin kirjoista ja halusin kokeilla niitä. Olisin mielelläni lukenut jonkun teoksen sarjan alkupäästä, mutta lähikirjastoni vanhin paikalla ollut Jack Reacher -kirja sattui olemaan Tilinteko vuodelta 2007.

Jack Reacher vaikutti versiolta lännenelokuvien yksinäisestä ratsastajasta, joka saapuu paikalle jostakin ja pahikset tuhottuaan ratsastaa jonnekin. Reacher vain saapuu ja lähtee linja-autolla. Reacher on ollut vuosia sitten armeijan erikoisjoukoissa ja siellä hän on osan aikaa johtanut kahdeksan hengen ryhmää. Ryhmän tehtävät ovat olleet varsin erikoisia, ainakin tästä kirjasta pääteltynä suorastaan tuhoisia. Tilinteon alussa yksi ryhmän jäsenistä löytyy tapettuna aavikolta läheltä Los Angelesia. Reacher ja kolme muuta ryhmän jäsentä alkavat selvittää, mitä on tapahtunut. Heidän tavoitteenaan on kostaa tekijöille.

Teksti on sujuvaa ja juoni on näppärä, kuten voi odottaakin näin suositulta kirjailijalta. Helikopterilla lentelyä, autoilla rymistelyä, ammuskelua ja vastaavaa löytyy trillerille tyypillisesti. Tosin kerronta on joskus turhan yksityiskohtaista.

Miksi kirjoitin alkuun, että en aio lukea näitä lisää? En pidä omankäden oikeudesta. Kun Reacher ryhmineen haluaa kostaa entisen kollegansa tappajille, niin kosto tarkoittaa näiden surmaamista, jota kirjassa pidetään oikeutettuna ja itsestään selvänä, vaikka lopussa yritetäänkin pehmentää toteamalla, että tappaminen ei tuonut ketään takaisin. Vastenmielisyyttä herättivät liian tarkat kuvaukset. En halua lukea perusteellista selostusta siitä, kuinka Reacher katkaisee miehen kaulan paljain käsin.

Luen dekkareita rentoutuakseni, mutta tämäntyyppisen kirjan parissa en rentoudu. Tiedänpähän kuitenkin nyt, millaisia Childin kirjat ovat.

Lee Child: Tilinteko
Suomentanut Jukka Jääskeläinen
Karisto 2010, 3. painos, 445 s.
Englanninkielinen alkuteos Bad Luck and Trouble 2007

2 kommenttia:

  1. Näin ne mielipiteet eroavat. Itse pidän Lee Childia yhtenä parhaista nykyjännärin tekijöistä. Hän kirjoittaa vetäviä, kiinnostavia tarinoita, joita lukee aina mielellään.

    Ymmärrän kyllä kritiikin. Väkivalta on arveluttanut joskus minuakin, tietyssä määrin se kuulunee lajityyppiin. Lisäksi sillä ei herkutella niin vastenmielisesti kuin joissain lajityypin teoksissa. Myös omankäden oikeus kieltämättä välillä hieman mietityttää.

    Nämä ovat kuitenkin piirteitä, jotka eivät ole estäneet minua nauttimasta kirjojen muista ansioista. Semminkin kun Childin asenteet moniin muihin asioihin, kuten suhtautuminen naisiin, on terveempää kuin monissa muissa jännäreissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan kyllä Tilinteon ansiot, mutta omankäden oikeus korostui minusta liikaa. Se tekee monista nykyviihteen tuotoksista minulle vastenmielisiä, elokuvista varsinkin. Katsoin tv:stä esimerkiksi filmin Taken, joka on saanut IMDb:ssä hyvän arvosanan 7,9. Siinä Liam Neesonin esittämä isä menee Pariisiin pelastamaan tyttärensä ja tappaa kuin ohimennen satakunta ihmistä. Minä en voi lainkaan ymmärtää tuollaista viihteenä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.