Kuukauden nobelisti John Galsworthy: Herraskartano

John Galsworthyn pääteos on sukukronikka Forsytein taru. Olen lukenut sen kaksi kertaa ja nyt halusin lukea Galsworthylta jotakin muuta. Löytyi Herraskartano vuodelta 1907.

Herraskartanossa on melkoista kritiikkiä englantilaista maalaisaatelia kohtaan. Sen henkilöt ovat enemmän ryhmänsä edustajia kuin yksilöitä. Kartanonherra Horace Pendyce on perinteisiin juuttunut, kaikkea uutta pelkäävä, suvaitsematon ja ennen kaikkea päättäväinen.

”Nämä päätökset saattoivat olla ”paksuja” ja typeriä, aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, ne saattoivat olla vailla mitään suhdetta siveellisyyteen ja järkeen, mutta hän pystyi niitä tekemään ja pitämään niistä kiinni.”

Hänen vaimonsa Margeryn luonteenomaisin ominaisuus on lempeys. Vaimon suku on englantilaisessa arvoasteikossa ylempänä kuin aviomiehen. Paikkakunnan kiusankappale, harmeja aiheuttava naapuritilan isäntäkin myöntää: ”Te olette ainoa hieno nainen, jonka tunnen.” Perheen vanhin poika ja kartanon perijä George on tyhjäntoimittaja. Hänen Lontoon klubinsa jäsenyyden ehdottomin vaatimus on, että jäsenellä ei saa olla mitään ammattia. George on kiinnostunut lähinnä vain hevoskilpailuista ja vedonlyönnistä. Hän aiheuttaa naapurin vaimon kanssa kriisin, jota kirjassa kuvataan.

Kirkkoa edustaa pastori, joka on tekopyhä leipäpappi. Hän on joutunut kirkolliselle uralle perheensä toisena poikana, kun ensimmäinen perii tilan. Toisen pojan vaihtoehtona on kirkko tai armeija. Henkilögallerian täydentää rouva Pendycen serkku, joka sotkee kaikki asiat, koska hän näkee ne sellaisina kuin haluaisi niiden olevan, eikä sellaisina kuin ne ovat.

Galsworthy arvostelee Herraskartanossa myös naisen asemaa. Naisella piti olla holhooja. Avioeron saaminen oli lähes mahdotonta, ellei suostunut myöntämään ”syyllisyyttä”, jolloin altistui yleiselle halveksunnalle. Kirjassa esiintyy myös ajatus omistamisesta ymmärrettynä niin, että se käsittää rahan ja tavaran lisäksi ihmiset. Tuo ajatus on saanut hienomman toteutuksen Forsytein tarussa, jonka teema on mielestäni omistaminen.

Galsworthyn tuotanto on hyvin laaja, eikä siitä ole suomennettu läheskään kaikkea. Blogeista löysin arvioita seuraavista kirjoista:

Forsytein taru, Luetut, lukemattomat

Omenapuu, Luettua elämää 

Ylimys, Kirja-aitta

Punainen huvila, Kirja-aitta

John Galsworthy: Herraskartano

Suomentanut Eino Kaila

Otava 1949, 3. painos, 283 s.

Englanninkielinen alkuteos The Country House 1907

**********

Hemet-haastessa sijoitan Herraskartanon kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole.