Siitä on pitkä aika, kun olen
viimeksi lukenut scifiä. Olen tietysti lukenut klassikoita, kuten Asimov ja
Bradbury, mutta en uutta genren kirjallisuutta. Hannu Rajaniemen Kvanttivaras kiinnosti minua jo silloin,
kun se ilmestyi. Suomalainen matemaatikko ja fyysikko, joka kirjoittaa scifiä
englanniksi, on niin harvinainen tapaus, että onhan häneen tutustuttava. Tosin
kesti useamman vuoden ennen kuin tulin lukeneeksi Kvanttivarkaan.
Kvanttivaras on Jean le Flambeur,
joka kirjan alussa pääsee karkuun vankilasta. Hänen auttajansa on Mieli, nuori
nainen (tai mikä hän nyt onkaan), joka toteuttaa saamaansa tehtävää. Jean ja
Mieli suuntaavat marsilaiseen kaupunkiin Oublietteen, joka on Jeanille
entuudestaan tuttu. Jeanin ja Mielen ohella päähenkilöitä ovat arkkitehtiopiskelija
ja etsivä Isidore Beautrelet sekä Jeanin entinen tyttöystävä Raymonde. Muita hahmoja
vilisee runsaasti. Minä pidin rehdistä Isidoresta paljon enemmän kuin itse
kvanttivarkaasta.
Lukiessa mieleen nousi kuvia
elokuvista, Tähtien sodasta, Men in Black ykkösestä, jopa Harry Potterista.
Avaruusalusten ja avaruusolioiden taisteluiden sanallinen kuvailu on aika
vaikeaa ja varsinkin noissa kohdissa mielikuvitus otti avuksi elokuvat.
Kvanttivarkaassa esiintyvät usein sanat muisto ja
muisti. Jo Oublietten kaupungin nimi korostaa muistamista unohtamisen kautta. Jean
le Flambeur etsii omia muistojaan. Ihmiset voivat siirtää omia muistojaan
toisille. Heillä on yhteismuistoja. Kaupungillakin on ulkomuisti, jota voi
selata vähän kuin internettiä nykyisin, mutta ilman mitään laitteita.
Kirjassa on paljon kaikkea: käsitteitä,
hahmoja, tapahtumia. Välillä tuli mieleen, että Kvanttivaras on eräänlaisen pelin kuvaus. Samaan viitataankin:
”Jospa muinaiset filosofit olivat sittenkin oikeassa – jospa me elämme tietämättämme todellisuutta jäljittelevässä simulaatiossa, jossa olemme vain jumalan kaltaisiksi muuttuneiden tietoisuuksien pelinappuloita.”
Kvanttivaras on ehdottomasti taitava kirja.
Suuri osa sen viittauksista meni varmasti ohi, vaikka eivät onneksi kaikki.
Pidin nimillä leikittelystä: gogolit, arkontit, Sobornost… Hitaamman proosan
ystävänä Kvanttivaras oli minulle
liiankin vauhdikas. Vanhat scifi-romaanit miellyttivät minua enemmän. Voisin
suositella Kvanttivarasta tietokonepelien
ystäville, mutta en tiedä, mahtavatko he lukea tällaisia kirjoja.
Hannu Rajaniemi:
Kvanttivaras
Suomentanut Antti
Autio
Gummerus 2011, 2.
painos, 440 s.
Englanninkielinen alkuteos The
Quantum Thief 2010
***********
Helmet-haasteessa
on scifi-kirjalle oma
kohta (numero 31).
Gogol minusta viittaa kirjailija Nikolai Gogoliin linkki on Kuolleet sielut romaani. Luin sarjan alkuvuodesta ja olen nyt blogannut kahdesta ensimmäisestä ja kolmannesta huhtikuun 19:
VastaaPoistaMinusta tämä ensimmäinen teos on paras ja sopii ehdottamallesi kohdeyleisölle. Osa pelaajista varmasti lukee scifiä ja ovat hyvin älykkäitä, tässähän on paljon ohjelmoituja maailmoja, muistoja, kopioita ym.vaatii nopeaa älyä ...
Gogolpiraatit olivatkin helpoin kirjallinen viittaus.
PoistaOlen lukenut sinun postauksesi Rajaniemen trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta ja odotan mielenkiinnolla kolmatta.
Lukevat kyllä :D Nimim. eräskin pelaaja.
VastaaPoistaMinullekin Kvanttivaras oli välillä aika huimaa menoa kovassa vauhdissaan, vaikka en kovin hitaista romaaneista välitäkään. Pidin teoksesta kuitenkin kovasti.
Kiva tietää, kiitos kommentista! Tuttavapiiriini ei kuulu tietokonepelien pelaajia, ei nuoria, eikä vanhoja, joten en tiedä mitään pelaajien lukutottumuksista.
Poista