perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kuukauden nobelisti Eugenio Montale: Tuo minulle auringonkukka

Italialainen runoilija Eugenio Montale sai Nobelin palkinnon vuonna 1975. Suomennosvalikoima Tuo minulle auringonkukka ilmestyi viime vuonna. Se pitää sisällään runoja Montalen koko uralta, vuosilta 1918-1980. Koin näiden runojen lukemisen melko hankalaksi.

Esikoiskokoelman Seepian kuoria (1925) runoissa on perinteistä luontokuvastoa, vaikka välillä etäisyyttä ottaen. Runon Sitruunat ensimmäinen säkeistö:

Kuuntele. Seppelöidyt runoilijat
käyskentelevät keskellä kasvien,
harvojen valittujen: puksipuun, likusterin tai akantin.
Vaan minulle rakkaita ovat tiet jotka päättyvät
ruohikkoisiin monttuihin missä vesselit
koettavat siepata lammikossa
viruvan ankeriaan, toisenkin,
töyräitä seurailevat kujanteet
jotka kaislahapsujen keskellä viettävät
hedelmätarhoihin, sitruunapuiden alle.

Kun etenin seuraaviin kokoelmiin Tilaisuudet (1939) ja Myrsky ja muuta (1954), runot eivät enää avautuneet minulle senkään vertaa kuin varhemmat. Siinä vaiheessa päätin lukea suomentajan alkusanat, jotka yleensä luen vasta viimeiseksi. Ne selvittivätkin jonkin verran, vaikka en vieläkään osannut laajentaa yksityisestä yleiseen. Runoissa esiintyy usein ’sinä’, jolle puhutaan. ’Sinä’ on vuorollaan joku Montalen muusista. Suomentajan mukaan ”naisesta tulee donna angelica – enkelimäinen nainen, jonka ominaisuudet eivät ole vain maallisen rakastetun vaan hän on ennen muuta hengellinen opas”. Varsinkin kokoelman Myrsky ja muuta runot menivät minulle liian metafyysisiksi. Sen sijaan Tilaisuuksissa on joukko Moteteiksi nimettyjä lyhyitä runoja, joiden lopetus toi mieleeni japanilaiset runot. Esimerkiksi motetti numero 12 päättyy:

Keskipäivä: venyy ikkunassa mispeli
mustana varjona, sinnittelee taivaalla aurinko
kylmissään. Ja muut väistelevät varjot
kujalla eivät tiedä että olet täällä.

Montalen runojen lukijalla pitäisi olla laaja tietämys italialaisesta kulttuurista ja runoudesta sekä antiikin vähemmän tunnetuista myyteistä. Minun tietoni eivät läheskään riittäneet. Minusta on ikävä lukea runoja, joita ei pysty ymmärtämään ilman selityksiä. Suomentaja on alkusanojen lisäksi liittänyt runoihin lukemista helpottavia huomautuksia.

Kirjan pelastus on sen lopussa. Neljännen kokoelman Satura (1971) runot ovat erilaisia. Ne kommentoivat Montalen omaa runoutta

Kriitikot toistelevat
johdettuani heidät harhaan,
että minun sinä on instituutio.

tai

Runouteni kuulemma on
runoutta ei kenellekään.

Niiden sanastokin on erilaista. Säkeistö runosta Sataa:

Sataa uusille tieto-opeille
arvon kaksijalkaisten kehitelmille,
jumalaksi ryhtyneelle ihmiselle,
ihmisen miehittämälle taivaalle,
haalari- tai kaaputeologien
pärstöille,
sataa opiskelijaliikkeen
edistysmielisyydelle,
sataa works in regressille,
sataa
hautausmaiden
sairaille sypresseille, ripeksii
yleiselle mielipiteelle.

Runot on painettu siten kuin kaikki runot pitäisi julkaista: aukeaman vasemmalla puolella on alkuperäiskielinen runo ja oikealla suomennos. Kustantaja on Kustannusliike Parkko. Vaikka Montalen runot eivät suurimmalta osaltaan olleetkaan minun runouttani, niin tällaisen valikoiman julkaisemisesta pitää kiittää kustantajaa ja suomentajaa. Parkolta on tulossa myös T. S. Eliotin Aution maan uusi suomennos ja Octavio Pazia.

Eugenio Montale: Tuo minulle auringonkukka
Valikoinut ja suomentanut Hannimari Heino
Kustannusliike Parkko 2018, 307 s.
Alkuperäiset italiankieliset runot vuosilta 1918-1980

***********
Helmet-haasteen kohta 37. Pienkustantamon julkaisu.

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. (yleensä en korjaa pikku virheitä... mut nyt meni sormet ihan sekasin.... kiva kun muistutit T. S. Eliotista, munulla yks kirja kun hän polemoi runoista)

      Poista
    2. Minulla on T. S. Eliotilta Selected Poems, jota en ole lukenut, mutta pitänee joskus tutustua siihen nobelistisarjaa varten.

      Kiitos kommentista!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.