Kuukauden nobelisti Eugenio Montale: Tuo minulle auringonkukka

Italialainen runoilija Eugenio Montale sai Nobelin palkinnon vuonna 1975. Suomennosvalikoima Tuo minulle auringonkukka ilmestyi viime vuonna. Se pitää sisällään runoja Montalen koko uralta, vuosilta 1918-1980. Koin näiden runojen lukemisen melko hankalaksi.

Esikoiskokoelman Seepian kuoria (1925) runoissa on perinteistä luontokuvastoa, vaikka välillä etäisyyttä ottaen. Runon Sitruunat ensimmäinen säkeistö:

Kuuntele. Seppelöidyt runoilijat

käyskentelevät keskellä kasvien,

harvojen valittujen: puksipuun, likusterin tai akantin.

Vaan minulle rakkaita ovat tiet jotka päättyvät

ruohikkoisiin monttuihin missä vesselit

koettavat siepata lammikossa

viruvan ankeriaan, toisenkin,

töyräitä seurailevat kujanteet

jotka kaislahapsujen keskellä viettävät

hedelmätarhoihin, sitruunapuiden alle.

Kun etenin seuraaviin kokoelmiin Tilaisuudet (1939) ja Myrsky ja muuta (1954), runot eivät enää avautuneet minulle senkään vertaa kuin varhemmat. Siinä vaiheessa päätin lukea suomentajan alkusanat, jotka yleensä luen vasta viimeiseksi. Ne selvittivätkin jonkin verran, vaikka en vieläkään osannut laajentaa yksityisestä yleiseen. Runoissa esiintyy usein ’sinä’, jolle puhutaan. ’Sinä’ on vuorollaan joku Montalen muusista. Suomentajan mukaan ”naisesta tulee donna angelica – enkelimäinen nainen, jonka ominaisuudet eivät ole vain maallisen rakastetun vaan hän on ennen muuta hengellinen opas”. Varsinkin kokoelman Myrsky ja muuta runot menivät minulle liian metafyysisiksi. Sen sijaan Tilaisuuksissa on joukko Moteteiksi nimettyjä lyhyitä runoja, joiden lopetus toi mieleeni japanilaiset runot. Esimerkiksi motetti numero 12 päättyy:

Keskipäivä: venyy ikkunassa mispeli

mustana varjona, sinnittelee taivaalla aurinko

kylmissään. Ja muut väistelevät varjot

kujalla eivät tiedä että olet täällä.

Montalen runojen lukijalla pitäisi olla laaja tietämys italialaisesta kulttuurista ja runoudesta sekä antiikin vähemmän tunnetuista myyteistä. Minun tietoni eivät läheskään riittäneet. Minusta on ikävä lukea runoja, joita ei pysty ymmärtämään ilman selityksiä. Suomentaja on alkusanojen lisäksi liittänyt runoihin lukemista helpottavia huomautuksia.

Kirjan pelastus on sen lopussa. Neljännen kokoelman Satura (1971) runot ovat erilaisia. Ne kommentoivat Montalen omaa runoutta

Kriitikot toistelevat

johdettuani heidät harhaan,

että minun sinä on instituutio.

tai

Runouteni kuulemma on

runoutta ei kenellekään.

Niiden sanastokin on erilaista. Säkeistö runosta Sataa:

Sataa uusille tieto-opeille

arvon kaksijalkaisten kehitelmille,

jumalaksi ryhtyneelle ihmiselle,

ihmisen miehittämälle taivaalle,

haalari- tai kaaputeologien

pärstöille,

sataa opiskelijaliikkeen

edistysmielisyydelle,

sataa works in regressille,

sataa

hautausmaiden

sairaille sypresseille, ripeksii

yleiselle mielipiteelle.

Runot on painettu siten kuin kaikki runot pitäisi julkaista: aukeaman vasemmalla puolella on alkuperäiskielinen runo ja oikealla suomennos. Kustantaja on Kustannusliike Parkko. Vaikka Montalen runot eivät suurimmalta osaltaan olleetkaan minun runouttani, niin tällaisen valikoiman julkaisemisesta pitää kiittää kustantajaa ja suomentajaa. Parkolta on tulossa myös T. S. Eliotin Aution maan uusi suomennos ja Octavio Pazia.

Eugenio Montale: Tuo minulle auringonkukka

Valikoinut ja suomentanut Hannimari Heino

Kustannusliike Parkko 2018, 307 s.

Alkuperäiset italiankieliset runot vuosilta 1918-1980

***********

Helmet-haasteen kohta 37. Pienkustantamon julkaisu.