lauantai 31. elokuuta 2019

Mika Hentunen: Attan aarre

Attan aarre on toimittaja Mika Hentusen ensimmäinen dekkari. Tyyliltään Attan aarre on trilleri, mutta kovin jännittävä se ei ole. Käynnistyminen kestää kauan, kun henkilöitä ja heidän taustojaan esitellään. Trillerityyliin hypitään henkilöstä toiseen ja henkilöitä on paljon.

M. Atta on New Yorkin kaksoistorni-iskujen tekijän täyskaima, mistä hänelle on ollut valtavasti harmia. Aarteen jäljillä hän on isänsä tietojen perusteella. Hänen toimiaan seuraavat Mossad ja USA:n Kotimaan turvallisuuden ministeriön yksikkö Z. Myös yksinäinen susi, eteläkorealainen Rocky Lee sotkeutuu juttuun. Aarre on – jos on – Savitaipaleella Kärnäkosken linnoituksessa, joten Supokin tarkkailee tapahtumia.

Attan aarteen vahvuutena ovat miljööt jännityksen sijaan. Hentunen on ulkomaantoimittaja, tällä hetkellä YLE:n kirjeenvaihtaja Washingtonissa, ja hän tuntee paikat, joista kirjoittaa. USA, Etelä-Korea, Gaza. Atta käy Gazassa tapaamassa kuolemansairasta isäänsä ja Gazan olosuhteista saa ankean, lähes elämiseen sopimattoman kuvan.

Eteläkarjalainen Hentunen on sijoittanut aarteen ja sen mukana loppukohtauksen Savitaipaleelle. Muutakin hän on poiminut omasta taustastaan. Hän oli lupaava yleisurheilija ja kirjan henkilöiden taustoissa on viittauksia urheiluun, välillä turhan tuntuisesti, mutta tekstiä keventäen.

Hentusen toinen dekkari Elossa Washingtonissa on ilmestynyt CrimeTimen kustantamana.

Mika Hentunen: Attan aarre
Reuna 2017, 268 s.

***********
Helmet-haasteen kohta 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.