Pyhä
suudelma
on Jean Péloueyren ja Noémi d’Artiailhin tarina. Rakkaustarinaksi tätä ei voi
kutsua, koska rakkautta ei ole.
Jean Péloueyre on pikkukaupungin
mahtisuvun ainoa perijä. Hänen ulkonäköään kuvataan heti alussa.
”Hän oli niin pieni, että hän saattoi nähdä mitättömät ja rumat kasvonsa seinäpeilin alemmasta pinnasta: ontot poskensa, pitkän, terävän nenänsä, jonka punainen ja ikään kuin kulunut kärki muistutti pikkupojan ohueksi imemää tikkukaramelliä, otsansa, johon jo oli painunut vakoja ja jonka kanssa lyhyt tukka muodosti terävän kulman.”
Vastenmielisen ulkomuodon lisäksi
Jean käyttäytyy omituisesti. Huitoo käsillään ja puhuu itsekseen. Hänen
kulkiessaan ulkona kuuluu tyttöjen ”pahanilkisiä nauruntirskahduksia”.
Paikkakunnan kirkkoherra saa
päähänsä, että Jeanin on mentävä naimisiin, ja valitsee vaimoehdokkaaksi kauniin
Noémi d’Artiailhin, joka kuuluu hyvään, mutta köyhtyneeseen sukuun. Noémi
suostuu, koska ” Péloueyren pojalle ei anneta rukkasia”. Jean suostuu ollessaan
keskellä uskonnollista kriisiä luettuaan Nietzschen sanoja vallasta,
heikkoudesta, säälistä ja kristinuskosta.
Avioliitosta tulee mahdoton.
Noémi käyttäytyy mallikelpoisen vaimon tavoin, mutta ei pysty voittamaan
fyysistä vastenmielisyyttä. Hän kärsii ja kuihtuu. Jean kärsii, koska näkee vaimonsa
kärsivän. Lopulta kumpikin käyttäytyy tavalla, jota joku voisi kutsua pyhimysmäiseksi.
Jean hankkii itselleen tuberkuloosin, johon kuolee, ja Noémi vapautuu, tai
voisi vapautua. Noémi jää kuitenkin uskolliseksi kuolleelle puolisolleen.
Pyhän
suudelman
ranskankielinen nimi on Le Baiser au lépreux. Sen selitys on tässä:
”Mutta vaimo taisteli epätoivoisesti inhoaan vastaan, ja tuo taistelu riisti häneltä hänen voimansa. Monesti hän yöllä kutsui Jean Péloueyreä saadakseen hänet tulemaan luokseen, ja kun Jean oli nukkuvinaan, niin hän nousi, antoi hänelle suudelmia – samanlaisia suudelmia, joita muinoin pyhien miesten huulet pakottautuivat antamaan niille, jotka olivat spitaalin saastuttamia.”
Itsensä uhraaminen ja taistelu uskonnon
vaatimusten kanssa tuntui aika vieraalta nykyajasta katsottuna. Toisaalta
suhtautumisessa ulkoisesti poikkeaviin ihmisiin on edelleen paljon parannettavaa.
Pyhä suudelma on kuitenkin tiivis ja
kirjoitettu niin, että sen luki mielellään, vaikka aihe ei ihan omalle
mielenkiinnon alueelle osunutkaan.
Mauriacilta on suomennettu neljä
muuta romaania ja de Gaullen elämäkerta. Blogissa Hyönteisdokumentti on postaukset kahdesta kirjasta: Myrkyttäjätär, ja A Woman of the Pharisees (suomalaiselta nimeltään Täydellisyyden kudos). Mauriacin kuuluisimmasta teoksesta Käärmesolmusta on kirjoitettu Jokken kirjanurkassa.
François Mauriac: Pyhä
suudelma
Suomentanut Arvi
Nuormaa
Kustannusosakeyhtiö
Aura 1943, 2.
painos, 119 s.
Ranskankielinen alkuteos Le
Baiser au lépreux 1922
Ajoittaisia kurkisteluja blogimaailmaan :)
VastaaPoistaOlen tämänkin sittemmin lukenut ja muistelen tiiviiksi mutta aika raskaaksi...
Mauriacin parissa olen kuitenkin jatkanut ranskaksi, Le sagouin (suomeksi kääntyisi varmaan "nulikka" tms) oli erinomainen, joskin kaamea, ja parastaikaa luen Le désert de l'amouria...
Tuttuja piirteitä löytyy kaikista lukemistani, epämiellyttäviä henkilöitä ja erityisesti myrkyllisiä perhesuhteita, joita puristaa porvarillinen kunniallisuus, mutta onhan tuossa materiaalia kaunokirjallisuuteen.
Olen lukenut Mauriacilta ennen Pyhää suudelmaa vain Käärmesolmun. Oudoista perhesuhteista siinäkin on kysymys.
Poista