maanantai 26. elokuuta 2019

Joni Skiftesvik: Finlandia City

Finlandia City on Joni Skiftesvikin muistelukirja lapsuudestaan Haukiputaalla. Hänen perheeseensä kuuluivat äiti, isäpuoli ja heidän lapsensa. Isäpuoli oli merillä ja kävi maissa vain harvoin. Häneen nuorella Jonilla oli hyvä suhde.

50- ja 60-luvulla elämä Suomessa oli kovin erilaista kuin nykyisin. Haukiputaalla työskenneltiin satamassa ja Rauma-Repolassa. Rahasta oli pulaa. Isäpuoli lähetti, mitä voi, mutta äiti joutui tekemään töitä ahtaajana. Jonista saa kuvan kilttinä ja vastuuntuntoisena poikana. Hän meni lautatarhalle kesätöihin jo 13-vuotiaana, kun ei kestänyt olla kotona samalla kun äiti raatoi raskaassa työssä. Hän auttoi perhettä myös kalastamalla ja yhteen kalastusreissuun liittyy kauan ahdistanut tapahtuma, kun hän löytää sattumalta salakuljettajien viinajemman ja pelkää seurauksia pitkän aikaa.

Kirjailijan muistelmia on aina mukava lukea. Tästäkin kirjasta näkee, että taipumus kirjoittamiseen herää aikaisin. Joni lukee paljon ja kirjoittaa lehtiin. Koko ajan hän tarkkailee ihmisiä, ja erikoisia tyyppejä paikkakunnalla onkin. En ole lukenut kovin montaa Skiftesvikin teosta. Niitä enemmän lukeneille Finlandia City olisi vielä antoisampi, koska Skiftesvik kertoo joistakin tuntemistaan ihmisistä ja todellisista tapahtumista, jotka ovat muunneltuina päätyneet hänen kirjoihinsa.

Tekstissä on joitakin eteläsuomalaisesta hauskoilta kuulostavia sanoja kuten ”porinatutut”, jonka voisi vaikka ottaa itsekin käyttöön. Kuvittelin etukäteen, että nimi Finlandia City saattaisi viitata jotenkin satiirisesti nyky-Suomeen, mutta sen selitys onkin aivan toinen. Joni on soutanut hollantilaisen merimiehen laivasta maihin ja sen jälkeen:
”Miehen kysyessä englanniksi, oliko kylä iso ja puhuttiinko siellä muita kieliä kuin suomea, vastaus pyöri aivan kieleni päällä, mutta en kerta kaikkiaan saanut kakistetuksi sitä ulos. Jotakin oli kuitenkin sanottava ja töksäytin: − Yes, this is Finlandia City.”

Joni Skiftesvik: Finlandia City
WSOY 2018, 267 s.

***********
Helmet-haasteen kohta 23. Kirjan nimessä on jokin maa.

4 kommenttia:

  1. Joni Skiftesvik on yksi lempparikirjailijoista. Tämä oli kiva kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut lukenut Skiftesvikiä aikoihin. Voin vain ihmetellä, miksi en.

      Poista
  2. Tämä olisikin kiinnostavaa lukea, kun satun asumaan lähellä kirjan tapahtumapaikkoja. Skiftesvikiä olen tainnut lukea viimeksi joskus varhaisina kouluvuosina, kun hänen novellejaan "pakkoluetettiin" :). Tämä saattaisi olla parempi lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oulun suunnalla asuvalle tässä on varmasti paljon kiinnostavaa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.