Perulaisen Mario Vargas Llosan Lituma
en los Andes on suomennettu nimellä Andien mies.
Lituma
on siviilikaartin aseman päällikkö Andeilla kyläpahasessa nimeltä Naccos.
Päällikkö kuulostaa komealta titteliltä, mutta hänellä on yksi ainoa alainen,
jonka kanssa hän asustaa samassa hökkelissä, jossa he hoitavat virka-asiat.
Naccos on entinen vilkas kaivoskylä, mutta se on hiljentynyt kaivoksen
sulkemisen jälkeen. Nyt siellä asuu lähinnä uutta tietä rakentavia työläisiä.
Litumalla
on ongelma: kolme miestä on kadonnut jälkiä jättämättä. Eletään aikaa, jolloin
Loistava Polku -sissiliike valtasi alaa vuoristossa. Lituma ja hänen
apulaisensa Tomasito pelkäävät joutuvansa sissien kohteeksi. Yhtenä
vaihtoehtona miesten katoamiselle on, että sissit ovat teloittaneet heidät.
Katoamisten tutkiminen on vaikeaa, koska rannikolta kotoisin oleva Lituma ei
saa otetta kylän vuoristolaisista. Hän uskoo näiden tietävän, mitä on
tapahtunut. Kylän erikoislaatuinen kapakanpitäjä ja hänen noidaksi kutsuttu
vaimonsa tutustuttavat Lituman intiaanien vanhoihin uskomuksiin kuten vuorten pahantahtoisiin
henkiin, jotka vaativat ihmisuhreja ja jotka päättävät elämästä ja kuolemasta.
Kirjan
rakenne on kerroksellinen. Lituman tutkimusten rinnalla kulkee Tomasiton kertomus
kohtalokkaasta rakastumisestaan vastustamattomaan ilotyttö Mercedekseen.
Välissä on kuvauksia sissien hirmuteoista, järkyttävimpänä vikunjalauman
teurastaminen suojelualueella. Sissien teot antavat taustaa kadonneille
miehille.
Vargas
Llosan tyylille on ilmeisesti ominaista dialogien vieminen päällekkäin. Lukija
saa miettiä, mihin
keskusteluun mikin repliikki kuuluu. Tässä kirjassa keskusteluja oli onneksi
paljon helpompi seurata kuin aiemmin lukemassani Vargas Llosan romaanissa
Vihreä talo.
Lituma
en los Andes on tunnelmaltaan aivan omanlaisensa. Tunnelma
on osin uhkaava ja osin mystinen, kun Lituma yrittää selviytyä
pelkojen, hiljaisuuden ja demonien kehässä. Tämä
kirja houkuttelee lukemaan lisää Vargas Llosalta.
Mario Vargas Llosa sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010. Häneltä on suomennettu useita romaaneja. Löysin blogikirjoituksia seuraavista:
Vihreä talo, Keltainen kirjastoJulia-täti ja käsikirjoittaja, Kirja joka maasta
Maailmanlopun sota, Jarkko Tontti
Maytan tarina, Kirjasampo
Äitipuolen ylistys, Anun ihmeelliset matkat
Vuohen juhla, Sallan lukupäiväkirja
Tuhma tyttö, Donna mobilen kirjat
Keltin uni, Luettua elämää
Mario Vargas Llosa: Lituma en los Andes
Editorial Planeta 1993, 313 s.
***********
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan, koska Tomasito kertoo Litumalle rakkaustarinaansa.
Tämä Andien mies on kiinnostanut minua, olen silloin tällöin katsonut sitä kirjastossa, mutta ei ole tullut vielä lainattua. Olisi kyllä kiva lukea jotain Perusta, joten kiva kun kerroit tästä. Vai on Vargas Llosalla niin erikoista dialogia. Hän ei ole minulle kovin tuttu, mutta luulen, että olen voinut lukea häneltä jotain joskus 20 vuotta sitten, kun luin enemmän Latinalaisen Amerikan kirjallisuutta. Hienoa, että luit tämän espanjaksi!
VastaaPoistaTässä kirjassa yleensä ainoastaan keskustelujen alut olivat sellaisia, että piti miettiä, mihin ne kuuluivat. Vihreässä talossa kokonaiset keskustelut menivät limittäin, ja niitä oli joskus vaikea seurata. Suosittelen kyllä tätä kirjaa.
PoistaVargas Llosakin on unohtunut, kiitos muistutuksesta. Olen lukenut häneltä aiemmin kolme teosta espanjaksi: Vuohen juhlan, Tuhman tytön ja Hillityn herrasmiehen. Jälkimmäistä ei ole suomennettu. Vihreä talo on ollut monta kertaa mielessä, mutta ei vielä ole päässyt lukuun.
VastaaPoistaVihreän talon luin suomeksi, ja siitä huolimatta se oli minusta hankalampi kirja kuin Lituma en los Andes.
PoistaMinulla on hyllyssäni Tuhma tyttö ja olen lukenutkin sen, mutta muistikuvia ei ole juuri jäänyt. Tarkoitus olisi tuoda se jossain vaiheessa blogiin eli uusintaluku edessä.
VastaaPoistaTuhma tyttö on Vargas Llosan kirjoista yksi niitä, joka kiinnostaa minua eniten. Olen lukenut siitä positiivisia kuvauksia.
Poista