Minna
Lindgrenin Minun oopperani. Epätäydellinen historia sopii hyvin ainakin
minunlaiselleni alle kymmenen oopperaa livenä nähneelle. Epätäydelliseksi
kutsuttu historia on aivan tarpeeksi täydellinen, mutta ei raskas. Lindgrenin
kirjoitustyylissä on omanlaistaan huumoria sopivasti viljeltynä eli ei liikaa.
Ville Rannan piirrokset keventävät lisää.
Kirjan
oopperahistoria alkaa Claudio Monteverdistä 1600-luvulla ja päättyy Giacomo
Pucciniin 1900-luvun alussa. Siinä välissä Lindgren selittää oopperan
kehitysvaiheita ja eri tyylejä. Merkittävimmistä oopperoista käydään läpi henkilöt,
juoni ja rakenne, usein näytöksittäin. Samalla lukijalle selviää kaikenlaista uutta, esimerkiksi
librettoihin sisällytetty sensuurin kierto, mikä on ollut entisaikoina ilmeisen
yleistä.
Perusteellisimman
käsittelyn saavat Monteverdin ja Puccinin lisäksi Mozart, Verdi ja Wagner.
Heidän oopperoitaan ovat nekin, jotka minä olen nähnyt. Mozartin Taikahuilun
yhteys vapaamuurareihin oli jotakin sellaista, joka saa katsomaan oopperan
aivan uudella tavalla, kun (jos) sen joskus vielä näen.
Muidenkin oopperoiden selostukset ovat sellaisia, että aion lukea, mitä
Lindgren sanoo oopperasta, jota (mahdollisesti) menen katsomaan, jos se vain
löytyy tästä kirjasta.
Koska
olen musiikillisesti täysin sivistymätön, jotkut musiikkitermit jäivät hämäriksi,
eikä soitinten käyttökään aina auennut, mutta en silti kokenut lukemista
hankalaksi. Yksi mahdollisuus sivistää itseään olisi kuunnella oopperaa samalla
kun lukee siitä, mutta tuon jätin tekemättä.
Uusimpia
oopperoita kirjassa ei ole mukana, mutta epilogissa Lindgren lupailee, että hän
saattaa kirjoittaa oopperasta toisenkin kirjan, jossa aiheena on ooppera
viimeisen sadan vuoden aikana. Odottelemme sitä!
Näytteeksi
tyylistä kirjoitan
pitkähkön lainauksen Verdin Macbethin kuvailusta.
”Verdin musiikki on Macbethissa
toisenlaista kuin aiemmin. Ooppera on yleissävyltään tumma ja synkkä, tunnelma
kohtalokas ja uhkaava. Mollia käytetään enemmän kuin oli sopivaa, sillä vielä
1840-luvulla tunnettiin kummallisia rajoitteita sen suhteen. Molli oli
horjuttava ja ikään kuin epäluotettava keino, ja siksi siinä sopi välillä
poiketa mutta ei viipyä kauan. Verdin vallankumouksellinen tavoite oli tehdä
oopperasta uskottavaa teatteria, eikä se syntynyt noudattamalla tavanomaisia
tapoja. Hän soinnuttaa rohkeasti, yllättävästi ja valmistelematta, viljelee
uudenlaisia sointivärejä ja hyödyntää äärimmäisen hiljaisuuden tehoa. Näin
syntyy hämmentävä draama siitä, miten murhaaja pelkää, epäröi, tuntee kauhua,
taistelee harhoja ja omatuntoa vastaan ja syöksyy uuteen murhaan.”
Minna Lindgren: Minun oopperani. Epätäydellinen historia
Kansikuva ja kuvat sisäsivuilla Ville Ranta
Teos 2022, 2. painos, 413 s.
***********
Minulla on ollut tämä kirja viime lokakuusta lähtien, ja tarkoitus oli lukea se jo aiemmin. Kirja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.
Kiva aihe ja toteutus kuulostaa hyvältä. Olisi sopiva minullekin, joka olen ystävän myötä ollut oopperan "rajapinnalla" mutta silti varsin ymmärtämätön aiheesta.
VastaaPoistaTätä lukeakseen ei tosiaan tarvitse olla oopperan supertietäjä.
Poista