Minna Lindgren: Minun oopperani

Minna Lindgrenin Minun oopperani. Epätäydellinen historia sopii hyvin ainakin minunlaiselleni alle kymmenen oopperaa livenä nähneelle. Epätäydelliseksi kutsuttu historia on aivan tarpeeksi täydellinen, mutta ei raskas. Lindgrenin kirjoitustyylissä on omanlaistaan huumoria sopivasti viljeltynä eli ei liikaa. Ville Rannan piirrokset keventävät lisää.

Kirjan oopperahistoria alkaa Claudio Monteverdistä 1600-luvulla ja päättyy Giacomo Pucciniin 1900-luvun alussa. Siinä välissä Lindgren selittää oopperan kehitysvaiheita ja eri tyylejä. Merkittävimmistä oopperoista käydään läpi henkilöt, juoni ja rakenne, usein näytöksittäin. Samalla lukijalle selviää kaikenlaista uutta, esimerkiksi librettoihin sisällytetty sensuurin kierto, mikä on ollut entisaikoina ilmeisen yleistä.

Perusteellisimman käsittelyn saavat Monteverdin ja Puccinin lisäksi Mozart, Verdi ja Wagner. Heidän oopperoitaan ovat nekin, jotka minä olen nähnyt. Mozartin Taikahuilun yhteys vapaamuurareihin oli jotakin sellaista, joka saa katsomaan oopperan aivan uudella tavalla, kun (jos) sen joskus vielä näen. Muidenkin oopperoiden selostukset ovat sellaisia, että aion lukea, mitä Lindgren sanoo oopperasta, jota (mahdollisesti) menen katsomaan, jos se vain löytyy tästä kirjasta.

Koska olen musiikillisesti täysin sivistymätön, jotkut musiikkitermit jäivät hämäriksi, eikä soitinten käyttökään aina auennut, mutta en silti kokenut lukemista hankalaksi. Yksi mahdollisuus sivistää itseään olisi kuunnella oopperaa samalla kun lukee siitä, mutta tuon jätin tekemättä.

Uusimpia oopperoita kirjassa ei ole mukana, mutta epilogissa Lindgren lupailee, että hän saattaa kirjoittaa oopperasta toisenkin kirjan, jossa aiheena on ooppera viimeisen sadan vuoden aikana. Odottelemme sitä!

Näytteeksi tyylistä kirjoitan pitkähkön lainauksen Verdin Macbethin kuvailusta.

”Verdin musiikki on Macbethissa toisenlaista kuin aiemmin. Ooppera on yleissävyltään tumma ja synkkä, tunnelma kohtalokas ja uhkaava. Mollia käytetään enemmän kuin oli sopivaa, sillä vielä 1840-luvulla tunnettiin kummallisia rajoitteita sen suhteen. Molli oli horjuttava ja ikään kuin epäluotettava keino, ja siksi siinä sopi välillä poiketa mutta ei viipyä kauan. Verdin vallankumouksellinen tavoite oli tehdä oopperasta uskottavaa teatteria, eikä se syntynyt noudattamalla tavanomaisia tapoja. Hän soinnuttaa rohkeasti, yllättävästi ja valmistelematta, viljelee uudenlaisia sointivärejä ja hyödyntää äärimmäisen hiljaisuuden tehoa. Näin syntyy hämmentävä draama siitä, miten murhaaja pelkää, epäröi, tuntee kauhua, taistelee harhoja ja omatuntoa vastaan ja syöksyy uuteen murhaan.”

Minna Lindgren: Minun oopperani. Epätäydellinen historia
Kansikuva ja kuvat sisäsivuilla Ville Ranta
Teos 2022, 2. painos, 413 s.

***********

Minulla on ollut tämä kirja viime lokakuusta lähtien, ja tarkoitus oli lukea se jo aiemmin. Kirja sopii siis Helmet-haasteen kohtaan 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna.