Lindstedt & Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies

 

Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan 101 tapaa tappaa aviomies ei ole nimestään huolimatta dekkari, vaan ”menetelmällinen murhamysteeri”, kirjailijoiden mukaan kaunokirjallinen teos, mutta samalla metodiopas. Sama lyhyt perustarina kerrotaan eri tyyleillä 101 kertaa. Perustarina on 1980-luvulla Alibissa ilmestynyt juttu suomalaisesta naisesta, joka tappoi norjalaisen miehensä 18 avioliittovuoden jälkeen kärsittyään koko liiton ajan julmasta väkivallasta.

”Taiteellisten keinojen vapaaehtoinen rajoittaminen voi olla yksittäisen tekstin tai kokonaisen sanataideteoksen lähtökohtana. Tällöin puhutaan menetelmällisestä kirjoittamisesta eli kirjoittamisesta, jolle on etukäteen asetettu tarkasti määriteltävissä olevia ehtoja, sääntöjä tai rajoitteita.”

Kaikkein tiukimmat oulipolilaiset säännöt ovat johtaneet lähes absurdeihin versioihin perustarinasta. (Kirjailijaryhmä Oulipo periaatteineen on tänä keväänä ollut esillä Ville Keynäsin suomennettua Georges Perecin romaanin Häviäminen (La Disparition). Alkuteos on kirjoitettu ilman yhtään e-kirjainta ja suomennos ilman a:ta.)

Kun rajoitteet ovat olleet höllempiä, perustarinasta on muokkautunut herkullisia versioita. Lukiessani ihailin kirjailijoiden kykyä valita tarinan eri variaatioihin aina uusia näkökulmia. Esimerkiksi dialogi ja loru toimivat mainiosti, samoin Hullu teeseura, jonka repliikit ovat suoria sitaatteja Liisan seikkailuista ihmemaassa.

Variaatiot ovat kirjassa aakkosjärjestyksessä akrostikonista urheiluselostukseen. Luin aakkosjärjestyksessä, mutta vain muutaman version päivässä. Kirjaa voi hyvin käyttää myös käsikirjana. Ehkä kirjabloggaajakin voisi harjoituttaa luovuuttaan ja kirjoittaa jonkun bloggauksen uudella metodilla, eikä aina samaa tylsää asiatyyliä käyttäen.

Kirjoitusmetodeihin on tutustuttu myös blogeissa Kulttuuri kukoistaa, Tuijata ja Kirsin BookClub.

Laura Lindstedt & Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies
Siltala 2022, 202 s.