Merja Mäki: Itki toisenkin

 

Merja Mäen esikoisteos Ennen lintuja kertoi Sortavalasta lähteneistä evakoista. Itki toisenkin sijoittuu samoihin sota-aikoihin, mutta nyt ollaan Aunuksen Karjalassa, Suurmäen kylässä Viteleenjoen varrella. Kylä on alueella, jonka suomalaiset joukot valtasivat jatkosodassa.

Kirjasta jäi päällimmäiseksi ajatukseksi raja-alueilla asuvien vaikea kohtalo. Rajaseudun yli kävellään milloin lännestä, milloin idästä. Kun opettaja Larja palaa Suurmäkeen oltuaan Kainuussa leirillä, jolla karjalaisia ja inkeriläisiä opettajia koulutettiin suomalaisten vaatimusten mukaan, kyläläiset suhtautuvat häneen torjuvasti. Hän on tehnyt yhteistyötä miehittäjien eli ruotsien kanssa. Hän jatkaa yhteistyötä, kun suostuu työskentelemään kylän koulussa yhdessä kanta-Suomesta tuotujen opettajien kanssa. Toisaalta suomalaiset viranomaiset pitävät häntä epäilyttävänä, ja hän joutuu johtajaopettajan apulaiseksi, eikä saa omaa luokkaa, jollainen hänellä oli ollut ennen suomalaisten tuloa. Larjan vanhemmat on puolestaan muutama vuosi aiemmin viety itään työleirille. Heillä epäiltiin olleen yhteyksiä Suomeen.

Kyläläiset ovat oppineet varomaan puheitaan neuvostoaikaan. Samalla tavalla he varovat suomalaisten kuullen. Uskaltaako uutta hallintoa arvostella vai ei? Jos vanha valta palaa, rangaistaanko yhteistyötä tehneitä? Kun ihmiset tutustuvat toisiinsa, kuten Larja ja suomalainen opettaja Ruusa, epäluulot voidaan ylittää.

”Äkkiä oli selvää, ettei vuoteella istunut miehittäjä ja miehitetty vaan kaksi rajaseudulla elävää naista.”

Larjan buabo oli ollut arvostettu itkijä. Larja löytää saman taidon itsestään. Hän itkee ensimmäisen kerran hautajaisissa tuntien mielessään buabon kutsuvan häntä hellittelynimellä ”pohjoistuulen puhaltelema, koivunvarpasten raapima”.

”Silloin sain tietää, mitä apeutuminen todella merkitsi. Se oli vajoamista tuttuun maailmaan, tuonilmaisiin, joka ei sijainnut korkealla vaan päinvastoin alhaalla. Tuntui kuin olisin ollut yksin tuuheassa metsässä ja pudonnut korkean petäjän oksien läpi. Notkeat oksat siirtyivät sivuun allani, mutta välillä ne raapivat selkääni, ja se sattui vähän.

Lopulta tunsin tipahtaneeni juurien kannateltavaksi, ja juurista virtasi elinvoima kaikkeen ympäröivään. Ikävä virtasi lävitseni eikä minun tarvinnut teeskennellä itkua. Yksi ohut juuri johti vainajien valtakuntaan, ja sille aloin itkuni.”

Suurmäessä elävät vielä vanhojen uskomusten tanhuthaltiat ja metsien kurut. Larja tuntee yhteyden luontoon, metsiin ja tuuleen. Kauniin luonnon ja sota-ajan arkisen elämän jälkeen raastava kuvaus yhdestä Suomen historian pahimmista pommituksista järkyttää. Vastapainona on rakkautta, joka ei menetä kaikkea.

Itki toisenkin jatkaa Ennen lintuja -romaanin tunteita koskettavalla linjalla kertoessaan viime sodastamme. Samalla rajaseudun asukkaiden kohtalot vievät ajatukset väkisin Ukrainan sotaan.

Merja Mäki: Itki toisenkin
Gummerus 2024, 415 s.

***********

Helmet-haaste: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024.