torstai 12. joulukuuta 2024

Suurteoksia II, toim. Saara Turunen ja Petra Maisonen

 

Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia ilmestyi 2021. Suurteoksia II syntyi lukijoiden toiveesta, sanotaan esipuheessa. Onneksi syntyi, sillä kirjailijoiden kirjoitukset itselleen tärkeistä teoksista auttavat ymmärtämään kirjoitusprosessia ja varmasti myös innostavat lukijoita yhä uusien kirjojen ja kirjailijoiden pariin. Suurteoksia-kirjoissa kaikki kirjailijat ovat naisia.

Kirjailijoiden lähestymistapa omiin suurteoksiinsa vaihtelee suuresti. Kirjoitukset ovat aakkosjärjestyksessä sukunimen mukaan, mistä seuraa riemukkaan erilaisia peräkkäisiä tekstejä. Aina Bergrothin filosofinen essee Simone Weilista ja hänen teoksestaan Painovoima ja armo saa peräänsä Fiona ’Elonen fanituksen Kaari Utrion romaanista Aatelisneito, porvaristyttö.

Kukin kirjailija tietysti kertoo, miksi jostakin kirjasta on tullut hänen henkilökohtainen suurteoksensa. Syy on usein jonkinasteinen samastuminen, omien tunteiden tunnistaminen, henkilökohtaiselta tuntuva. Se voi olla myös esikuvan löytäminen omalle kirjoittamiselle, uusi kerrontatapa, rohkaisu. On syy mikä tahansa, sitä ei voi kuvata parilla lauseella, mutta Riikka Pulkkinen tiivistää hienosti Pirkko Saision Punaisen erokirjan tavan kuvata todellisuutta.

Siinä oli häilyvyyttä, iloa, ironiaa, liplatusta, huokoisuutta, lämpöä, viisautta. Elämää sen tapahtumisen hetkellä.

Löysin kirjoituksista joitakin samantyyppisiä ajatuksia, joita olen itse pohdiskellut. Emmi Itäranta kirjoittaa Susanna Clarken Piranesin yhteydessä kirjallisuuden ja taiteen sisällöistä.

Niitä voi yrittää tulkita ja selittää, mutta selittämiseen takertuminen estää meitä kokemasta niitä kokonaisvaltaisesti, astumasta siihen immersiiviseen ideoiden ja mielikuvien maailmaan, johon ne potentiaalisesti avaavat tien.

Outi Mäkinen sanoo Astrid Lindgrenin kirjasta Mio, poikani Mio kirjoittaessaan asian, joka on ollut minulle lukijana aina selvä.

Vaikka kirjailija olisi henkilönä kuinka kiehtova, haluan ajatella, että tärkeintä on, mitä ja miten on kirjoitettu, ei se kuka teoksen on kirjoittanut ja miksi.

Suurteoksia II:n kirjoista eniten lukuhaluja herätti surrealisti Leonora Carringtonin The Hearing Trumpet (Kuulotorvi), josta on julkaistu suomennoksena vain alkuosa Nuori Voima -lehdessä. 92-vuotias päähenkilö saa lahjaksi kuulotorven, minkä jälkeen hän kuulee, miten sukulaiset suunnittelevat hänen lähettämistään Laitokseen, jonne hän myös joutuu. Tuo on vain lähtökohta teokselle, jota kirjailija E. L. Karhu kuvaa ilotulitukseksi.

Lukijoiden iloksi Suurteoksia-sarja jatkuu. Osa III ilmestyy ensi vuonna.


Suurteoksia II, toimittaneet Saara Turunen ja Petra Maisonen
Tammi 2023, 303 s.

2 kommenttia:

  1. Olitpa kivasti mutustellut tämän teoksen. Taitaa tuo Kuulotorvi olla tosi valaiseva kuvaus vanhuuden ja lähipiirin suhteesta. Pitänee yrittää minunkin tätä lähestyä, vaikkei ole suomennettu. - Ja osa III tulossa suurteoksista, tämä on oikein hyvä lähtökohta monipuoliselle lukemiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulotorvi lienee varsin omaperäinen, mutta pitää ainakin yrittää tutustua siihen. Helmetissä on varausjono, mutta ei kovin pitkä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.