lauantai 15. huhtikuuta 2023

Charles Dickens: Kävelyretkiä Lontoon kaduilla

 

Kävelyretkiä Lontoon kaduilla on koottu alun perin sanomalehdissä ilmestyneistä kertomuksista. Kuutamokävelyllä on valittu aloittamaan kokoelma, ja se onkin todella sopiva tehtävään. Dickensiä vaivasi tilapäinen unettomuus, minkä vuoksi hän kierteli öisin Lontoon katuja. Hänen kuutamokävelynsä kulkee pitkin katuja ja siltoja, joiden nimet ovat tuttuja jokaiselle Lontoon kävijälle. Englanninkielinen kertomus löytyy netistä, ja sen yhteyteen on piirretty kartta reitistä. Kävellessään kirjailija kuvailee öisen kaupungin tunnelmia iltayöstä aamuvarhaisen ensimmäiseen kahvikupilliseen.

Covent Gardenin torilta sai varhain aamulla hyvää – ja mikä parasta – lämmintä kahvia. Kahvilassa oli tarjolla myös laadukasta paahtoleipää, vaikka leivän valmistanut pörrötukkainen mies ei ollut saanut vielä takkia ylleen ja oli niin uneliaan oloinen, että meni jokaisen tilauksen välillä seinän taakse puoliksi yskimään ja kuorsaamaan.

Useimmissa kertomuksissa näyttäytyy Dickensin sosiaalinen omatunto. Hän käy köyhäinhoitolaitoksessa ja lastensairaalassa, jota hän kutsuu ”itäiseksi tähdeksi”. Hän ottaa kantaa katulapsiin, joita maailman maita ja meriä hallitseva valtio ei auta. Hän valittaa poliisin saamattomuutta, joka sallii öykkäröinnin (= varastelun) kaduilla.

Tunnelmallisessa kertomuksessa Edesmenneiden kaupunki Dickens kulkee sunnuntaina Lontoon Cityn hiljenneillä kaduilla. Erityisen mielellään hän kävelee Cityn kätköistä löytyvillä vanhoilla hautausmailla.

Kaksi tarinaa on humoristisia. Syrjäkujilla kuvaa kaupungissa ihmisen seurana asuvia eläimiä. Lasten maailmaan uppoutumisen taitonsa Dickens näyttää kirjoittaessaan pienestä pojasta, joka eksyy seuralaisestaan ja viettää päivän kaupungilla. Pojan päässä vilistää mielikuvituksellisia ajatuksia kuten halu värväytyä rumpaliksi armeijaan. Eksyksissä-kertomuksen Dickens sanoo perustuvan omaan kokemukseensa.

Vaikka Dickens kirjoittaa vanhoista ajoista, nämä kuvaukset tuovat silmien eteen elävän kaupungin ja herättävät halun matkustaa Lontooseen.

Dickensin opastuksella Lontoossa ovat kävelleet myös Takkutukka ja Aino.


Charles Dickens: Kävelyretkiä Lontoon kaduilla
Suomentanut Jussi Korhonen
Basam Books 2019, 113 s.
Englanninkieliset alkuteokset ovat ilmestyneet lehdissä 1853–1869

6 kommenttia:

  1. Tämä oli kävely, joka erinomaisen oppaan johdolla kannatti tehdä!
    Dickensin ymmärtäväisin silmin kuvattuna ykkösluokan kerrontaa ja pikapiipahdus Lontoon vanhojen aikojen öihin: lukuiloa kerrakseen!
    Ina Majaniemen sopivan synkeä kansikin istuu saumatta sisältöön

    VastaaPoista
  2. Suosittelisitko ensimmäiseksi Dickensiksi? Olisi houkuttelevan lyhyt tutustumista varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella. Dickensin kirjat ovat yleensä aika pitkiä, ja tästä näkyy kyllä hänen kirjoitustyylinsä.

      Poista
  3. Kuulostaa autenttiselta kuvaukselta 1800-luvun puolivälin Lontoosta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja vei vanhoihin aikoihin, vaikka monet paikat olivat nykyajastakin tuttuja.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.