Aila Meriluoto: Meidän linna (Tuntemattomat tyttökirjat -haaste)

Meidän linna on kolmas kirja, jonka olen nostalgiasyistä lukenut Marian Tuntemattomat tyttökirjat –haasteeseen. Aiemmat ovat Anja ja Kimmonhovin tytöt ja Ann, lentoemäntä. Meidän linna on enemmän nuortenkirja kuin puhtaasti tyttökirja, aivan kuten nuo kaksi aikaisempaakin. On kummallista, miten muisti toimii. Muistin kirjasta tarkasti joitakin yksityiskohtia, esimerkiksi Popsanin aamutakin värit, mutta siitä minulla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa, että kirjoittaja on Aila Meriluoto.

Meriluoto asui Meidän linnan ilmestyessä Ruotsissa lapsineen. Linnakin on Ruotsissa. Se on Abelskiöldien aatelissuvun linna 1400-luvulta. Linnan ovat perineet Suomessa asuneet lapset. Heidän setänsä, vapaaherra Abelskiöld kuoli, ja heti sen jälkeen lasten vanhemmat menehtyivät lento-onnettomuudessa. Lapset joutuivat muuttamaan Ruotsiin linnan ja isoäitinsä Henrietten luo.

Lapsia on viisi. Vanhin, Ninna, on jo 18-vuotias. Nuorin on kymmenvuotias äänekäs ja raisu peikkotyttö Soso. Välissä ovat kaksoset Miki (nykyinen vapaaherra) ja Popsan sekä hiljainen Jani. Tapahtumat nähdään Ninnan näkökulmasta. Rapistumaan päässeestä linnasta tulee lasten elämän keskipiste. Soson synttärijuhlista alkanut linnan kohentaminen johtaa sen avaamiseen yleisölle. Linnaa korjatessaan lapset rakentavat omaa elämäänsä uudelleen.

Taustalla olevista ikävistä tapahtumista huolimatta kirja ei ole synkkä. Se on oikeastaan Ninnan kasvutarina. Hänen vastuulleen on aluksi jäänyt liian paljon. Hän on epävarma ja nuoremmat sisarukset syyttelevät häntä kanaemoksi. Linnan myötä Ninna itsenäistyy ja kirjan lopussa hän on valmis ottamaan maailman vastaan, lähtemään Upsalaan opiskelemaan.

60-luvulla eläneelle kirja on mukavan nostalginen. On viittauksia Beatlesiin, Joan Baeziin ja ruotsalaisten omaan Hep Starsiin. Siihen aikaan myös Suomen ja Ruotsin välinen elintasoero oli selvä. Isoäiti Henriettellä on jopa sähköllä toimiva kahvinkeitin!

Meriluodon teksti on kaunista, tietysti. Otan tähän lainauksen kirjan loppupuolelta, jolloin Ninnan ajatukset ovat jo selkiintyneet. Lainauksessa on viittaus ennestään tuntemattomaan freskoon, jonka lapset löytävät pitkään suljettuna olleesta tornihuoneesta. Freskon yhteydessä esiintyy jopa nimi Bosch.

"Äkkiä Ninnalle tuli huikea tunne. Tässä he riitelivät jonkun vuosisatojen takaisen seinämaalarin nimestä. Tässä he siirtelivät esineitä uuteen järjestykseen ja puhaltelivat vanhaa pölyä syrjään. Tässä he elivät pientä yksityistä elämäänsä. Ja linna seisoi liikkumatta heidän ympärillään ja kuolema kohotti seinällä viikatettaan. Ja muurit murenivat ja värit varisivat, niin hitaasti että heidän omat tärkeät touhunsa olivat vain varjon värähdys seinällä ja sitä ei enää ollut. Ja elämä jatkui."

Aila Meriluoto: Meidän linna

WSOY 1968. 266 s.