Perhe
ja ystävät on jo kolmas Anita Brooknerin kirja, josta kirjoitan. Aiemmat ovat
Päivät Pariisissa ja Rantahotelli. Pidän Brooknerin tiiviistä
kirjoitustyylistä, jolla hän luo aivan omanlaisensa tunnelman.
Kirjan
perhe muodostuu tehtailijan leskestä Sofkasta (Sophie) ja hänen neljästä
lapsestaan: Frederick, Mimi (Mireille), Betty (Babette) ja Alfred. Sisarukset
ovat kertomuksen alkaessa 30-luvulla iältään kahdenkymmenen molemmin puolin.
” Minusta on täysin soveliasta ja tosiaan Sofkalle luonteenomaista, että hän on nimittänyt poikansa kuninkaiden ja keisareiden mukaan ja tyttärensä aivan kuin nämä olisivat henkilöitä jossakin musiikkihupailussa. Heidän roolinsa määräytyivät tällä tavoin."
Frederick
on naisten mies. Mimi on kiltti ja sääntöihin sopeutuva. Sen sijaan Bettyssä on
särmää ja omaa tahtoa. Nuorin, Alfred, joutuu kantamaan vastuun tehtaasta ja
perheen taloudesta.
Tässäkin
Pariisi on vapauden symboli samoin kuin kirjassa Päivät Pariisissa. Kun Betty
irtaantuu perheestä ja tavallaan karkaa, hän menee Pariisiin.
Kun
sisarusten kohtaloita seurataan, päädytään surumieliseen toteamukseen, että
elämä menee, miten menee. Nuoruuden lupaukset ja odotukset eivät toteudu.
Loppujen lopuksi Frederick on onnellisin, vaikka ei hänkään tavalla, jota hänen
äitinsä odotti.
Seuraavat
Brooknerin lauseet kuvaavat kirjaa ja henkilöhahmoja.
Alfred: ”Hänen niskoilleen on sälytetty niin valtava määrä hyvää käyttäytymistä, että hän on tuntenut muuttuvansa ikäväksi ja neutraaliksi, tuhotuksi itsenäisenä olentona."
”Ei, paikan epäsankarillisuudella Frederick ymmärtää itse tarkoittavansa sen ikävyyttä, sen avosydämisyyden puutetta, sen ulkoisen loiston puuttumista." (Epäsankarillinen paikka on Lontoo.)
Mimi: ”Ja mielessä kyti aina tuo epäilys, ‒ ‒ että hyvät elävät onnettomina elämänsä loppuun saakka."
Anita Brookner: Perhe ja ystävät
Suomentanut Anja Haaglund
Otavan kirjasto 1987. 201 s.
Englanninkielinen alkuteos Family and Friends, 1985
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.