Arnaldur Indriðason on
islantilainen dekkaristi. Hänen kirjansa ovat olleet suosittuja ja ne ovat
keränneet runsaasti erilaisia palkintoja. Olen lukenut aikaisemmin kaksi Arnaldurin
dekkaria, Rämeen, josta hän sai Lasiavain-palkinnon vuonna 2002, ja pari vuotta
myöhemmin ilmestyneen Ääni kuin enkelin. Ne olivat niin ankeita, että päätin
olla lukematta lisää Arnalduria, mutta tulin nyt kuitenkin lainanneeksi tämän
Mies järvessä.
Ankeus tulee päähenkilö
Erlendurin henkilökohtaisesta elämästä. Hän on poliisi, lyhyen epäonnistuneen
avioliiton jälkeen eronnut. Kahdesta lapsesta tytär Eva Lind on kurjaan jamaan
päätynyt narkomaani ja poikaan, Sindriin, Erlendurilla ei ole oikeastaan
minkäänlaista suhdetta. Erlendur syö mikroaterioita ja asuu ankeassa kerrostalohuoneistossa, jonka verhoja hän pitää kiinni, jotta valo ei pääsisi
sisään. Yksinäisyydessään hän lukee tositarinoita islantilaisista katoamisista.
Hän on joutunut pienenä pikkuveljensä kanssa lumimyrskyyn, josta hän selvisi,
mutta johon pikkuveli katosi. Se on Erlendurin elämän suuri trauma. En oikein
ymmärrä, miksi rikoskirjojen päähenkilöt kirjoitetaan usein näin surkeiksi.
Kirjassa Mies järvessä Erlendurin elämään tulee onneksi positiivinen käänne,
jos hän nyt vain tarttuu mahdollisuuteensa.
Kirja
alkaa, kun Kleifarvatn-järven vesi laskee harvinaisen paljon ja pohjasta
paljastuu luuranko. Ruumis on ollut vedessä 70-luvulta saakka ja sen
pääkallossa on reikä, joten kyseessä lienee murha. Jäljet
johtavat 50-luvulle ja Itä-Saksassa Leipzigissa opiskelleisiin islantilaisiin
sosialisteihin. Erlendur
ja hänen työtoverinsa Elínborg ja Sigurður Óli joutuvat heille
outoihin tutkimuksiin, ottamaan yhteyttä suurlähetystöihin ja ihmettelemään,
onko ollut sellaista olentoa kuin islantilainen vakooja.
Kirjan rakenne on nykydekkareille
tyypillinen. Poliisit lähestyvät tapahtumia nykyajasta taaksepäin, ja välillä
seurataan yhden Leipzigissa olleen kertomusta, joka vie samoihin tapahtumiin
toisesta suunnasta. Erlendurin kadonneisiin liittyvällä päähänpinttymällä on
oma osansa ratkaisun löytymisessä. Varsinainen ”Kuka sen teki” -dekkari Mies
järvessä ei ole. Totuus paljastetaan vähitellen.
Lyhyt lainaus kirjan alkupuolelta
kertoo, millaisen vaikutelman ihmiset saavat Erlendurista.
”Ovella oli kaksi miestä. Toisesta näki ettei hän ollut onnellinen, hänellä oli kummallisen surumielinen ilme kasvoillaan."
Arnaldur Indriðason: Mies
järvessä
Suomentanut Seija Holopainen
Blue Moon 2007. 315 s.
Islanninkielinen alkuteos Kleifarvatn,
2004
Oliko tämä samantyylinen kuin aiemmat, joista et niin innostunut? Mitä tämän kirjailijan dekkaria suosittelit luettavaksi?
VastaaPoistaTämä ei ollut aivan yhtä ankea. Rikoskin oli tapahtunut menneisyydessä ja kirjassa oli hieman poliittisia ulottuvuuksia.
PoistaJos näitä alkaa lukea, niin eiköhän olisi parasta aloittaa Rämeestä. Arnaldur kirjoittaa sarjaa, jossa henkilöiden yksityiselämää seurataan, joten kirjoittamisjärjestyksessä lukemisesta on hyötyä tapahtumien ymmärtämiseksi.
Islantilaiseen kirjallisuuteen pitäisi joskus paneutua. Hyvä bloggaus :)
VastaaPoistaNiin pitäisi. Minäkin olen lukenut vain Laxnessia ja nyt muutaman Arnaldurin dekkarin.
PoistaOlen koukussa näihin, ihanan synkkiä ;) Sopivat minusta suomalaiseen mielenlaatuun. Sää on jopa ankeampi kuin meillä!
VastaaPoistaSynkkiä ovat, ja ankeita. Ihan aina nämä eivät sovi, ei ainakaan, jos haluaa lukea jotain kevyttä ja viihdyttävää.
PoistaMinä tykkään Arnaldurista! En ihan varauksetta, mutta tykkään kuitenkin. Juuri sen synkkyyden ja värittömyyden vuoksi. Hyvää vastapainoa amerikkalaiselle glitterille ja hötölle, jossa kaikki on niin koreaa, värikästä ja suurta. Kyllä täällä pohjoisemmassa on kirjallisuuden laatukin ihan omaa luokkaansa =). Toki joskus niitä vauhdikkaampiakin tarinoita tarvitaan. Mies järvessä on vielä lukematta minulta, mutta olen lukenut Rämeen, Haudanhiljaista ja Talvikaupungin.
VastaaPoistaMinäkin pidän pohjoismaisista dekkareista. Suosikkini on Henning Mankell, eikä hänenkään teoksiaan kovin hilpeiksi voi sanoa.
Poista