Olen lukenut aikaisemmin Rosa Liksomilta
Kreislandin. En pitänyt siitä, enkä sittemmin lukenut muita Liksomin kirjoja.
Vuoden 2011 Finlandia-voittajaa Hytti nro 6 suositteli minulle kaksi henkilöä,
joiden mielipiteisiin olen tottunut luottamaan. Kirja ei ollut mikään mahtava
lukuelämys, hyvä kirja kuitenkin, ja olen tyytyväinen, että se tuli luetuksi.
Hytti nro 6 on paljon perinteisempää kerrontaa
kuin Kreisland, esimerkiksi runsaine luontokuvauksineen.
”Pakkasen hämärtämä kajo värjäsi käärmeenä luikertelevan pienen puron jäisen kannen kullankeltaiseksi. Rantarisukoiden ympärillä savusi paksu sumu. Pajukoitten hileiset oksat kurottivat hentoina kohti kirkkaana väreilevää violettia taivasta. Sumusta juoksi esiin valkokylkinen peura. Sen pieni häntä väpätti.”
Hytti nro 6:n idea on varmaan kaikille
kirjallisuutta seuraaville tuttu. Suomalainen opiskelijatyttö toteuttaa
haaveensa matkustaa junalla Siperian halki Moskovasta Ulan Batoriin. Hän joutuu
samaan hyttiin itseään reilusti vanhemman venäläismiehen kanssa. Tytöllä ei ole
nimeä, häntä kutsutaan koko ajan vain tytöksi. Miehellä on nimi, mutta häneen
viitataan yleensä sanalla mies. Mies puhuu ja ryyppää tai ryyppää ja puhuu.
Tyttö kuuntelee, piirtelee ja ajattelee Moskovaa ja poikaystäväänsä Mitkaa,
jonka oli mentävä hullujenhuoneeseen.
Pitkästä junamatkasta ja suomalaistytön ja
venäläismiehen vastentahtoisesta yhdessäolosta voisi kehitellä kaikenlaista
symboliikkaa. Minulle kirjan vahvin osuus oli kuitenkin neuvostoajan olojen
kuvaus ja kaukaiset, meille tuntemattomat kaupungit, Omsk, Novosibirsk, Irkutsk…
Niissä pysähdytään hetkeksi, levätään ja taas lähdetään.
” Taakse jää Habarovsk, ikkunattomien tehtaiden savut ja kevään sulattamat saastepilvet. Taakse jää Habarovsk, Siperian Pariisi, ajan patinoimien kivitalojen ornamenttikoristeet. Taakse jää raskaan teollisuuden ja öljynjalostamoiden tappama maa, hylättyjen, mätien teräsbetonilaattojen ympäröimä raskas kaupunki, jonka syrjäisillä kujilla naiset kävelevät korkeakorkoisissa turkiskengissä, taakse jää hajoamistilassa oleva, kiinalaisesta teräksestä rakennettu kaupunkikombinaatti ja haiseva kalasäilyketehdas. Taakse jää Habarovsk, heikosti valaistu kaunis kaupunki, väsynyt maa.”
Hytti nro 6:sta löytyy niin paljon blogikirjoituksia,
että en linkitä mihinkään niistä. Kannattaa googlata.
Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY, 2011, 187 s
Minusta oli hieno tuo rakenne, että tyttö itse ei ollut äänessä. Toisaalta en kyllä pitänyt rivouksista.
VastaaPoistaEn myöskään pitänyt erityisemmin teoksesta, mutta minusta se on Liksomin paras, mutta sisäkansista pidin :)
VastaaPoistaEi-pitäminen johtui etupäässä niistä minusta tehokeinoista joita teoksessa käytetään kuten Kirjanaisen mainitsemat rivoudet, joita joka Liksomin teoksesta voi poimia, tai ainakin niistä, mitä minä olen lukenut. Makuasia pitääkö näistä tehokeinoista, tunnustan toki Liksomin rohkeuden :)
Kirjanainen ja Jokke, minäkään en pitänyt rivoista puheista, mutta tässä ne olivat mielestäni perusteltuja yhtenä osana miehen käytöstä.
VastaaPoistaMinä olen saanut koulun äidinkielen tunneilta niin syvät traumat Liksomista, etten ole tohtinut sen jälkeen Liksomiin tarttua. Ehkä pitäisi joskus taas koettaa ja katsoa, jos makuni on muuttunut? Tosin rivoudet eivät kyllä innosta vähääkään.
VastaaPoistaIhan sivuhuomautus: Mua nauratti kerran, kun tajusin, että kirjailijan sukuknimihän on ruotsinkielinen sana, joka tarkottaa siis tuollaista yleensä puheessa käytettävää, melko merkityksetöntä täytesanaa "vähänniinku".
Olen lukenut jostain, että kirjailija valitsi pseudonyymikseen Liksomin, koska tultuaan Lapista etelään hän kuunteli ruotsinkielisten asuinkumppaniensa (solu?) puhetta ja ihastui usein esiintyvään sanaan liksom. Enpä tiedä, onko tuo totta...
PoistaPidin jotenkin Hytin rappioromantiikasta. Samalla kuitenkin joudun myöntämään, että olen jo paljon kirjasta unohtanut. Pidin itse myös Kreislandista ja Liksomin vanhemmasta tuotannosta, vaikka se onkin erilaista. Aika paljon räväkämpää menoa kuin Hytissä.
VastaaPoistaMuut kommentoijat eivät ole olleet ihastuneita Liksomiin, mutta löytyypä sentään yksi, joka pitää hänen kirjoistaan!
PoistaAjattelin kirjan alussa, että jos tämä alapääsanasto vielä kovin kauan jatkuu, minä lopetan lukemisen. Onneksi se väheni, sillä kirja oli omanlaisensa matka. Pidin kirjasta, ja sain lopulta oman Liksom-angstini hälvenemään.
VastaaPoistaKuten kirjoitin, minäkin pidin tästä kirjasta enemmän kuin Kreislandista. Tällä perusteella uutta Liksomia voisi hyvinkin lukea, sitten kun seuraava ilmestyy.
Poista