Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Tammikuussa luen omia ja miehen joululahjakirjoja, joista useimmat ovat viime vuonna ilmestyneitä ja siksi niitä on käsitelty blogeissa paljon. Yksi tällainen on Paholaisen pennut.

Paholaisen pennut on Lehtolaisen Hilja Ilveskero -trilogian viimeinen osa. Kirjoitin vuosi sitten keskimmäisestä osasta eli Oikeuden jalopeurasta ja nyt minun on vaikea keksiä uutta sanottavaa. Tässä kirjassa viedään loppuun aiemmin avatut juonet. Paholaisen pentuja ei kannata lukea, jos ei ole lukenut sarjan kahta edellistä osaa.

Hilja on pestautunut venäläisen Julian henkivartijaksi. Julia on menossa naimisiin aiemmissa kirjoissa esiintyneen suomalaisen julkkisliikemiehen kanssa. Hänen isänsä osoittautuu  Hiljan vanhaksi viholliseksi. Julia on tarinan uusi henkilöhahmo, samoin kuin Hiljan edellisen osan lopussa tapaama yllätyksenä ilmaantunut pikkusisko ja tämän äiti. Muut henkilöt on esitelty aiemmissa osissa. Paholaisen pennuissa Hiljan isä sekä kyllästymiseen asti viitattu kouluttaja Mike Virtue käyvät näyttäytymässä, eivätkä esiinny vain Hiljan ajatuksissa.

Kirja kuuluu genreen, jossa ihmiset ovat yleensäkin yksiulotteisia, mutta tässä varsinkin venäläiset edustavat kukin omaa tyyppiään. Erityisesti Julia on oikea kliseiden kokoelma: nuori, kaunis ja rikas, kiinnostunut vain ulkonäöstään ja ostoksista, käytökseltään töykeä ja ylimielinen. Vain taiteilijapoika Jurissa on useampia kerroksia.

Paholaisen pennut on trilleri ja lajille tyypillisesti siinä on kaukana tavallisesta elämästä olevia tapahtumia. On kuitenkin mukavaa löytää kirjasta pieniä paikkansa pitäviä yksityiskohtia, tyyliin lentokenttä pellolla Degerbyssä sekä tieto, että Käpylään ajava ykkösen ratikka ei kulje sunnuntaisin.

Amma piti Paholaisen pentuja trilogian parhaana osana, kun taas Tuulia jätti kirjan kesken.

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Tammi 2012, 415 s