Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset

Kirjan nimi – Näkemiin, pikku naiset – kuulostaa kevyeltä viihderomaanilta, mutta siitä ei ole lainkaan kysymys. Kirjassa on synkkiäkin sävyjä. Sen sijaan nimen viittaus on kyllä Alcottin Pikku naisiin.

Kirjan neljä naista eivät ole sisaruksia, vaan serkuksia. Jokainen heistä muistelee elämäänsä omassa luvussaan jonkun käänteentekevän tapahtuman jälkeen. Muistojen keskipisteenä on suvun kartano, jossa he lapsina viettivät kesiään yhdessä, ja erityisesti ’viimeinen kesä’ 1973. Tuon kesän jälkeen suvun saha meni konkurssiin ja tytöt menettivät turvallisen varakkaan elämänsä. Kesällä yhdelle heistä tapahtui jotakin järkyttävää, joka vaikutti kaikkien serkusten elämään pitkälle aikuisuuteen. Tytöt kutsuivat kesäpaikkaansa Etelä-Chilessä yksinkertaisesti Puebloksi (kyläksi). Loppunäytöksessä he ovat nelikymppisiä ja palaavat Puebloon vanhan palvelijan hautajaisiin.

Kaikilla neljällä on vastineensa Alcottin Pikku naisissa, jota tässä seurataan hyvin vapaasti. Olen tietysti lukenut Pikku naisia, mutta se ei ollut minulle tärkeä kirja samalla tavalla kuin Anna- ja Runotyttö-sarjat. Tunnistin kuitenkin joitakin yhtäläisyyksiä. Pikku naisia -kirjan paremmin muistavat tunnistaisivat varmasti enemmän. Seuraava lainaus jo kertonee, kuka kukin on.

”Heillä serkuillakin oli unelmia, mutta kenellä viisitoistavuotiaalla niitä ei olisi: Nievesin unelma oli mennä naimisiin, saada paljon lapsia ja kaunis koti, Adan unelma oli matkustaa ja omistaa tuhansia kirjoja, Lolan unelma oli olla rikas ja miesten ihailema, ja Luzin unelma oli lievittää toisten ihmisten kärsimystä. Erilaisia pyyntöjä joihin kaikkiin vastattiin, vaikka vain puoliksi.”

Serkusten tärkeä mies (vrt. Pikku Naisten Laurie) oli Oliverio, serkku hänkin.

Vuonna 1973 serkusten elämä muuttui ja samana vuonna Chile luhistui (Nievesin sanoin). 11. syyskuuta kenraali Pinochet kaappasi vallan presidentti Allendelta. Chileläisille 11. syyskuuta merkitsee paljon ja siihen viitataan monta kertaa tässä kirjassa. Vallankaappauksen jälkeen yksi serkuksista joutui pakenemaan Chilestä. Myös uudempi 11. syyskuuta on mukana. Luin kirjan aivan sattumalta viikolla, jolle 11. syyskuuta osui. Pelkkä yhteys Pikku naisiin ei olisi riittänyt tekemään kirjasta kiinnostavaa, ainakaan minulle. Taustalla oleva Chilen historia paransi kirjaa selvästi.

Olen lukenut chileläisiltä kirjailijoilta vain Pablo Nerudan ja Gabriela Mistralin runoja sekä yhden Isabel Allenden maagis-realistisen romaanin. Marcela Serranon Näkemiin, pikku naiset oli minulle ensimmäinen realistinen chileläinen nykykirja. Sillä osallistun omaan ¡Hola! español -haasteeseeni.

Lisää kirjasta: Katja piti kirjaa hienona, Liisakin piti kovasti, mutta Elma Ilona ei ihastunut yhtä paljon.

Marcela Serrano: Näkemiin, pikku naiset

Suomentanut Sanna Pernu

Helmi Kustannus 2006, 272 s

Espanjankielinen alkuteos Hasta siempre, mujercitas 2004