Kuukauden nobelisti Eyvind Johnson: Kaupunki hohtaa pimeässä

Eyvind Johnson sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1974 yhdessä Harry Martinsonin kanssa. Muistan hyvin arvostelun, jonka palkitseminen herätti. Olen aiemmin lukenut Johnsonilta historiallis-filosofisen romaanin Drömmar om rosor och eld, joka oli mielestäni hyvä. Kaupunki hohtaa pimeässä on Johnsonin varhaisteos vuodelta 1927, ja pidin myös tästä. Olen lukenut paljon heikompiakin nobelistien tuotoksia.

Suomenkielinen nimi Kaupunki hohtaa pimeässä on paljon positiivisempi kuin alkuperäinen ruotsinkielinen, joka on tylysti Stad i mörker. Kaupunki on nimeltä mainitsematon Pohjois-Ruotsin pikkukaupunki. Sen ulkoista olemusta ei tässä kuvata, vaan henkistä ilmapiiriä ihmisten ja olosuhteiden kautta. Tapahtuma-aika on helmikuu ja on kylmä, ja pimeä. Kylmyys mainitaan lähes jokaisessa keskustelussa ainakin huomautuksena. Helmikuiseen pimeyteen on suomalaisen helppo samastua. Kaupunki on niin pohjoisessa, että revontulet tuovat sinne vähän kauneutta.

Keskeisiä henkilöitä on kolme. Köyhyydestä kohtuulliseen varallisuuteen ponnistanut kelloseppä Hammar pyrkii mukaan kunnallispolitiikkaan ja sitä kautta ehkä jopa valtiopäiville. Maisteri Andersson on päätynyt pikkukaupunkiin opettajaksi, vaikka hänen haaveensa on ollut ruveta merimieheksi. Yksinäisyyttään kaikenlaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan piilottanut postineiti Ågren kuolee melko alussa keuhkokuumeeseen, mutta hän on siitä huolimatta läsnä koko ajan. Opettaja Andersson tunnistaa neiti Ågrenin yksinäisyyden, koska on itsekin yksin. Kirjaa voi lukea myös Anderssonin kasvukertomuksena. Hänen osaltaan loppu on toiveita herättävä, vaikka aikaisemmat ajatukset ovat olleet synkeitä.

”Huokaus; ja jälleen sivelee luinen käsi kirjojen selkämyksiä, jälleen natisee tuoli, jälleen katsoo opettaja kattoon. Siellä ei näy mitään, mutta opettaja katsoo itseensä. Sielläkään ei näy mitään. Ei mitään. ‒ Andersson, hän kuiskaa hiljaa. Sinä olet nauta, oikea emänauta, ja tässä sinä nyt märehdit. Tuossa on sohva odottamassa, tuolla kirjat, mutta siinä onkin kaikki. Kaikkiko?”

Tällä kirjalla on seuraavana vuonna ilmestynyt rinnakkaisteos nimeltä Stad i ljus. Siinä Johnson kirjoittaa kesäisestä Pariisista. Pitäisi varmaan lukea myös se, jotta näkisin, löysikö kirjailija Pariisista valon ja hengen, joita ruotsalaisessa pikkukaupungissa ei ollut.

Yksi pieni huomio vielä. Kun kelloseppä Hammar pitää iltajuhlissa spontaania puhetta Ruotsin tulevaisuuden näkymistä, hän sanoo ”‒ ‒ , ja me voimme runoilijan mukana huudahtaa, että on maamme köyhä siksi jää, jos kultaa kaivannet, ‒ ‒ .” Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi, että nuo Maamme-laulun sanat voisivat viitata jonnekin muualle kuin Suomeen.

Löysin pari blogiarviota Johnsonin kirjoista:
Tulta ja ruusuja (Drömmar om rosor och eld), Kirja-aitta
Rantojen tyrskyt, Kirjahylly

Eyvind Johnson: Kaupunki hohtaa pimeässä

Suomentanut Eino Heinivaara

Tammi 1946, 256  s

Ruotsinkielinen alkuteos Stad i mörker 1927