sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Håkan Nesser: Människa utan hund

Olen lukenut Håkan Nesseriltä muutaman komisario Van Veeteren -dekkarin sekä romaanin Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä. Nesser oli kerran Helsingin kirjamessuilla, kävin kuuntelemassa häntä ja silloin hän selitti, mistä nimi Van Veeteren tulee. Människa utan hund on ensimmäinen osa Gunnar Barbarotti -sarjasta. Se on suomennettu nimellä Sukujuhlat.

Människa utan hund on hyvin hidas kirja, melkeinpä liian hidas. Barbarottikin näyttäytyy vasta vähän ennen sivua 200. Alkuasetelmaa valmistellaan perusteellisesti. Suomalainen nimi Sukujuhlat on sikäli osuva, että tapahtumat alkavat isän ja tyttären yhteisistä 105-vuotisjuhlista, joihin kaikki lapset ja lapsenlapset osallistuvat. Rikoksen (tai rikosten) jälkeen seurataan, mitä tapahtuu ihmisille, jotka ovat joutuneet keskelle selittämättömiä tapahtumia. Människa utan hund onkin pitkälti ihmissuhderomaani, vaikka siinä selvitetään rikoksia.

Lukijalle kerrotaan enemmän kuin poliiseille. Lukijan ei tarvitse jännittää (ellei vähäsen aivan lopussa), vaan voi seurata varsinkin ihmisiä, joiden tietää valehtelevan. Människa utan hund ei siis ole varsinainen arvoitusdekkari.

Barbarotti on sikäli tyypillinen rikosromaanin päähenkilö, että hän on eronnut. Hänen elämänsä on kuitenkin järjestyksessä, eikä hän vello itsesäälissä. Nesser ei myöskään harrasta yhteiskuntakritiikkiä yhtä paljon kuin monet muut ruotsalaiset dekkaristit. Tosi-tv:stä annetaan kammottava kuva ja mielenterveyshoitoa arvostellaan, mutta ei oikeastaan muuta.

Människa utan hund ei jättänyt sellaista oloa, että haluaisin välttämättä etsiä heti käsiini seuraavan Barbarotti-kirjan. Toisaalta ei käynyt niinkään, että päättäisin olla lukematta lisää Barbarottista. Ehkä joskus myöhemmin.

Suomenkielisestä kirjasta on arvio esimerkiksi Nenä kirjassa -blogissa.

Håkan Nesser: Människa utan hund
Albert Bonniers Förlag 2006, 525 s

2 kommenttia:

  1. Olen lukenut suomeksi kaikki kolme osaa Barbarottia, ja etenkin viimeisestä jäi sellainen olo että onko tämä sittenkään dekkari vaikka pääosassa onkin poliisi. Barbarotti tosiaan esiintyy ensimmäistä kertaa suunnilleen jokaisen kirjan puolivälissä, samoin aika myöhään tapahtuu rikos tai selvitettävä tapaus (joka ei aina ole tyypillinen dekkaririkos, välillä miettii että onko kirjassa rikosta ollenkaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin tänään, kun hain kustantajan (Albert Bonniers Förlag) sivulta kansikuvaa, että kirjan genreksi oli merkitty "svensk skönlitteratur", eikä "deckare".

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.