Olen lukenut Håkan Nesseriltä
muutaman komisario Van Veeteren -dekkarin sekä romaanin Kim Novak ei uinut
Genesaretin järvessä. Nesser oli kerran Helsingin kirjamessuilla, kävin
kuuntelemassa häntä ja silloin hän selitti, mistä nimi Van Veeteren tulee.
Människa utan hund on ensimmäinen osa Gunnar Barbarotti -sarjasta. Se on
suomennettu nimellä Sukujuhlat.
Människa utan hund on hyvin hidas
kirja, melkeinpä liian hidas. Barbarottikin näyttäytyy vasta vähän ennen sivua
200. Alkuasetelmaa valmistellaan perusteellisesti. Suomalainen nimi Sukujuhlat
on sikäli osuva, että tapahtumat alkavat isän ja tyttären yhteisistä
105-vuotisjuhlista, joihin kaikki lapset ja lapsenlapset osallistuvat. Rikoksen
(tai rikosten) jälkeen seurataan, mitä tapahtuu ihmisille, jotka ovat joutuneet
keskelle selittämättömiä tapahtumia. Människa utan hund onkin pitkälti
ihmissuhderomaani, vaikka siinä selvitetään rikoksia.
Lukijalle kerrotaan enemmän kuin
poliiseille. Lukijan ei tarvitse jännittää (ellei vähäsen aivan lopussa), vaan
voi seurata varsinkin ihmisiä, joiden tietää valehtelevan. Människa utan hund
ei siis ole varsinainen arvoitusdekkari.
Barbarotti on sikäli tyypillinen
rikosromaanin päähenkilö, että hän on eronnut. Hänen elämänsä on kuitenkin
järjestyksessä, eikä hän vello itsesäälissä. Nesser ei myöskään harrasta
yhteiskuntakritiikkiä yhtä paljon kuin monet muut ruotsalaiset dekkaristit.
Tosi-tv:stä annetaan kammottava kuva ja mielenterveyshoitoa arvostellaan, mutta
ei oikeastaan muuta.
Människa utan hund ei jättänyt
sellaista oloa, että haluaisin välttämättä etsiä heti käsiini seuraavan Barbarotti-kirjan.
Toisaalta ei käynyt niinkään, että päättäisin olla lukematta lisää
Barbarottista. Ehkä joskus myöhemmin.
Suomenkielisestä kirjasta on arvio
esimerkiksi Nenä kirjassa -blogissa.
Håkan
Nesser: Människa utan hund
Albert Bonniers Förlag 2006, 525 s
Olen lukenut suomeksi kaikki kolme osaa Barbarottia, ja etenkin viimeisestä jäi sellainen olo että onko tämä sittenkään dekkari vaikka pääosassa onkin poliisi. Barbarotti tosiaan esiintyy ensimmäistä kertaa suunnilleen jokaisen kirjan puolivälissä, samoin aika myöhään tapahtuu rikos tai selvitettävä tapaus (joka ei aina ole tyypillinen dekkaririkos, välillä miettii että onko kirjassa rikosta ollenkaan).
VastaaPoistaHuomasin tänään, kun hain kustantajan (Albert Bonniers Förlag) sivulta kansikuvaa, että kirjan genreksi oli merkitty "svensk skönlitteratur", eikä "deckare".
Poista