Kuukauden nobelisti Wole Soyinka: Tulkit

Nigerialainen Wole Soyinka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon ensimmäisenä afrikkalaisena vuonna 1986. (Kannattaa muuten lukea Mafalala-blogin kirjoitus Onko afrikkalaista kirjallisuutta olemassa?) Olen lukenut aikaisemmin Soyinkan omaelämäkerrallisen teoksen Aké – lapsuusvuodet, josta pidin kovasti.

Tulkit on ilmestynyt vuonna 1965 eli vain viisi vuotta Nigerian itsenäistymisen jälkeen. Kirjan satiiri kohdistuu korruptoituneisiin poliitikkoihin sekä uuteen yläluokkaan, esimerkiksi yliopisto-opettajiin, jotka yrittävät matkia englantilaisten tapoja (juhlissa on tärkeää, että naisilla on hansikkaat, ja muuta vastaavaa). Yksi päähenkilöistä kutsuukin Nigerian rikkaita ”uusiksi valkoisiksi”.

Tulkit ei ole humoristinen teos, vaikka edellä sanotun lisäksi siihen voisi viitata lehtimies Sagoen ulostepainotteinen purgatismi-filosofia. Kirjassa seurataan muutamaa kaverusta. He ovat hyvin koulutettuja ja hyvissä asemissa, osa on opiskellut Englannissa tai Yhdysvalloissa. He eivät kuitenkaan kuulu englantilaisten matkijoihin.

En oikein saanut otetta Tulkeista. Ensimmäisiä pariakymmentä sivua luin todella kauan, eikä loppukaan mennyt sujuvasti. Kieli oli välillä hankalan kiemuraista. Ja jotenkin en saanut kasatuksi kokonaiskuvaa ystävysten elämän palasista. Hämmennystä lisäsi tarinaan ilmestynyt mies, joka kutsui itseään Lasarukseksi ja joka väitti kuolleensa oikeasti ja heränneensä kuolleista arkussa. Samalla hän oli sanojensa mukaan muuttunut mustasta albiinoksi. Tuo jakso on ainoa, jossa mainitaan tulkit ja tosielämän tapahtumien tulkitseminen. Tosin jo aiemmin kaksi ystävyksistä puhuu menneisyydestä ja kuolemasta:

” ‒ Puhut aina menneisyydestä, aivan kuin sillä ei olisi sijaa luonamme.

‒ Sen pitäisi olla kuollut. En tarkoita ainoastaan ruumiillista loppumista. Ei, tarkoitan yhteiskunnan rakenteen fossiileja, elävän puun kuolleita oksia, rungon kuollutta kaarnaa. Kun ihmiset kuolevat, kuolevatpa millä tavalla hyvänsä, ei pitäisi olla väliä sillä, mitä he olivat meille. He ovat eläville velkaa sen, että heidät unohdetaan nopeasti, hyödyllisesti. Uskokaa minua, kuolleilla ei pitäisi olla kasvoja.”

Tulkit ei siis avautunut minulle, mutta suosittelen tuota toista lukemaani Soyinkan kirjaa Aké – lapsuusvuodet.

Wole Soyinka: Tulkit

Suomentanut Risto Lehmusoksa

Tammen Keltainen kirjasto 1980, 313 s

Englanninkielinen alkuteos The Interpreters 1965