Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä

Luin ennen joulua Seppo Jokisen dekkarisarjan ensimmäisen kirjan Koskinen ja siimamies. Totesin sen sujuvaksi rikosromaaniksi. Nyt kirjastossa sattui olemaan sarjan toinen osa Koskinen ja raadonsyöjä.

Lähtökohtana on suuren paperitehtaan konttorissa tehty murha. Uhri on tehtaan tietoliikenneasiantuntija. Murha on tehty hyvin aikaisin aamulla, joten kulunvalvontajärjestelmä rajoittaa mahdollisten tekijöiden joukkoa. Koskinen ja raadonsyöjä on ilmestynyt jo 1997. Tietojenkäsittely on muuttunut paljon siitä lähtien, joten kirjasta tulee vähän vanhahtava, mutta se ei ole mikään haitta. Onpahan vain aidon tuntuista ajankuvaa.

Koskinen ja raadonsyöjä on nopeasti luettava kelpo dekkari. Lopun huipennuskin on realistisen tuntuinen, eikä vaadi Koskiselta mitään ihmetekoja. Yksi yleinen klisee kirjassa on: Koskinen ei tule toimeen esimiehensä kanssa ja on selvästi tätä pätevämpi.

Saatuaan rikoksen ratkaistuksi Koskinen pohdiskelee vakavia asioita:

”Ja jälleen kerran, ties monennenko elämässään, hän ihmetteli vilpittömän nöyränä elämän omaa, outoa logiikkaa. Mikä aiheutti sen ihmisten, luonteiden ja himojen satunnaisen sekamelskan, josta syntyi rahan, vallan tai rakkauden ahneus? Mistä sai alkunsa asioiden omalaatuinen kulku, joka pisti ihmiset muuttumaan lapsuuden ystävistä toistensa vihollisiksi? Sai suvut ja kansat jakaantumaan ja viimein kuolemattomaksi uskotut aatteet sortumaan ja sitä myöten muurit murtumaan ja kulkeutumaan kauas maanosien ääriin kuoleman uusiksi välikappaleiksi.”

Seppo Jokinen: Koskinen ja raadonsyöjä

Karisto 2010, 9. painos, 288 s (1. painos 1997)