Mihail Sholohovin
donilaiskertomukset ovat hienoja realistisia novelleja. Ne kuuluvat
sosialistisen realismin genreen, mutta ne ovat samalla jatkoa venäläisille
klassikoille. Jos lukija pitää vanhasta venäläisestä kirjallisuudesta (kuten
minä), hän pitää myös Sholohovin kertomuksista.
Sholohovin suurteos Hiljaa virtaa
Don kertoo myrskyisästä ajasta, jolloin Neuvostoliitto oli syntymässä ja Donin
kasakat taistelivat sisällissodassa eri puolilla. Sholohovin kertomukset sijoittuvat
samaan aikaan. Hän julkaisi ne jo 1926 eli hyvin lähellä kuvattuja tapahtumia
ja ennen Hiljaa virtaa Donia.
Kertomuksissa on mukana hyvin verisiä
ja julmia tapahtumia. Sota on raakaa ja sisällissota tuo mukaan lisää tuskaa.
Mies tappaa vaimon, isä pojan, poika isän. Sydäntä oikein puristi lukiessa. Ja
vielä pahemmalta tuntui, kun nyt, melkein sata vuotta myöhemmin samoilla
seuduilla ollaan taas sodan partaalla.
On kertomuksissa myös pilkahduksia
inhimillisyydestä, joka ulottuu yli taistelurajojen. Suurin tunne kohdistuu
kuitenkin viattomaan luontokappaleeseen, keskelle sotivia joukkoja syntyvään
varsaan. Sitä ei halua tappaa kukaan. Kun varsaparka joutuu uimaan Donin
poikki, molemmat osapuolet lopettavat ampumisen ja jatkavat vasta, kun varsa on
saatu turvaan. Laitan tähän tekstinäytteeksi kertomuksen Varsa aloituksen,
jossa siinäkin korostuu sodan luonnottomuus.
”Keskellä kirkasta päivää lantakasan vieressä, jota pilkuttivat yltyleensä smaragdinvihreät kärpäset, se työntyi emonsa kohdusta pää edellä, hoikat etujalat ojennettuina ja näki suoraan edessään shrapnelliammuksen räjähdyksen aiheuttaman savunharmaan, hupenevan pöllähdyksen, ja sirpaleitten ulvova ääni paiskasi sen märän pienen ruumiin äidin jalkoihin. Kauhu oli ensimmäinen tunne, jota se sai kokea täällä maan kamaralla.”
Mihail Sholohovin teoksista on kirjoitettu blogeissa vain vähän. Hänen
toisesta suurteoksestaan eli Aron raivaajista en löytänyt yhtään kirjoitusta. Seuraavat
kaksi kuitenkin löytyi:
Hiljaa virtaa Don, Jokken kirjanurkka
Ihmiskohtalo ja He taistelivat synnyinmaansa puolesta, Kirja-aitta (novelli
Ihmiskohtalo on myös Kertomuksissa, vaikka se on Sholohovin myöhäisempää
tuotantoa)
Mihail
Sholohov: Kertomuksia
Kirjayhtymä 1979,
2. painos, 233 s
(1. painos 1962)
Suomentanut Juhani Konkka
Solohovissa ja Pasternakissa on paljon samaa. Molemmat valittiin nobelisteiksi ja molemmat kirjoittavat sisällissodasta. Ehkä Pasternak oli vähän lyyrisempi ja kyynisempi?
VastaaPoistaAinakin Pasternak oli lyyrisempi!
PoistaSolohov oli täysin unohtunut venäläislistoiltani. Onpa tosiaan ajankohtainen tämäkin. Mitähän julmuuksia taas onkaan edessä!
VastaaPoistaKirjoitat niin kiinnostavasti, että pakkohan tähän on tutustua!
Vaikka olen lukenut Hiljaa virtaa Donin pariin kertaan, niin minullekin oli yllätys, miten hyviä Sholohovin kertomukset ovat.
Poista