Gabriel García Márquez: El coronel no tiene quien le escriba

Gabriel García Márquezin kuolinviesti tuli tällä viikolla.

Hänen muistokseen päätin lukea ulkoisesti pienen, mutta sisällöltään suuren romaanin El coronel no tiene quien le escriba (Kukapa everstille kirjoittaisi). Kirja on hyllyssäni ja olen lukenut sen kerran aikaisemmin, vuosia sitten.

Kirjan eversti on taistellut aikanaan tasavaltalaisten joukoissa Aureliano Buendían alaisuudessa. El coronel no tiene quien le escriba on ilmestynyt kuusi vuotta ennen Sadan vuoden yksinäisyyttä, jossa Aureliano Buendía on tärkeimpiä henkilöitä. García Márquez on jo tässä luonut omaa maailmaansa. Eversti on odottanut viisitoista vuotta päätöstä eläkkeestä. Ensin on kulunut yhdeksän vuotta päätöksestä, että tasavaltalaisten riveissä taistelleet saavat eläkkeen. Vasta sitten eversti on päässyt eläkkeensaajien listoille, ja nyt on kulunut kuusi vuotta, eikä eläkettä vieläkään kuulu. Eversti on jo vuosia mennyt joka perjantai satamaan odottamaan postilaivaa, mutta odotettua kirjettä ei vain tule. Lukija tuntee everstin kanssa ahdistuneen odotuksen ja pettyneen tuskan.

Everstiä ja hänen sairasta vaimoaan elättänyt poika kuoli puukotettuna vuosi sitten ja nyt vanhukset ovat täysin varattomia. He näkevät nälkää. Ei ole mitään myytävääkään enää, paitsi pojalta jäänyt arvokas taistelukukko, mutta sitä eversti ei halua myydä, vaikka rahoilla eläisi muutaman vuoden ja vaikka kukon ylläpitäminen tulee kalliiksi. Everstin vaimo sanookin, että heistä on tullut poikansa orpoja.

Vaikka kirjat ovat muuten hyvin erilaisia, niin tästä tulee mieleen Kafkan Oikeusjuttu. Molemmissa pieni ihminen on järjestelmän armoilla. Kafkan Josef K. harhailee unenomaisessa maisemassa. Eversti kulkee kaupungilla jatkuvassa sateessa ja sumussa. Hänen kohtaloonsa on politiikallakin osuutta. Odotusaikana hallitus on vaihtunut ainakin seitsemän kertaa ja virkamiehet paljon useammin, ja eversti on ollut sisällissodassa väärällä puolella.

Eversti on ehdottoman kunniallinen ja vaimonsa mukaan hänellä on härän kärsivällisyys. Kuka jaksaisi odottaa viisitoista vuotta? Hänen eläkkeensä ja unelma kukon voitoista ovat molemmat kalliiksi tulevaa kuvitelmaa. Kuvitelmien varassa saattaa kyllä moni ihminen elää nykyisinkin.

Everstin kärsivällisyys kestää kirjan loppuun saakka, kunnes hän päästää tunteensa julki kirjan viimeisessä sanassa.

Gabriel García Márquez: El coronel no tiene quien le escriba

Bruguera 1983, 7. painos, 145 s

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1961