John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

Olen lukenut monta John Steinbeckin kirjaa, mutta Hiiriä ja ihmisiä oli jäänyt lukematta. Hiiriä ja ihmisiä on niin tunnettu teos, että tiesin etukäteen suunnilleen, mitä siinä tapahtuu. Juonen tunteminen on kuitenkin aivan eri asia kuin kirjan lukeminen.

Hiiriä ja ihmisiä on kirja ystävyydestä. George ja Lennie ovat kierteleviä maatyöläisiä. George on pieni ja nokkela. Lennie on suuri ja vahva, mutta yksinkertainen. Hän rakastaa kaikkea pehmeää, mitä voi silittää, kuten kaneja ja jopa hiiriä. Lennie on joutunut monta kertaa vaikeuksiin heikon ymmärryksensä ja suurten voimiensa vuoksi. Kun ystävykset kirjan alussa saapuvat uudelle maatilalle, George yrittää pitää Lennien irti ikävyyksistä. Hän puhuu Lennielle joskus töykeästi, mutta kaikille on selvää, että miehet ovat ystäviä.

”‒ George voi sanoa sulle ihan mitä hyvänsä, eikä sillä sittenkään ole väliä. Pelkkä puhuminen merkitsee, ei muu mitään. Pelkkä yhdessäolo toisen veikon kanssa. Siinä koko totuus.”

Kaikilla kirjan henkilöillä on haave. George, Lennie ja muut työläiset haluaisivat oman pienen maapaikan, jossa voisi olla oma herransa. Ainoa nainen eli tilan pomon pojan nuori kaunis vaimo unelmoi filmitähteydestä ja hienoista vaatteista. Kirjan lopussa kaikki haaveet kuolevat.

Tässä kirjassa on samoja teemoja kuin Steinbeckilla usein: yhteiskunnallinen eriarvoisuus, ystävyys, kuolema. Pidin tästä paljon, kuten olen yleensäkin pitänyt Steinbeckin kirjoista.

Hiiriä ja ihmisiä on ollut jonkin verran esillä blogeissa. Sen on lukenut esimerkiksi ketjukolaaja ja sen on kuunnellut Tessa.

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä

Tammi 2002, 11. painos, 134 s (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1963)

Suomentanut Jouko Linturi

Englanninkielinen alkuteos Of Mice and Men 1937