Heidi Köngäs on niitä suomalaisia
nykykirjailijoita, jonka teoksia en ollut lukenut aikaisemmin. Hertassa minua kiinnosti aihe eli Hertta
Kuusinen ja hänen epätavallinen poliittinen elämänsä. Kirja keskittyy Kuusisen
ja Yrjö Leinon rakkaustarinaan, joka kulki yli sotavuosien, mutta kyllä tämä on
nimensä mukaisesti Hertan kirja.
”Palaan saunalle, sisällä ei ole yhtä kylmä kuin ulkona. Kamiina on tosin jäähtynyt, minä olen jäähtynyt, maa on lumen alla. Annan huopikkaiden olla jalassa, lattia on kylmä. Tekisi mieli juoda lisää teetä, mutten ota. Edessä on vielä pitkä päivä, lounaaksi on muisto eilisestä ruislimpusta, - -”
Talvisodan ajan Hertta ja Leino piileskelivät
yhdessä. Jatkosodan aikana Hertta oli vankilassa, ”turvasäilössä”. Sodan jälkeen hän jatkoi
aktiivista poliittista toimintaa ja hänet valittiin
eduskuntaan.
Hertta on tässä
hyvin inhimillinen vahvuuksineen ja heikkouksineen. Hän uskoo aatteeseensa ja on
kova tekemään töitä (ei kuitenkaan kotitöitä, niistä huolehtivat äiti ja
anoppi). Hän on vapaamielinen ja sosiaalinen ja siskonsa mukaan hyväuskoinen.
Suurin suru on poika Juri, jonka Hertta jätti lastenkotiin lähtiessään Suomeen
tekemään puoluetyötä ja jonka Hertta luuli tapaavansa pian uudelleen, mutta
jota ei nähnyt enää koskaan.
Sodan jälkeen entinen absolutisti ja myöhempi
alkoholisti Leino oli ministerinä kahdessa hallituksessa. Köngäs esittää hänet
selkärangattomana naisiin menevänä nahjuksena, joka toimi Etsivän
keskuspoliisin ilmiantajana. Tällä viikolla
(28.12.) Helsingin Sanomissa Köngäs perusteli näkemystään. Tämän tyyppisessä kirjassa
romaanihenkilöä ja historiallista henkilöä on mahdoton erottaa toisistaan. Sama
koskee tietysti myös Hertta Kuusista, sillä emmehän me voi tietää, mitä hän on oikeasti
ajatellut. Joka tapauksessa minusta oli kummallista, että kirjan Hertta
Kuusinen olisi rakastunut kirjan Yrjö Leinoon. Vaikka mistä sitä tietää.
Sydämen asioita ulkopuolisen on joskus mahdoton ymmärtää.
Hertan ja Leinon lisäksi kirjassa saa äänen
Esko Riekki Etsivästä keskuspoliisista ja hänen kauttaan poliittisen kentän
toinen ääripää. Luulen, että kirjan kokemiselle on eduksi, jos lukijalla on
edes jollakin tasolla tietoa ajankohdan historiallisista tapahtumista.
Kiihkeästä aiheesta huolimatta Hertta on selkeä, hallittu ja
rauhallinen kirja. Olen lukenut (minulle epätyypillisesti) peräkkäin
kaksi tänä vuonna ilmestynyttä suomalaista romaania, Hertan ja Yöperhosen.
Näistä kahdesta Hertan tyyli vetosi
minuun enemmän.
Heidi
Köngäs: Hertta
Otava
2015, 285 s.
Kannen
suunnittelu Anna Lehtonen
Tästä Kuusinen-Leino -jutusta on tullut juuri tv-sarja. Kovinkaan isänmaallisena en toimintaa nähnyt enkä pidä.
VastaaPoistaHeidi Köngäksen tv-sarja Punainen kolmio kertoo tosiaan tätä samaa asiaa. En katsonut sitä. Ajattelin, että kirja riittää.
PoistaYrjö Leinon "kuva" tässä on pelkkää fiktiota, suurelta osin, joten eniten ihmettelen miksi kirjailija on niin tuon ihmiskuvan tehnyt; todellisemmankin toden kertomisessa olisi luullut riittävän "jännittäviä" aiheita.
VastaaPoistaTv-sarjaa katsoessa ihmettelin etteivätkö tekijät (mukana myös itse kirjailija) huomanneet falskiuttaan: Moskovasta saneltiin Suomen hallituksen ministerien toiminta ja sitä elokuvassa pidetään ihan Ok juttuna.
Niin olen minäkin ymmärtänyt, että juuri Leinon kuvaus poikkeaa todellisuudesta eniten.
PoistaMinä koin tämän hyvin kirjoitetuksi, mutta kolmesta kertojastaan huolimatta yllättävän samaääniseksi. Kirja ei tullut niin liki kuin toivoin.
VastaaPoistaSe on totta, kertojaäänet olisivat voineet erota enemmän.
PoistaMinä taas olin tästä aika hurmoksessa, mutta tv-sarjalle en oikein lämmennyt. Köngäs itse on korostanut, että kyse on fiktiosta, joka tietysti tuo kerrontaan omat vapautensa. Dramaturgisesti Leinon petturuus tietysti on hyvä ratkaisu.
VastaaPoistaKävin lukemassa sinun postauksesi. Ihailen sitä, miten innostut kirjoista ja kirjoittamisesta. Minä saan aikaiseksi vain tällaisia tylsän asiallisia juttuja.
Poista