Kirjabloggaajien
1. klassikkohaasteeseen luin Volter Kilven Alastalon salissa. Nyt on vuorossa
maailmankirjallisuuden klassikoista Johann Wolfgang von Goethen Nuoren Wertherin kärsimykset. Koska
kysymyksessä on laajalti tunnettu klassikko, en välttele juonipaljastuksia.
Juonihan
on yksinkertaisuudessaan seuraava: Werther rakastuu tyttöön, jota ei voi saada
omakseen, ja surmaa itsensä ampumalla.
”Erotessamme pyysin, että saisin vielä samana päivänä käydä tervehtimässä häntä. Hän antoi siihen luvan, ja minä tein niin, ja siitä päivästä lähtien ovat aurinko, kuu ja tähdet saaneet toimittaa rauhassa omia tehtäviään, minä en tiedä, onko päivä vai yö, koko maailma häipyy ympäriltäni jonnekin.”
Nuoren Wertherin kärsimykset on kirjeromaani. Siinä on Wertherin
ystävälleen Wilhelmille kirjoittamia kirjeitä ja Wertherin itsemurhan jälkeen
”Julkaisijan sana lukijalle”, jossa nimetön julkaisija kertoo, mitä lopuksi
tapahtui ja lisäksi julkaisee joitakin Wertheriltä jääneitä selventäviä
kirjoituksia.
Näkökulma
on siis Wertherin. Kirjeissä näyttäytyy
hänen kiihkeä luonteensa. Jopa rakastettu Lotte (Charlotte) moittii häntä
”liian tunneperäiseksi”. Wertherin käsitys itsemurhasta tulee selväksi
epäsopuun päättyneessä keskustelussa Lotten sulhasen Albertin kanssa. Werther
pitää itsemurhaa luonnollisena päätöksenä, kun ihmisen tuska ylittää hänen
luontonsa rajat, kun taas Albertista itsemurha on heikkoutta.
Kirjassa
edetään suoraviivaisesti kohti loppua. Werther tietää jo ennen Lotten
tapaamista, että tämä on lupautunut Albertille. Siitä huolimatta hän rakastuu.
Werther yrittää paeta menemällä hoviin töihin, mutta hän ei onnistu siellä ja
palaa takaisin Lotten luo, vaikka Lotte ja Albert ovat menneet naimisiin.
Wertherin tuska kasvaa ja lopulta hän ampuu itsensä Albertilta lainatulla pistoolilla.
Loppupuolella
on tärkeä kohtaus, jossa Werther lukee Lottelle muutaman sivun verran
käännöstään Ossianista. Minun piti katsoa Wikipediasta, mistä on kysymys.
Skotlantilainen runoilija James Macpherson oli julkaissut vuosikymmen ennen
kuin Goethe kirjoitti Wertherin Ossianin lauluja, sankarirunoja, joita hän
väitti ikivanhoiksi, mutta jotka hän nykytiedon mukaan oli kirjoittanut itse.
Lotteen Ossian vaikuttaa, mutta pitkä katkelma melko tuntemattomasta teoksesta
ei tiivistä lukijan tunnelmia, vaan käy päinvastoin.
Nuoren
Wertherin kärsimyksistä tuli nopeasti
kuuluisa teos ja aikansa suuri myyntimenestys. Sen ilmestymisajankohta saattoi
olla tämäntyyppiselle kirjalle sopiva. Jopa itse Goethe sanoi (saksankielisen
Wikipedian mukaan): ”Die Wirkung dieses Büchleins war groß, ja
ungeheuer, und vorzüglich deshalb, weil es genau in die rechte Zeit traf.” Vapaasti
suomennettuna: Tämän pikku kirjan vaikutus oli suuri, jopa suunnaton, ja
ensisijaisesti siksi, että se ilmestyi juuri oikeaan aikaan. Minusta Nuoren Wertherin kärsimykset kannattaa
lukea nykyisinkin, Goethen sanoista huolimatta.
Nuoren Wertherin kärsimykset on klassikoksi yllättävän helppolukuinen.
Luulin sitä paljon raskaammaksi. Se ei myöskään tuntunut vanhentuneelta. Sitä
en tiedä, kuinka paljon käännös vaikutti. Minulla oli Markku Mannilan vuonna
1992 ensimmäisen kerran ilmestynyt suomennos. Olisi ollut hienoa lukea Volter Kilven suomennos
vuodelta 1904 ikään kuin jatkona edelliseen klassikkohaasteeseen.
Kaikki klassikkohaasteeseen osallistuvat blogit löytyvät blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Kaikki klassikkohaasteeseen osallistuvat blogit löytyvät blogista Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Johann Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset
Suomentanut Markku Mannila
Otava 1999, nidotun laitoksen 1. painos, 208 s.
Saksankielinen alkuteos Die Leiden des jungen Werther 1774