Lorenzo Silva: La isla del fin de la suerte

La isla del fin de la suerte (onnen lopun saari) on rikosromaani, jossa hyvin rikas mies kutsuu ryhmän rikkaita tai muuten menestyneitä ihmisiä vieraiksi saarelleen. Saari on Itämeressä lähellä Ruotsin rannikkoa. Pian yksi vieraista murhataan ja kaikki yhteydenpitovälineet ulkomaailmaan tuhotaan. Saari on hyvin pieni ja sen verran kaukana mantereesta, että siellä ei ole kännykkäverkkoa.

Lähtökohdalle on selkeä esikuva eli Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut, mutta jatko ei suju ollenkaan samalla tavalla.

Kirja on ilmestynyt vuonna 2001. Kirjailija Silva kertoo esipuheessa käyttäneensä apuna lukijayhteisöä, joka toimi netissä. Lukuja on kuusi ja kunkin luvun lopussa Silva antoi lukijoille kolme vaihtoehtoa luvun lopettamiseksi. Lukijat saivat äänestää, mikä vaihtoehto otetaan. He valitsivat siis myös viimeisen luvun lopun, jossa paljastuu, kuka on rikollinen ja miksi hän tekee sen, mitä tekee. Vaihtoehdoiksi tarjotut lopetukset ovat kirjan liitteenä.

Syyksi tällaiseen kirjoittamisprosessiin Silva sanoo, että koska hänen mielestään lukija luo kirjan sitä lukiessaan, niin hän halusi antaa lukijoille mahdollisuuden osallistua jo kirjoittamisen aikana. Tulos ei ole minusta kovin onnistunut. Kirjan yhtenäisyys on kärsinyt. Esimerkiksi valittu loppuratkaisu ei ole kaikin osin looginen.

Lukeminen tökki aluksi, mutta ei valitun kirjoittamistavan vuoksi, vaan saarelle kootun joukon kokoonpanon vuoksi. Kaikki kutsutut yhtä lukuun ottamatta olivat miehiä, joko liikemiehiä tai taiteilijoita. Naiset olivat mukana vain heidän vaimoinaan tehtävänään olla kauniita ja haluttavia. Lisäksi he olivat vuosia, jopa vuosikymmeniä nuorempia kuin miehensä. Se ainoa nainen, joka oli kutsuttuna omilla ansioillaan, oli venezuelalainen malli! 2000-luvulla kirjoitettu kirja sentään.

Olen lukenut aikaisemmin Silvalta romaanin El blog del Inquisidor, joka oli monikerroksinen ja arvoituksellinen. Siihen verrattuna tämä kirja oli pettymys.

Lorenzo Silva: La isla del fin de la suerte

Booket 2014, 3. painos, 219 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 2001