Irlantilainen
runoilija Seamus Heaney sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1995. Samana
vuonna ennen palkinnon myöntämistä ilmestyi Jyrki Vainosen suomentama ja
valikoima kokoelma Ojanpiennarten kuningas.
Samana vuonna ilmestyi toinen painos, joka minullakin on, ja siihen ehti
kanteen maininta Nobel 1995.
Luin
runot tuolloin 1995 enkä oikein päässyt niihin sisälle. Luin runot nyt
uudestaan, mutta eivät ne nytkään koskettaneet. Heaneyn runot ovat hyvin
irlantilaisia. Niissä on märkyyttä, turvetta, suota ja kaivamista.
Menneisyyteen kaivaudutaan viikinkeihin saakka. Juuret ja muistaminen
toistuvat, samoin viittaukset katolilaisuuteen. Historia ulottaa vaikutuksensa
Irlannin jakaantumiseen ja väkivaltaisuuksiin.
Joidenkin
runojen löysyys häiritsi minua. Luen runoja aika harvoin, mutta olen tottunut
niissä tiiviiseen ilmaisuun.
Mitä
uudempiin runoihin tultiin, sitä vähemmän sain niistä otetta. Vainosen erinomainen
esipuhe ja huomautukset avasivat runoja jonkin verran. Vainonen on valinnut runot usealta
vuosikymmeneltä ja useasta runokokoelmasta. Ehkä olisi parempi lukea joku
alkuperäinen kokoelma kokonaan, jotta vaikutelma olisi yhtenäisempi, eikä niin
hajanainen kuin tässä.
Laitan
näytteeksi ensimmäisen runon Kaivamassa
kaksi viimeistä säkeistöä. Turvetta kaivanut mies oli runon minän vaari.
Mieleeni
syöpyi perunamullan kylmä tuoksu,
läpimärän
turpeen parku ja läpse,
terän
tylyt viillot läpi elävien juurien.
Mutta
minulla ei ole lapiota, en voi jatkaa tuota työtä.
Etusormen
ja peukalon välissä
lepää
kynänpätkä.
Minä
kaivan sillä.
Kahdesta myöhemmin ilmestyneestä Heaneyn runojen kokoelmasta löysin seuraavat postaukset:
Ukkosvaloa, Luettua elämää
Soran ääniä, Valopolku
Seamus Heaney: Ojanpiennarten kuningas
Suomentanut Jyrki Vainonen
WSOY 1995, 2. painos, 134 s.
Englanninkieliset
runot 1960-luvulta 1990-luvulle
Ukkosvaloa on kyllä parempi, olin sangen mykistynyt varsinkin teoksen alkuosasta.
VastaaPoistaMyös Luettua elämää -blogin Elina arvosti postauksessaan suuresti Ukkosvaloa.
PoistaRunonäytteen perusteella sanoisin että aika proosallista..
VastaaPoistaTyyli muuttuu jonkin verran tultaessa kohti 90-lukua. Tosin minä pidin enemmän juuri näistä ensimmäisistä runoista.
PoistaMuistan, että Heaneyn runot aukesivat ajan kanssa. Luin niitä moneen kertaan ja vähitellen ne tulivat omiksi. Tuo esimerkkirunosi on hieno osoitus sukupolvien perinteen katkeamisesta, kun kirjailijalta on työkaluna kynä eikä lapio enää. Hyvin irlantilaista.
VastaaPoistaMinä yritin tosissani lukea näitä, mutta ei vain auttanut. Esimerkiksi ottamani runo oli se, josta pidin eniten. Siinä on jo sanottu paljon Heaneyn perusajatuksista.
Poista