Kuukauden nobelisti Seamus Heaney: Ojanpiennarten kuningas

Irlantilainen runoilija Seamus Heaney sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1995. Samana vuonna ennen palkinnon myöntämistä ilmestyi Jyrki Vainosen suomentama ja valikoima kokoelma Ojanpiennarten kuningas. Samana vuonna ilmestyi toinen painos, joka minullakin on, ja siihen ehti kanteen maininta Nobel 1995.

Luin runot tuolloin 1995 enkä oikein päässyt niihin sisälle. Luin runot nyt uudestaan, mutta eivät ne nytkään koskettaneet. Heaneyn runot ovat hyvin irlantilaisia. Niissä on märkyyttä, turvetta, suota ja kaivamista. Menneisyyteen kaivaudutaan viikinkeihin saakka. Juuret ja muistaminen toistuvat, samoin viittaukset katolilaisuuteen. Historia ulottaa vaikutuksensa Irlannin jakaantumiseen ja väkivaltaisuuksiin.

Joidenkin runojen löysyys häiritsi minua. Luen runoja aika harvoin, mutta olen tottunut niissä tiiviiseen ilmaisuun.

Mitä uudempiin runoihin tultiin, sitä vähemmän sain niistä otetta. Vainosen erinomainen esipuhe ja huomautukset avasivat runoja jonkin verran.  Vainonen on valinnut runot usealta vuosikymmeneltä ja useasta runokokoelmasta. Ehkä olisi parempi lukea joku alkuperäinen kokoelma kokonaan, jotta vaikutelma olisi yhtenäisempi, eikä niin hajanainen kuin tässä.

Laitan näytteeksi ensimmäisen runon Kaivamassa kaksi viimeistä säkeistöä. Turvetta kaivanut mies oli runon minän vaari.

Mieleeni syöpyi perunamullan kylmä tuoksu,

läpimärän turpeen parku ja läpse,

terän tylyt viillot läpi elävien juurien.

Mutta minulla ei ole lapiota, en voi jatkaa tuota työtä.

Etusormen ja peukalon välissä

lepää kynänpätkä.

Minä kaivan sillä.

Kahdesta myöhemmin ilmestyneestä Heaneyn runojen kokoelmasta löysin seuraavat postaukset:

Ukkosvaloa, Luettua elämää

Soran ääniä, Valopolku

Seamus Heaney: Ojanpiennarten kuningas

Suomentanut Jyrki Vainonen

WSOY 1995, 2. painos, 134 s.

Englanninkieliset runot 1960-luvulta 1990-luvulle