torstai 16. tammikuuta 2020

Juha Rautaheimo: Hermo – murharyhmän mies

Juha Rautaheimo työskenteli Helsingin poliisilaitoksella 40 vuotta. Suurimman osan tuosta ajasta hän oli tutkijana väkivaltarikosyksikössä eli epävirallisemmin murharyhmässä. Rautaheimon muistelmakirja on erittäin hyvin kirjoitettu. Se on sujuva ja asiallinen, mutta ei todellakaan kuiva, vaan mukaansatempaavan kiinnostava. Kutsumanimen Hermo hän sai jo uransa varhaisessa vaiheessa.

Kirjassa on mukana Rautaheimon henkilökohtaista elämää sen verran, että hän tulee tutuksi myös työelämän ulkopuolelta perheineen ja harrastuksineen. Siviilipuoli on pidetty onnistuneesti varsin suppeana. Hermossa keskitytään poliisityöhön.

Rautaheimo aloitti poliisina 1970-luvulla. Kirjan alkuosaa lukiessani ihmettelin silloisen poliisikoulutuksen lyhyyttä. Kolme ja puoli kuukautta kestäneen kokelaskurssin jälkeen mentiin kentälle. Helsingissä se tarkoitti tietysti seisoskelua suurlähetystöjen ulkopuolella partioinnin lisäksi. Seuraava vaihe oli miehistökurssi, mutta sekin vain puoli vuotta. Rautaheimo jatkoi myöhemmin alipäällystö- ja päällystökursseille. Kirjasta sai sen käsityksen, että työ opittiin suurelta osin käytännössä. Rautaheimo itse toimi myöhemmin lyhyitä jaksoja opettajana Poliisiopistossa ja kehitti muutenkin poliisien jatkokoulutusta.

Kirjasta saa hyvän kuvan tutkintaan liittyvän tekniikan kehityksestä. Kuitunäytteitä alettiin käyttää 1980-luvun alussa ja DNA-analyysejä 1990-luvulla. Televalvontatietojen hyödyistä on valaisevia esimerkkejä käsitellyissä rikostapauksissa. Kännykät, tietokoneet, erilaiset rekisterit – tuntuu, että rikostutkinnan on täytynyt olla ennen paljon vaikeampaa. Rautaheimo korostaa kuitenkin, että tutkimus ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan vaatii monipuolista ammattitaitoa, ihmistuntemusta unohtamatta.

Suurin osa kirjasta on rikosten tutkinnan kuvausta. Helsingin murharyhmä on joutunut selvittämään monta julkisuudessa huomion kohteeksi noussutta rikostapausta, ja Rautaheimo on ollut monessa niistä mukana tutkijana tai tutkinnanjohtajana. Mainitsen tässä vuoden 1997 poliisimurhat, vuoden 2001 taksimurhan, Minna Nurmisen kidnappaus- ja panttivankijutun ja tuoreimpana ”pyjamanaisen” tapauksen, jossa huomautus koiran julmasta kohtelusta johti murhaan. Muitakin kuin kuuluisia juttuja on mukana, ja onpa muutama esimerkki myös selvittämättä jääneistä tapauksista.

Luen paljon dekkareita, ja oli todella mielenkiintoista lukea oikeasta käytännön rikostutkimuksesta. Hermo – murharyhmän mies oli jännittävämpi kuin monet fiktiiviset rikostarinat.

Juha Rautaheimo: Hermo – murharyhmän mies
Toimittanut Sari Rainio
Siltala 2019, 356 s.

*********** 
Tässä kirjassa on paljon rikoksia, joten se sopii Helmet-haasteen kohtaan 7. Kirjassa rikotaan lakia.

2 kommenttia:

  1. Tämä oli kiinnostava, selkeä ja avaava teos hyviä hermoja vaativasta poliisityön arjesta tuolloin. Tähän päivään on paljon muuttunut, mitä tulee pääsyvaatimuksiin, koulutukseen ja kentällä oloon sekä tietty tutkinnan menetelmiin ja itse toimintaympäristöön.

    Poliisi on kaiken aikaa takaamassa turvallisuuttamme.
    Onkin harmi ja pelottavaa, että samaan aikaan, kun resurssit ovat vähentyneet, maalittaminen ja poliisiin kohdistuva väkivalta ovat yleistyneet, arkipäiväistyneet. Vilpitön hatunnostoni kaikille virassa ja etenkin kentällä toimiville poliiseille sekä voimia ja jaksamista työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poliisityön henkinen kuormitus on suuri, siitä Rautaheimokin kirjoitti.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.