Dekkareita: Buchholz, Neuhaus ja Susi

Saksalaisen Simone Buchholzin dekkareita on kehuttu blogeissa (mm. Kirsin kirjanurkassa), joten päätin kokeilla Revolverisydäntä. Se on ensimmäinen kirja syyttäjä Chastity Rileysta kertovassa sarjassa. Tapahtumapaikka Hampuri lisäsi kiinnostusta. Olen käynyt siellä, ja on aina mukavampi lukea edes jollakin tavalla tutusta kaupungista kuin täysin tuntemattomasta paikasta.

Alku ei ollut lupaava, kun Chastity osoittautui elämässään eksyksissä olevaksi, traumatisoituneeksi, yksinäiseksi ja liikaa ryyppääväksi. Näitä hahmoja dekkarit ovat pullollaan. Mutta pikkuhiljaa kirja veti mukaansa. Syynä oli tunnelma ja tekstin tyyli, jossa on piirteitä kovaksikeitetystä rikoskirjallisuudesta. Miljöö on Hampurin pahamaineinen Sankt Pauli, Reeperbahnin ympäristö ja läheinen Elben rannan satama-alue.

”Kello on viittä vaille puoli yksitoista. On säkkipimeää ja tuulee kuin venäläisissä elokuvissa. Vastarannalla välkkyy ja huohottaa teollisuusromantiikka, vaivihkaa ja pidättyväisesti, yötilaan asetettuna. Nostan trenssitakkini kauluksen pystyyn, työnnän kädet taskuihin ja kävelen hitaasti vettä kohti yrittäen mukauttaa askeleeni huojuntaan ja liukkaisiin puulankkuihin.”

Seudulla liikkuu sarjamurhaaja, jonka kohteena ovat yhden klubin tanssitytöt. Syyllisen tietää heti, kun hän ensimmäisen kerran ilmestyy näkyviin. Revolverisydämessä pääasia ei ole poliisityön kuvaus, vaan – toistan – tunnelma. Chastityn erikoiskyky astuu esiin. Hän pystyy kaivautumaan rikollisen mieleen.

”On tiedettävä, miltä pahuus näyttää, jotta sen tunnistaa, kun se tulee vastaan.”

Chastity Riley -dekkareita voin hyvinkin lukea lisää.

Neuhausin Bodenstein-Kirchhoff -kirjat ovat Buchholziin verrattuna hyvin perinteisiä poliisidekkareita. Ennen Susihukkaa olen lukenut niistä neljä aiempaa (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde, Tiefe Wunden ja Lumikin on kuoltava). Kolmea ensimmäistä ei ole suomennettu. Susihukka on sarjan kuudes osa, joten viides, Joka tuulen kylvää, jäi ainakin toistaiseksi lukematta.

Susihukka alkaa, kun Mainista löytyy nuoren tytön ruumis. Jokeen on päätynyt myös yksi aikaisempi samantapaisen murhan uhri. Tuo tapaus on jäänyt selvittämättä, mutta saattaa liittyä tähän uuteen. Läheisellä asuntovaunualueella asustaa ehdonalaiseen päässyt pedofiliasta tuomittu entinen huippujuristi. Hän on ilmeinen epäilty.

Murhan tutkimusten rinnalla kulkee kansallisesti kuuluisan tv-juontajan tarina. Hän on päässyt sensaatiomaisen jutun jäljille. Tämä juonihaara liittyy tietysti ennen pitkää ensimmäiseen.

Susihukan aiheena on pedofilia. Mitään vastenmielisiä kuvauksia ei ole, kuten ei Neuhausilla yleensäkään. Ennemminkin esillä on rikoksen vaikutus uhrin käytökseen ja myöhempään elämään.

Kirjassa annetaan harvinaisen selviä vinkkejä syyllisistä, joten loppuratkaisu ei ole yllätys.

Kirchhoffin ja Bodensteinin vanha kiusankappale, ex-kollega Behnke, ilmestyy häiritsemään heitä sisäisen tarkastajan ominaisuudessa. Behnken kautta aukeaa vielä muihin tutkimuksiin liittyvä juonikuvio, jolla on hieman yllättävämpi lopputulos.

Luin muutama vuosi sitten Pauliina Suden Takaikkunan, joka sai Vuoden johtolanka -palkinnon 2016. Takaikkuna oli niin jännittävä, että kliseisesti sanottuna sitä ei voinut päästää käsistään. Pulssi päättää trilogian, jonka Takaikkuna aloitti. Keskimmäistä osaa Seireeni en ole lukenut, mutta se ei haitannut Pulssin seuraamista.

Kirjoitin Takaikkunasta aikanaan, että tapahtumien yllä väreili uhka, joka teki kirjasta loistavan. Pulssista tuo uhka puuttuu kokonaan. Takaikkunasta tuttu Leia Laine kaapataan yksinäiselle mökille pohjoiseen. Mutta kun kaappaajana on Leiaan rakastunut Timo Ratanen – vanha tuttu hänkin – vaaran tuntua ei synny, vaikka Leia jääkin pakkasen ja lumen ympäröimään mökkiin yksin ilman yhteyksiä ulkomaailmaan.

Timo Ratanen on piileskellyt mökillä puolisen vuotta. Epäselväksi jää, ketä. Tietokonevelhona hän on varustanut mökin vahvalla puolustautumisjärjestelmällä. Sitä ohjaa tekoäly, joka puhuu Leian äänellä. Kirja kääntyy jännittävän sijasta humoristiseksi, kun Leia yrittää saada omalla äänellään puhuvan tekoälyn toimimaan haluamallaan tavalla.

Nimi Pulssi tulee todellisesta maapalloa uhkaavasta vaarasta.

”Kuten tiedätte, Auringosta ryöppyää ajoittain avaruuteen suurienergisiä hiukkasia ja sähkömagneettista säteilyä. Kun hiukkaspulssi osuu maapallon magneettikenttään, näemme sen napa-alueiden upeina valoilmiöinä.”

”Hänen [tähtitieteilijä Carringtonin] mukaansa nimettiin magneettimyräkkä, joka tapahtui vuonna 1859, silloin revontulia ihmeteltiin keskellä päivää Karibialla asti. Lennätinyhteydet ympäri maailmaa katkesivat, laitteet kärähtivät ja langat kipinöivät. Osa lennättimistä alkoi toimia itsekseen, morsettaa puuta heinää. Voitte kuvitella, mitä tuhoa moinen myrsky saisi aikaan tänä päivänä.”

Simone Buchholz: Revolverisydän
Suomentanut Anne Kilpi
Huippu 2019, 307 s.
Saksankielinen alkuteos Revolverherz 2008


Nele Neuhaus: Susihukka
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2018, 556 s.
Saksankielinen alkuteos Böser Wolf 2012


Pauliina Susi: Pulssi
Tammi 2020, 304 s.