Kuukauden nobelisti Camilo José Cela: Café de artistas y otros cuentos

 

Espanjalaisen Camilo José Celan tunnetuimmat teokset ovat La familia de Pascual Duarte (Pascual Duarten perhe) ja La colmena (Mehiläispesä). Ne on molemmat suomennettu. Olen lukenut romaanin La familia de Pascual Duarte parikin kertaa ennen blogiaikaani.

Café de artistas y otros cuentos (taiteilijoiden kahvila ja muita kertomuksia) on kokoelma lyhytproosaa. Café de artistas on kokoelman ainoa varsinainen novelli. Se kertoo nimensä mukaisesti madridilaisesta kahvilasta, jonka asiakkaina on kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Kahvilan elämää katsotaan maalta Madridia valloittamaan tulleen nuorukaisen silmin. Hän ei ole vielä päättänyt, tapahtuuko valloitus kirjoittamalla vai piirtämällä. Novellin tyyli on satiirinen. Osansa saavat seuraavan kirjallisuuspalkinnon voittoa odottavat kokeneet kirjailijat, kustantajan vaatimuksiin kiltisti suostuvat aloittelijat, itseään kirjailijoiksi kuvittelevat muistiinpanojen tekijät. Novellissa on myös surullinen juonne, kun vanha vakioasiakas menettää elämänhalunsa halveksuvien puheiden vuoksi.

Novelleja olisin lukenut mielelläni enemmänkin, mutta kokoelman muut kertomukset osoittautuivat hyvin lyhyiksi, kahden kolmen sivun mittaisiksi. Niiden aiheet olivat usein ajankohtaisia ja selvästi jostakin uutisesta alkunsa saaneita. Kirjoitukset vaikuttivat lehtikolumneilta. Kun tutkin asiaa netistä, selvisikin, että kolumneista on kysymys. Kirjan ensimmäinen versio on julkaistu 1953, joten ajankohtaiset aiheet eivät enää olleet sellaisia. Lukemaani kokoelmaa on täydennetty myöhemmillä kirjoituksilla, minkä näki aiheista kuten Vietnamin sota ja Jacqueline Kennedyn ja Onassiksen avioliitto. Taitava kirjailija tietysti pystyi laajentamaan lähtökohtana olleista uutisista yleisempään pohdiskeluun.

Lyhyet kirjoitukset oli koottu neljän otsikon alle. La penúltima novela (toiseksi viimeinen romaani) ja El abejorro y la lanza (kimalainen ja keihäs) sisälsivät enimmäkseen juuri ajankohtaisaiheisia juttuja, joilla ei tuntunut muuten olevan mitään yhteistä, esimerkiksi temaattisesti. Osiossa El reino del espíritu (hengen valtakunta) aiheena oli kirjailijan työ pienten tunnelmakuvien kautta, ja otsikon El otro mundo (toinen maailma) kirjoitukset lähtivät liikkeelle vanhoista legendoista.

Café de artistas y otros cuentos ei ollut aivan sitä, mitä odotin. Olisi kannattanut ottaa luettavaksi joku Celan romaani. Pascual Duarten perheestä on kirjoitus blogissa Hyönteisdokumentti, Mehiläispesästä blogissa Hurja Hassu Lukija ja kolmannesta Celalta suomennetusta romaanista Masurkka kahdelle kuolemalle Jokken kirjanurkassa.

Camilo José Cela: Café de artistas y otros cuentos
Salvat Editores 1969, 190 s.