perjantai 6. elokuuta 2021

Mikael Persbrandt – Muistini mukaan

 

Mikael Persbrandt on kirjoittanut muistelukirjansa yhdessä kirjailija Carl-Johan Vallgrenin kanssa.

Persbrandt on ruotsalainen näyttelijä, joka saavutti kansainvälistä kuuluisuutta Gunvald Larssonina kirjailijaparin Sjövall & Wahlöö Beck-dekkareihin perustuvissa televisioelokuvissa. Olen lukenut useimmat Beck-kirjat, mutta en ole katsonut tv-sarjaa. Sen sijaan olen nähnyt Persbrandtin muun muassa elokuvissa Ikuistetut hetket ja Hamilton: Kansakunnan puolesta sekä suomalaisessa Chilen sotilasvallankaappauksen aikaan sijoittuvassa sarjassa Invisible Heroes.  Viimeksi mainittuun saakka Persbrandtin kirja ei yllä.

Persbrandt aikoi alun perin taidemaalariksi. Sille alalle hänellä on koulutustakin. Näyttelijäksi hän päätyi lähes sattumalta. Ollessaan Dramatenissa statistina hän ymmärsi, että teatteri on hänen paikkansa. Hän ei päässyt opiskelemaan näyttelijäksi, mutta näyttelijä hänestä kuitenkin tuli. Hän on tehnyt hienoja rooleja hienoissa näytelmissä kuten Kauppamatkustajan kuolema, Neiti Julie, Puntila, Pitkän päivän matka yöhön, Maria Stuart (Ingmar Bergmanin ohjauksessa), Huomenna hän tulee.

Sielultani ja sydämeltäni olen teatterinäyttelijä.”

Kollegoista ja varsinkin ohjaajista Persbrandt ilmaisee mielipiteensä varsin suorasukaisesti. Useimpia kollegoja hän tuntuu arvostavan suuresti. Kaikista ohjaajista ei voi sanoa samaa.

Persbrandt kertoo rehellisen tuntuisesti myrskyisästä elämästään alkaen huonosta isäsuhteestaan ja teinivuosien jengeistä. Oli vähällä, ettei hänestä tullut nuorisorikollista. Myöhemmin kuvaan tulivat mukaan viina ja huumeet. On käsittämätöntä, miten hän jaksoi. Yhtä aikaa kuvattiin Beck-sarjaa, jotakin elokuvaa ja iltaisin oli näytöksiä Dramatenissa. Samalla siviilielämä oli aivan sekaisin. Iltapäivälehtien toimittajat jahtasivat otsikoita. Kun Persbrandt lopulta myöntyi menemään tutkimuksiin, hänellä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, hän sai hoitoa ja oikeat lääkkeet. Elämä rauhoittui, mutta kovin myöhään.

Lukijana ihmettelin, miten Persbrandt pystyi säilyttämään tasonsa näyttelijänä ja miten ihmeessä naiset kestivät häntä. Hänellä on ollut kaksi pitempää suhdetta, joista toinen hänen lastensa äidin kanssa jatkuu edelleen.

Kirjan lukeminen oli melkoinen sukellus huumeriippuvaisen ihmisen sekoiluihin. Samalla sai kuvan julkkiksen ahdistavasta elämästä. Onneksi kirjassa oli paljon myös teatteri- ja elokuvatyön kuvausta. Se oli parasta.


Mikael Persbrandt & Carl-Johan Vallgren: Mikael Persbrandt – Muistini mukaan
Suomentanut Heikki Eskelinen
Tammi 2018, 432 s. + kuvaliite
Ruotsinkielinen alkuteos Mikael Persbrandt – Så som jag minns det 2017

***********

Helmet-haaste: kohta 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen esittely, kiitos! Teosta en ole lukenut, mutta Persbrandtin näyttelijätyöhon kylläkin tykästynyt. Mediassahan häntä on myös retosteltu. Julkisuus ja huumeet on kaksinkertainen taakka.

    Tason säilytykselle roolityössä reipas hatunnostoni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta oli jäänyt kokonaan huomaamatta Persbrandtin käsittely mediassa. Tulinpa tutustuneeksi tuohonkin.

      Poista
  2. Gunvald on ollut yksi lemppari TV-sarjojen hahmoista.
    Oli kyllä outoa kuulla, että hänellä oli paha huumeongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumeongelma ei tosiaan näkynyt hänen elokuva- ja tv-työskentelynsä tuloksissa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.