Kuukauden nobelisti Claude Simon: Raitiotie

 

Minulla oli etukäteen käsitys, että Claude Simonin kirjat ovat vaikeita ja hankalasti luettavia. Siksi valitsin Kuukauden nobelisti -sarjaani häneltä lyhyen, vain 109-sivuisen romaanin Raitiotie. Se jäi Simonin viimeiseksi teokseksi. Odotusteni vastaisesti Raitiotie oli hyvin sympaattinen ja helposti lähestyttävä kirja.

Yllättäen sairaalaan joutunut vanha mies muistelee lapsuuttaan. Hän asui äitinsä kanssa Välimeren rannikkokaupungissa lähellä Espanjan rajaa. Isä oli kuollut ensimmäisessä maailmansodassa, ja äiti oli kuolemansairas. Raitiovaunulla poika matkusti keskustaan kouluun kesäasunnolta, joka oli lähellä rantaa. Pojan havainnot vaihtelevat raitiovaunun ohjaamon toiminnasta keskustan elokuvateatterin julisteisiin ja perheen synkkäilmeiseen piikaan. Huoli äidistä on läsnä koko ajan.

Vanhan miehen sairaalakokemukset ja lapsuusmuistot vuorottelevat. Tajunnanvirtatyyliin virkkeet ovat pitkiä ja monipolvisia. Niissä on usein sulkujen sisällä aivan omaan suuntaansa lähtevä ajatus, josta palataan alkuperäiseen lauseeseen. Joskus sulkuja on jopa sisäkkäin. Kuulostaa monimutkaiselta, mutta oli yllättävän selkeää.

Kuolema tuntuu sairaalassa läheiseltä. Satunnaisen kukkakimpun näkeminen ja ohimennen kuullut sanat ”Voi miten kaunis hän oli kaikkien niiden kukkien keskellä!” vievät vanhuksen ajatukset pyhäinjäännöksinä esiteltyihin luunpalasiin, Gangesin varren polttohautauksiin ja äidin tyhjään lukutuoliin. Muistaminen ja kuolema ovat Raitiotien aiheita, kuten kirjan viimeinen virkekin osoittaa.

”Ikään kuin jokin mikä oli enemmän kuin kesä olisi tehnyt loputtomasti kuolemaa ilman tukahduttavassa liikkumattomuudessa riippuvan pölyverhon takana jota henkäyskään ei huojauttanut, kunnes pöly hitaasti vaipui alas kietoen aukottomaan käärinliinaansa tuuheat laakeripensaat, auringon polttamat nurmikentät, kuihtuneet kurjenmiekat ja altaassa seisovan veden kattaakseen kaiken seitinohuella tuhkakalvolla, muistin seitinohuena suojaavalla sumulla.”

Raitiotiestä tulee mieleen Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ensimmäinen osa (muita en olekaan lukenut). Proustiin jopa viitataan suoraan parissa kohdassa.

Simonilta on suomennettu useita teoksia. Blogikirjoituksia löysin vain seuraavista: blogissa Valkoista kohinaa romaanista Flanderin tie ja blogissa Jokken kirjanurkka romaaneista Georgica ja Akaasia.

Claude Simon: Raitiotie
Suomentanut Jukka Mannerkorpi
Otava 2008, 109 s.
Ranskankielinen alkuteos Le Tramway 2001

***********

Raitiotiestä saan ensimmäisen osuman vuoden 2022 Helmet-haasteeseen. Se sopii kohtaan 11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä.