torstai 30. joulukuuta 2021

Vuoden 2021 lukemiset

Tapojeni mukaisesti teen näin vuoden lopussa katsauksen lukemisiini, ja - tapojeni mukaisesti sekin - keskityn tylsiin tilastoihin.

Luin 102 kirjaa. Edellisenä vuonna kirjoja oli 100, joten tahti on pysynyt samana. Kirjoista 77 oli romaaneja ja niistä 24 dekkareita. Luin myös esseitä (4), novelleja (6), runoja (4) ja näytelmiä (2). Tietokirjoja oli 9, niistä useimmat elämäkertoja. Seitsemän dekkaria kuuntelin äänikirjoina, muuten luin perinteisiä paperikirjoja. Olen paperikirjojen ystävä.

Yleensä noin neljännes lukemistani kirjoista on suomalaisia. Tänä vuonna osuus on vähän suurempi. Esimerkiksi kaikki tietokirjat sattuivat olemaan suomalaisia. Osiossa 'Muut' on 30 maata. Siihen olen tyytyväinen, koska olen aina yrittänyt lukea kirjoja laajalti eri maista. Teen hiljakseen, ilman mitään aikataulua, Maailmanvalloitus-haastetta. Sen puitteissa olen tänä vuonna tutustunut kirjoihin ja kirjailijoihin esimerkiksi sellaisista maista kuin Uzbekistan, Malesia, Burundi, Guatemala ja Suriname.

Enimmäkseen luen suomeksi, mutta jonkin verran myös muilla kielillä. Tänä vuonna luin 11 kirjaa espanjaksi, 3 ruotsiksi, 2 englanniksi ja yhden saksaksi ja ranskaksi.

Suurimman osan kirjoista lainaan kirjastosta. Noin kaksi kolmasosaa on tavanomainen määrä. Ostoksia olen tehnyt hieman normaalia enemmän. Arvostelukappaleita olen saanut (ja lukenut) vain yhden.

Kirjailijoista 51 % oli miehiä ja 40 % naisia. Lopuissa kirjailijoina oli molempia. Tietokirjoissa on usein useampia kirjailijoita, ja nykyisin dekkareitakin tehdään parityönä.

Olen aina ollut kiinnostunut siitä, minkä ikäisiä kirjoja tulee luetuksi. Luen aika vähän vuoden uutuuksia, tänä vuonna harvinaisen monta eli 7, useimmat tietokirjoja. Aika mukavan ikäjakautuman sain tehdyksi.

Mitkä sitten olivat vuoden suurimmat lukuelämykset? Seuraavat viisi:
Nachtzug nach Lissabon valloitti minut kokonaan filosofispainotteisella suhtautumisellaan elämään ja sen muuttamiseen. Tainaronin olin lukenut ennenkin, mutta lumoavan kirjan hyönteisten kaupungista voi lukea vaikka kuinka monta kertaa. Mandariinit luin heinäkuun klassikkohaasteeseen ja jälleen kerran pääsin toteamaan, että klassikko on aina klassikko. Pienen hauen pyydystys oli loppuvuoden piristäjä. Vieläkin alkaa hymyilyttää, kun ajattelen sen mystistä Lappia erikoisine asukkaineen. Anna-Liisa Haavikon kirjoittama Kaari on valloittava elämäkerta Kaari Utriosta, joka on kirjojen kirjoittamisen lisäksi ehtinyt tehdä vaikka mitä. Koska luin taas aika paljon dekkareita, nostan niistä esille yhden: Jyrki Erran Lyijyvalkoinen yhdistää rikosromaaniin historiallista kuvataidetta ja Rooman.


20 kommenttia:

  1. Hieno lukuvuosi sinulla :) Tykkään käydä katsomassa blogillasi varsinkin nobelistien kirjoja. Tuo Pienen hauen pyydystys alkoi kiinnostamaan, kun kerroit sen kertovan Lapista.
    Hyvää uutta lukuvuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nobelistit pysyvät lukemistossani seuraavinakin vuosina.
      Hyvää lukuvuotta 2022!

      Poista
  2. Vuositilastoja on aina mukjava katsella. Olen lukenut parhaistasi kolme: Yöjunan Lissaboniin, Pienen hauen pyydystyksen ja Kaarin. Loistavia kaikki. Hyvää uutta lukuvuotta.

    VastaaPoista
  3. Hyvä vuosi sinulla, Simone de Beauvoirin Mandariinit odottaa kirjahyllyssä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mandariinit on pituudestaan huolimatta otteessaan pitävä kirja. Suosittelen.

      Poista
  4. Pascalin Yöjuna jossain... ruattiks toki, nobelisteja jatkan, nyt niitä 74 lukenut

    VastaaPoista
  5. Hyvä lukuvuosi tämäkin on ollut. Ei häiritse pandemiakaan tätä harrastusta, päin vastoin. Yöjuna Lissaboniin roikkuu luettavieni listalla. Lista vaan on ikuisessa liikkeessä, jotkut putoavat siitä kun kyllästyn jo nimiin. Tässä taas jo nimi ylläpitää kiinnostusta. Hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pandemia todellakin vain lisää lukuharrastukseen käytettyä aikaa. Yöjuna Lissaboniin on hieno, lue ihmeessä.
      Hyvää uutta lukuvuotta!

      Poista
  6. Kaari on minunkin kirjavuoteni ehdoton kohokohta! Tainaronin ja Mandariinit luin jo nuoruuden vuosinani, mutta ne ovat jääneet myös mieleen. Tuo Yöjuna Lussaboniin alkoi mhös kiinnostaa. Hyvää Uutta Vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mandariinit oli lukulistallani kauan, mutta tuli luetuksi vasta nyt. Yöjunaa Lissaboniin voin suositella lämpimästi.
      Hyvää uutta lukuvuotta!

      Poista
  7. Sinulla on mielenkiintoinen ja havainnollinen tapa esittää lukuvuoden satoa!

    Yöjunassa köröttelin minäkin ja Karilan on taitava: Omenakrokotiilin kuolema kirvoitti kommentin: Mitään näin hulvatonta ja pidäkkeetöntä tekstiä ja mielikuvituksen villiä laukkaa en ole lukenut aikoihin!
    Jyrki Erran Lyijyvalkoinen puolestaan oli iloinen yllätys: immersoiva, edukseen poikkeava ja ennakkoluulottomasti uudenoloinen tyyliltään!

    Sujuvaista ja kiintoisaa alkavaa uutta lukuvuotta Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En ole lukenut Karilalta muuta kuin Pienen hauen pyydystyksen. Kannattaisi varmaan kokeilla.
      Hyvää lukuvuotta 2022!

      Poista
  8. Hieno listaus! Top viitosesi haluan itsekin lukea mahdollisimman pian. :)

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen katsaus, näitä toisten lukuvuositilastoja on kiva lukea! Minäkin olen paperikirjojen ystävä, missään muussa formaatissa en kirjoja lukenut enkä kuunnellut. Äänikirjoille ehkä saatan vielä lämmetä, kun olen nyt tottunut kuuntelemaan podcasteja lenkeillä. Äänikirjaa voisi kokeilla joku kerta.

    Monipuolinen maajakauma sinulla, kirjoja 30 eri maasta on komea määrä!

    Kirjaisaa tulevaa vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuntelin äänikirjoja kesällä pihatöitä tehdessäni ja myöhemmin kuntopyörää polkiessani. Olen kuunnellut vain dekkareita, ja tuskin alan kuunnella muuta kirjallisuutta. Kirjoja luin kaiken kaikkiaan 36 eri maasta, kun otetaan laskuun mukaan nekin maat, joista luin useita kirjoja.

      Hyvää uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  10. Missä ne tylsät tilastot on, minä näen vain kiinnostavia :)
    Ja sinulla on ollut kiinnostavia valintoja, erityisesti nuo maavalloitukset.
    Tainaron on mainio, muita elämyksiäsi en ole lukenut mutta ovat ne kyllä kaikki sellaisia että voisipa lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailmanvalloitus on tutustuttanut minut moniin kirjailijoihin ja maihin, jotka olisivat muuten jääneet paitsioon. Kokeilepa Pienen hauen pyydystystä (vaikka ranskaksi). Saattaisit pitää siitä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.