Loppuelämät on
viimevuotisen nobelistin Abdulrazak Gurnahin ensimmäinen suomennettu romaani.
Kirja on muutenkin tuore eli vuodelta 2020. Loppuelämät kertoo
Tansaniasta. Sen aikajänne on pitkä, 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Kirja
keskittyy kuitenkin ensimmäiseen maailmansotaan ja heti sen jälkeiseen aikaan.
Loppuelämät
on Tansanian sekä Hamzan
ja Afiyan tarina. Afiya on orpo, jota hänen kasvattiperheensä kohtelee
palvelijana. Isoveli Ilyas pelastaa Afiyan hetkeksi, mutta palauttaa tytön
kasvattivanhemmille, kun päättää liittyä vapaaehtoisena saksalaisten
Schutztruppeen. Kasvatti-isä pahoinpitelee Afiyan raa’asti, kun huomaa tämän
osaavan lukea ja kirjoittaa. Tyttö pelastautuu Ilyaan ystävän Khalifan luo.
Hamza on
myös orpo. Hän värväytyy Schutztruppeen ja pääsee – tai joutuu – siellä erään
upseerin henkilökohtaiseksi sotilaspalvelijaksi. Upseeri opettaa Hamzalle
saksaa. Heidän välilleen syntyy erikoislaatuinen suhde, jota muut sotilaat
luulevat seksisuhteeksi. Hamzan sotakokemukset muodostavat suuren osan
kirjasta. Sodan jälkeen hän saa töitä Khalifan työnantajalta ja pääsee asumaan
Khalifan pihavajaan. Hyväsydämisen Khalifan luona Afiya ja Hamza kohtaavat.
Ennen
sotaa Tansaniaa hallitsivat saksalaiset.
”Päivä
päivän jälkeen saksalaiset pusersivat iestä yhä tiukemmin vastahakoisten
alamaisten kaulaan. Siirtomaahallinto lujitti otettaan maasta, virkamiehiä tuli
lisää ja he levittäytyivät yhä laajemmalle. Hyviä maa-alueita vallattiin sitä
mukaa kuin maahan saapui lisää saksalaisia uudisasukkaita. Pakkotyöjärjestelmää
laajennettiin, jotta saatiin vedettyä teitä ja raivattua katuojia, perustettua
lehtikujia ja puutarhoja uusien asukkaiden iloksi ja Kaiserreichin kunniaksi.”
Sodan
jälkeen tulivat britit. He saivat aikaan jotain positiivistakin. ”Erityisesti
koulutukseen ja terveydenhoitoon panostettiin.” Afiya ja Hamza saivat vain
yhden lapsen, pojan, joka sai enonsa mukaan nimen Ilyas. Afiya kouluttautui
apukätilöksi. Hamza eteni työnantajansa puusepänverstaan vetäjäksi. Heidän
suurin murheensa oli Afiyan veli Ilyas, joka ei ollut palannut sodasta.
Tansania
itsenäistyi vuonna 1961. Afiya ja Hamza elivät vielä silloin ja pääsivät
juhlimaan itsenäisyyttä.
Loppuelämät on
eurooppalaiselle valaisevaa luettavaa. Vaikka siirtomaa-ajoista jotain
tietäisikin, ne tulevat lähemmäs romaanin kautta kerrottuna. Itäafrikkalaiset
kärsivät julmasti ensimmäisen maailmansodan aikana. Saksa ja Iso-Britannia kävivät
omaa sotaansa, jota laittoivat alusmaidensa kansalaiset sotimaan puolestaan.
Valloittajamaan suhtautuminen afrikkalaiseen sotaveteraaniin kärjistyy Afiyan
veljen Ilyaan kohtalossa, kun se lopulta selviää.
Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät
Suomentanut Einari Aaltonen
Tammen Keltainen kirjasto 2022, 339 s.
Englanninkielinen alkuteos Afterlives 2020
***********
Maailmanvalloitus: Tansania.
Helmet-haaste: kohta 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija, 33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan, 49. Kirja on julkaistu vuonna 2022).
tykkään hänen vähän hiljasesta tavasta kirjottaa
VastaaPoistaHyvä ilmaus tuo hiljainen tapa. Sopii tähän kirjaan, vaikka kuvattavat asiat ovat kovia.
PoistaAfrikasta ei voi liikaa lukea, sen historiaa on meille esitetty niin monin tavoin tarkoituksellisesti muunneltuna tai jätetty kertomatta. Loppuelämät odottaa minulla noutoa kirjastosta.
VastaaPoistaAinakaan minun kouluaikoinani Afrikasta ei kerrottu juuri mitään. Toivottavasti asiat ovat nykyisin paremmin.
PoistaBlogattiin tästä kirjasta samana päivänä. Hieno ja valaiseva teos. Eurooppalaiset ovat tosiaan ryöstäneet Afrikkaa kautta vuosisatojen ja samalla kohdelleet julmasti afrikkalaisia. Nobelin arvoinen teos.
VastaaPoistaNiinpä tosiaan tehtiin. Kävin lukemassa kirjoituksesi. Samoja asioita molemmille nousi päällimmäisenä esiin.
PoistaKiitos kirjan esittelystä, Kiva kuulla, että tykkäsit tästä, minulla se odottaa hyllyssä.
VastaaPoistaOle hyvä. Kannattaa lukea.
PoistaSotakuvaus ei nyt istu, mutta luen tämän varmaan myöhemmin. Tansaniasta en tiedä oikein mitään.
VastaaPoistaHamzan kokemukset eivät olleet varsinaisesti sotimista, koska hän sai niin omanlaisensa tehtävän. Julmuuksilta ei kuitenkaan vältytä.
Poista