Alegría (Ilo; ei suomennettu) on
autofiktiota. Kirjailija Vilas on jättänyt minäkertojan
nimeämättä, mutta hän muistuttaa kovasti kirjailijaa itseään. Muille tärkeille
henkilöille hän on antanut heitä kuvaavat säveltäjien nimet. Hänen edesmenneet vanhempansa
ovat Bach ja Wagner, poikansa Brahms (Bra) ja Vivaldi (Valdi) ja nykyinen
vaimonsa Mozart (Mo).
Kirjailijan edellinen teos on
ollut menestys. Hän kulkee maailmalla edistämässä sen myyntiä ja kirjoittaa
ajatuksiaan muistikirjaansa. Aluksi ne liittyvät lähinnä poikiin.
56-vuotispäivänään hän havahtuu vanhenemiseensa. Ajatukset kulkevat koko ajan
enemmän vanhempiin. Aloittaapa hän mistä aiheesta tahansa niin hän päätyy
vanhempiinsa.
Kirjailijan mukana matkustaa myös
Arnold Schönberg. Sillä nimellä hän kutsuu ahdistustaan, joka saa hänet
ajattelemaan elämän turhuutta ja jopa harkitsemaan itsemurhaa yksinäisissä
hotellihuoneissa. Vastapainoksi hän yrittää etsiä iloa ja kauneutta. Iloa
löytyy joka puolelta: hotellihuoneen luksuksesta, pojan lähettämästä kuvasta, sanoista
(kuten ’juurtua’), vanhasta ystävästä, rakastelusta, hiljaisuudesta… Kaikkein
suurin ilo on sukupolvien ketjussa ja vanhemmuudessa.
Nämä hajanaiset muistiinpanot eivät
oikein koskettaneet minua. Koin kirjan jokseenkin tylsäksi. Loppua kohti ilmeisesti
aivan tavallisten vanhempien ylistäminen muuttui niin yliampuvaksi, että alkoi
olla häiritsevää. Tekstissä oli paljon lyhyehköjä virkkeitä, joiden oli ehkä
tarkoitus olla aforismeja, mutta niissä ei ollut mitään erityisen mieleen jäävää.
Tämäkin Planeta-palkinnon finalisti oli pettymys samoin kuin edellinen lukemani
(Pilar Eyre: Mi color favorito es verte).
Planeta 2019, 351 s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.